perjantai 12. huhtikuuta 2024

Innostuin pitkästä aikaa

 Jatkan isoäidinraitapeiton virkkaamista uudella innolla. Tämänkertaisen päätöksen mukaisesti siitä on tulossa itselleni päiväpeitto. Nyttemmin toivon, että sopivan väriset langat riittävät. Peitto on puolessa välissä parin lisäpäivän innostuksen jälkeen. Vielä kun jaksaisi pakertaa. Sukantekele jäi nyt kesken tällä erää. Tosin eikä sukka onkin jo valmiina uuden käsityölehden ohjeen mukaan. Tänään Aloitin toisen sukan teon.

Peiton tekele aiemmin kuvattuna


Eka valmis sukka

tiistai 9. huhtikuuta 2024

Paprikoista asiaa

 Olivat eilen laossa, mutta tänään jo hyvin kaikki 12 pystyssä. Toivoa on siis kasvavista taimista, vaikkakin ovat vasta hennolla sirkkalehdellä. Vielä on sen verran kylmääkin, että saavat olla vielä kuukauden sisällä. Sen jälkeen alkavat olla vasta luovutusikäisiäkin, kunhan ovat korkeudeltaan 10-15 cm.

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Parvekkeen ovi alkaa olemaan auki

 Tulee lämpimiä päiviä ja kynnykselle piti saada jotakin lämmikettä, kun kylmä pelti. Sitten Aloitin maton. Paksuhkoja lankoja meni kaiken kirjavia 450 g ja kudoin 5 mmn puikoilla 4...8.4.2024 välisenä aikana.



Kirsij koulii paprikan taimia


 

torstai 4. huhtikuuta 2024

Tänään valmistui

 Osittain parvekkeella auringonpaisteessa Tehty violetti polvipeitto valmistui äsken illalla auringon jo laskettua metsän taa.

Lankoja meni yhteensä 300 g ja koukkuna 4 mm.


keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

12 nousussa

 15 siementä ainakin kylvin. Aika hyvä onnistumisprosentti. 3 taimea luvattu ystävälle, eli itsellekin jää ainakin 12. Huh huh!

Sanotaan, että pitäisi olla taimimultaa. Mulla ihan boksahissa tehtyä tehomultaa. Että näin hyvin itävät.


tiistai 2. huhtikuuta 2024

Taas näitä

 Sininen polvipeitto valmistui tänään aamusella. Lankoja meni 270 g ja koukku 4 mm.



Ihan oravana