lauantai 24. joulukuuta 2016
Kaikkile lukijoilleni!
Hyvää ja iloista Joulun aikaa kaikille blogiani lukeneille, lukeville ja tuleville lukijoille! Täällä sitä päivitellään Joulu-paikasta blogia tänä vuonna viimeisen kerran. Ovatten harventuneet blogaamistahdit, mutta ei voi mittään. Nyt onkin suunnitelmissa uusi tabletti eikä puhelin :)
perjantai 16. joulukuuta 2016
Kai tässä!
...voisi jo Iloista Joulua toivotella, kun en pääse ennemmin taas kirjoittamaan, kun Joulu pyhinä.
Neulottavissa on Sydänsukat niin, että eka sukka on jo valmiina. Toinen aktiivisesti työn alla oleva on villapaita, jonka malli löydetty vanhemmasta Kauneimmat käsityöt lehdestä. Teen sitä purkulangasta...

keskiviikko 7. joulukuuta 2016
Heipparallaa pitkästä aikaa!
Vihdoinkin pääsin koneen ääreen, jossa voin päivittää bloginkin. Olen saanut kasan pyyhkeitä valmiiksi ja aloittanut parikin eri sukkaparia. Ekat sukat ovat taas omalla ohjeella tehdyt joustinsukat Dropsin Fabelista ja toiset ovat syksyn Novitasta löytyneellä ohjeella Sinikan Sydänsukat. Niistä tulee kyllä niin kapeat, että lupasin ne jo sukulaistytölle. Sanoi jo etukäteen, että tykkää polvisukista. :) Toivottavasti suorastaan ihastuu ne nähdessään.
lauantai 26. marraskuuta 2016
Lauantaita
Olen aloittanut monta neulerojektia ja saanut muutaman päätökseenkin. Valmiita ovat: Iloraitaa ja Pyyhettä ja kesken vielä ovat: Sukat, Pyyhettä2 ja Bolero. Kuvia en nyt ole ottanut, sillä palaan siihen asiaan vasta, kun saan oman laitteen millä niitä lisätä.
Edelleen pääsen vain kerran viikossa korkaintaan koneelle. Tarkoitukseni on säästääkin vain parempaa puhelinta varten ja säästää pidemmällä aikavälillä sitten uuteen läppäriin. Tarvitsen uudemman paremman puhelimen ja se on pian ajankohtainen hankintakohde.
Olen edelleen lukenut Enni Mustosen Paimentyttö-kirjaa, mutta enää ei ekan levottoman viikon jälkeen ole aikaa liiaksi ainakaan. Osaan jo orientoitua uudelleen ilman tietokonetta olevaan viikkoon.

perjantai 18. marraskuuta 2016
Hyvät lukijani!
Näin kävi hc-kirjoittajalle...että tietokone meni mykäksi kovalevyn osalta. Kirjoitan eri paikassa, joten en pääse enää montaa kertaa viikossa kirjoittamaan tänne blogiin. Tauko on ainakin 2 kk jollei pidempäänkin. löydätte vanhat kirjoitukseni aiemmilta vuosilta linkistä KirsiJ:n kirjavat ja menemällä Arkisto-nappulan kohdalle ja valitsemalla vuoden kuukausineen. Voitte lukea niitä vapaasti ja katsella Gallerian kuvia. Palataa juttuun!
perjantai 11. marraskuuta 2016
Uutta puikoille
Näin Pinterestissä kivan idean, jossa tehtiin kaulaliina yhdistämällä harmaata ja jotain muuta lankaa. Laitoin harmaan tilalle mustan ja muuten vaihtelen toisena raitana paksuja lankojani. Neulon työtä 6 mm:n pyöröpuikoilla tasona sileätä. Kaulaliina taitetaan lopuksi niin, että sileä kerros jää päälle ja nurja puoli sisään. Päät ommellaan. Suosittelen kokeilemaan. Ajattelin laittaa vielä hapsut päihin. Jotenkin ne kokoavat liinan. (PS: Yritin etsiä ideakuvan, mutta en enää löytänytkään sitä.)
tiistai 8. marraskuuta 2016
Purettua
Purin pois sen korin aloituksen, jota podcastissa esittelin, siis se jossa virkattiin kudetta langan joukkoon. Äh! Onneksi se on nyt jo purettuna.
***
Aloittelin ponchoa jämistä, mutta saas nähdä mitä siitä loppujen lopuksi tuleekaan.
***
Tein seinävaatteen ja laitoin kuusen sen eteen. Kumpi näyttää peremmalta? Ilman vai kuusen kanssa? Tuossa käytetty viittä erilaista lankaa. Glitterillisiä ja kiillottomiakin. Kaikki langat ovat n. metrin pituisia. Hevosenhäntäsolmulla solmin aina viisi lankaa yhteen ja 20 kertaa.
Pinterestistä löysin idean tuohon. Siellä löytyy "wall hanging" -hakusanalla vaikka ja mitä seinäkoristetta.
***
Henkäillen-paitakin edistynyt hihaa parilla senttimetrillä. Ei meinaa millään valmistua!!!

sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Neljä paria
Nyt ne ovat valmiina:
Tehty: 30.10. - 6.11.2016 välisenä aikana
Ohje: Oma
Puikot: 4 mm
Lanka: Jämälila 150 g
Edelleen omalla ohjeellani tekemiäni tossuja. Näistä saa olla kiinnostunut vaihtarimielessä. :D
Tehty: 30.10. - 6.11.2016 välisenä aikana
Ohje: Oma
Puikot: 4 mm
Lanka: Jämälila 150 g
Edelleen omalla ohjeellani tekemiäni tossuja. Näistä saa olla kiinnostunut vaihtarimielessä. :D
lauantai 5. marraskuuta 2016
Vaihteeksi
Tässä kirjoitan maalla ollessani. Tossuja syntyy kuin sieniä sateella. Kai jo neljäs lilakin pari menossa. Taidan sitten lopettaa lilat siihen ja aloittaa kotiin päästyäni jollakin muulla langalla.
***
Luntakin on jo satanut ihan kivasti maan ollessa valkoinen. Tuon enempää ei tarvitsisi ollakaan ja lisäksi pikkupakkasta. Samalla lailla sekin kuin nytten lauantaiaamuna. Sopiva miinusmäärä pöpöjen karkottamiseen ja kesän päivittämiseksi talveen.
***
Eilen illalla tuli kaksi hyvää keskusteluohjelmaa tv:stä: ensin EVS ja sitten Arman-live. Todella mielenkiintoisia vieraita molemmissa ja kiintoisat keskustelutkin sen myötä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Kesken
Minulla on puikoilla tossupareja vaalean lilasta langasta. Teen kahta eri kokoa: 38 ja 40. Teen niitä varastoon vähän, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan valmiiksi tehdyt kappaleet, niin ne vaihdetaan mielellään lankaan: jämiä tai uusia keriä 50 g / tossupari; vaihtariksi siis. Otathan siten yhteyttä sähköpostilla: kirsij@outlook.com , kiitos!
***
Keksin lisäksi ratkaisun ufoutuvaan villapaitaan, että neulon hihat irrallisina ja tasona, niin saan ne joskus tehtyäkin. Muutenhan koko villapaidassa ei olisi saumoja. Mutta pakkorako tehdä noin.
***
Huomasitte edellisestä postauksesta eilen, että muutin tänne ja tein eilen illalla vielä 16. podcastinkin. Täällä helpompi julkaista videoita ja tehdä toi Ravelry-listakin ajankohtaisesti päivittyväksi.

tiistai 1. marraskuuta 2016
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....