Verhokappa valmistui, mutta sitten vasta tarkemmin, kun se on ikkunassa.
Sitten valmistui tämä syyskauluri ihan omalla ohjeella. Tilkun mallinkin oon keksinyt itse.
Verhokappa valmistui, mutta sitten vasta tarkemmin, kun se on ikkunassa.
Sitten valmistui tämä syyskauluri ihan omalla ohjeella. Tilkun mallinkin oon keksinyt itse.
Aloitin eilen virkkaamaan lopuista jämäpuuvillalangoista kesälaukkua 4,5 mmn koukulla. Lankoja meni 175 g ja sain tänä aamuna valmiiksi. Ompelin erään projektipussin vuoreksi ja laitoin sangat kiinni. Mietin vielä josko tekisin olkahihnan lisäksi. En vielä,tehnyt.
Virkkaamaan...yllätys yllätys kassia! Teen puuvillajämistä 16 tilkkua ja yhdistän ne kassiksi ja sitten sangat. Olen samalla ohjeella ennenkin tehnyt kasseja. Varmaan yli 15 vuotta sitten, mutta nyt jälleen.
Tänään lähti ystävän matkaan pari Paprikan taimea. Jäi vielä 7 taimea. Ajattelin yhden vielä antaa ovinaapurille, jos vaan huolii, koska olen saanut häneltä kasveja: avokadon ja pari tyräkkiä. Avokado on kyllä näillä ilmoilla suuri vedenkuluttaja. Kolme kertaa viikossa pitää kastella, muuten nuutuu. Paprikoita ei saa liikaa kastella eikä pitää paahteessa, kummastakin nuutuvat.
Valmistui viimeinkin kukkajutun nimellä mennyt kassi youtubesta löytyneen videon vinkillä. Lankaa meni 135 g jämiä ja sankoihin vähän novitan hyggeä. Koukkuna 4mm ja 5mm. Tehty 24.1...5.4.2023 välisenä aikana.
Tehty 200 g jämistä 5...11.9.2022 välisenä aikana 4 mmn koukulla omalla ohjeella. Nappikin on itse tehty. Jee!
Tällä kerralla virkkasin pöytäliinapainon 5gsta lankaa 3 mm:n koukulla tänään.
Päivän ostokset:
Hakaneuloja pari pakettia ja silmukanpidin.Sai uudet sangat vaan...
Taas voi hymyillä, sillä hammaslääkäri teki mulle uuden etuhampaan. Aurinkokin paistaa.
Kassista meni sanka rikki, mutta korjaan asian jollakin tavalla myöhemmin. Yksi ruuvi hukkui, joten kassinsankaa ei saa enää kiinnitettyä uudestaan.
Ihana ihku kassi!
Pohjasta kuvaa yläpuolellaTehty 25...27.1.2022 välisenä aikana jämävillaisista langoista, joita meni 250 g, 4 mmn koukulla.
Ai juu ja kassiin lisätty rautalangat, etteivät sangat luista.
Valmistui kassi, jossa 100 g vanhaa ja 40 g uutta lankaa yhteensä 140 g. Koukku taas 4 mm ja lisäksi 4,5 mm, nyt yöllä kokosin.
Olen ollut flunssassa kohta viikon päivät, niin kävin pikku lenkin, kun ei uloskaan ole oikeen päässyt. Huomasin, että kunto oli laskenut....