Näytetään tekstit, joissa on tunniste kone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kone. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Koneistettu Elämäni

 On sokerinmittaussensori kädessä, insuliinikynät ja cpap-unilaite. Jotenkin on jo liikaa ulkoisia apuvälineitä. Mutta ihminen tottuu niihinkin. Aikansa se vie, mutta jos on hyötyä, niin kyllä sitä tottuu. Kännykällä mittaan sokerit ja unilaitteen käyttöä, et silleesti.

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Minä - mikrotukihenkilökoulutuksen saanut

 Olin parikymppisenä vahvasti tietokoneen käyttöä vastaan. Jossakin vaiheessa huomasin, että sehän onkin kätevä tekstien kirjoittamiseen ja siitä se lähti. Olen kirjoittanut paljon ja aina jollakin tyylillä ja tavalla. Käytyäni puolivuotisen koulutuksen mikrotukihenklöksi olen tukenut ystäviä ja tuttavia koneen käytössä.

Tärkein ohjeeni on, että tutustu koneeseen tarvekäyttämisen avulla yritysten ja erehdysten kautta onnistumisen tunteisiin. Kone ei pure mutta voi viedä mennessään. Ongelmatilanteissa ei parane panikoida eikä hikeentyä.

Itse olen oppinut hyväksikäyttämään täppäriä mm. muutossa, hakemuksissa ja blogia kirjoittaessa. Tunne siitä, että osaat ja onnistut, vaikka aina ei, niin palkitsee sinua ennen pitkää.

Lopputulemana on etten osaisi enää elää ilman tätä näppärää kirjoitusvälinettä.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Väsy päivä

Illalla innostuin nii-iin uudesta Arne&Carlos-kirjastani, että valvoin puolille öille. Aaamu oli vaikea ilman kahviin laitettavaa maitoa. Käsityökerhossa melkein nukuin neuleen ääreen, lenkki tuntui painavan lisää ja vielä kaupassa käynti. Kyllä tunnin päivänokoset tekivät terää. Kahvit juotuani palasin heti avautuvan tietokoneen ääreen ja tässä nyt naputan teille postausta. Nyt taas uudet ideat polttelevat uudesta aiemmin mainitusta kirjasta ja kait on palattava piakkoin sen ääreen. Oli siis hyvä ostos!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kevätpäivää!

Kaunis päivä ollut tänään, voisin aloittaa postauksen tänään, sillä toden totta on ollut... ja on vieläkin.

***

Tietokoneestani sen verran, että käynnistyy nykyään 0-1h:n viivellä. Riippuen onko kone ollut päällä saman päivän aikana vai ei. Jos on ollut päällä, saa jopa puolesta tunnista tuntiin viilennellä koneen pohjapaneelia vaikkas hiirimattoa heiluttamalla. Mikään koneen osa ei saa olla kuuma, että lähtee tuuletin ja kovalevykin käyntiin. Jotenkin tarvii olla lähes optimilämpötila, että kone herää "uniltaan". Säästän taa-aas, kun en osta myynnissä olevaa ns. cooleria koneen alle. Hiirimaton heiluttelu ajaa saman asian ja heh: saa käsillekin liikuntaa ennen kaikenmaailman kirjoitusoperaatioita ;) On se tekniikka vaan ihmeellistä mutta ihminenhän laitteetkin on keksinyt. :)

tiistai 28. helmikuuta 2017

Tänään

...saapui lähikauppaani uusi nettireititin, jonka tilasin kun kone aukesi. Eilen tein kaikkeni, että olisin saanut koneen käyntiin. Mutta tänään keksin, että kone kuumenee sittenkin liikaa, niin laitoin koneen näyttö pöydässä ja päälle niin, että tuuletin oli riittävän viileällä. Tässä nyt kun kirjoitan, minulla on kirja ja yksi boxi koneen alla, että alla pysyy tuuletusvara. Hyvä idea ja kone vähän korkeammallakin. Ihme hipsteröintiä tää koneen käyttö, mutta kannattaa antaa koneen tuulettua. Kiitos hänelle, joka sanoi että kone kuumenee... kannatti uskoa loppujen lopuksi :))

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Tätä ette usko ikuna!

Mutta läppärini alkoi vaan yhtäkkiä toimimaan kolmen kuukauden hiljaiselon jälkeen. Tää on ihan uskomaton juttu! En tiedä mikä auttoi, vai toimiko tv:n HDMI-kaapeli virranjakajana??? Jotain tapahtui... ajattelin pitää koneen auki jatkossa niin paljon kuin mahdollista, ettei se vaan hyydy kesken.

Huomasin

 Olen ollut flunssassa kohta viikon päivät, niin kävin pikku lenkin, kun ei uloskaan ole oikeen päässyt. Huomasin, että kunto oli laskenut....