lauantai 29. helmikuuta 2020

Hassua yhteensattuma

Ajattelin tänään, että miksi toiset keräilevät esineitä ja toiset luopuvat niistä. Satuin katselemaan areena palvelusta Strömsön jakson, jossa mietittiin samaa aihetta keräilijän ja minimalistin näkökulmista. Taidan olla jotensakin ajankohtainen tietämättäni. Pohdin asiaa kuitenkin vielä itse ja huomasin, että minussa on molempia. Nuorena keräsin ja nyt luovun. Sitäkö se Elämä onkin?

perjantai 28. helmikuuta 2020

Parvekepuutarha 2020

Olen innostuneena perustamassa ensi kesäksi parvekepuutarha. Olen tehnyt valmistelevia töitä:


  • Kerännyt siemeniä ja suunnitellut esikasvatusta
  • Piirtänyt parvekkeen pohjapiirroksen, mitä tulee mihinkin

  • Suunnitellut mitä tarvitsen
  • Katsonut netistä kasvatusohjeita
  • Tehnyt muistiinpanoja

  • Tehnyt rivin potteja paprikoille, yhteensä 8 kpl
  • Kehitellyt sisäkasvatukseen prototyypin kasvihuoneesta

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Miinus puoli kiloa viikossa

Ai mitä ja miten? No painoa pois ja lähes itsellään! Rupesin vaan syömään varsinkin runsaan puuroisen aamupalan ja siitä se alkoi. Sain kimmokkeen mm. Olet mitä syöt ohjelmasta tvstä, kun siinä lääkäri sanoi, että hyvät yöunet alkavat hyvästä aamupalasta. Ajattelin kokeilla ja niinhän se onkin. Wau! Ensinnäkin kun puuroaamupala ajattelee illalla nukkumaan mennessä, nukahtaa paremmin. Siitä se alkoi.
Olin vaihtanut jo rasvattoman maitoon ja lenkkeilen vähintään kävellen 10 km viikossa. Molemmista muutoksista on puoli vuotta. Aamupalamuutos tukee aiempia muutoksia.
Lisäksi ruokahävikkiäkään ei tule, kun suunnittelee aamupalan ja sitä myöten muutkin ruoat niin etukäteen.
Harrastan zero waste matkaa Elämässäni ja olen jo aika pitkällä siinäkin. Vielä tulee sekaroskaa muovikassillinen viikossa. Sitä on vaikeata estää. Mutta muutos on parempaan, sillä vuosi pari sitten sekä roskaa oli 5 muovikassillista viikossa!
Lähes kaksi vuotta painoni junnasi 115 kgn paikkeilla. Puolessa vuodessa on lähtenyt 4 kiloa ja vauhti senkun kiihtyy. Hui! Luulenpa että jossakin vaiheessa se junnaa taas , mutta ei vielä. Onneksi!

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Uni

Näin vuoden alussa unta puutarhasta, joka kasvoi talon ympärillä ja ruokki itsensä ja talon asukkaat. Tänään olen mm. katsellut videoita puutarhoista ja nyt tiedän, että uneni puutarha oli vähän kuin permakulttuurinen. Luulin, että uneni kaltainen puutarha voisi olla toteutettavissa ja niin, sen on jo moni muukin toteuttanut. Ovatko he nähneet samanlaista unta kenties?

Neulasin

Tuossa muutaman päivän ja illankin aikana verrattomat varrettomat sukat ihan tossuiksi omaan käyttöön.

Lankaa meni 50 g jämäsporttia ja puikot olivat 3,5 mm bambusukkikset.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Pieni teko arkea helpottamaan

Virkkasin kestopusseihin laput, joihin saa hintalapun lätättyä.

15 kjs, johon kiinteitä silmukoita 11 kerrosta. Koukku oli 1,5 mm ja lankana valkoinen virkkauslanka jämäloorasta.

Ps: tänään kokeiltu kaupassa käytännössä ja lappu pysyi hyvin kiinni.
16.2.2020

Uusin video


Pieni esimerkki

Ajatella esimerkiksi puuta. Se kasvattaa lehdet keväällä talviunen jälkeen ja kesällä jopa kukat. Syksyllä se korjaa itselleen sadon ruokkimalla lehdillä maata ja nukkuu taas talven, jonka jälkeen kaikki jatkuu uudestaan. Ihana maailma!

perjantai 14. helmikuuta 2020

Jotkut laskevat lampaita...

...minä laskin illalla nukkumaan mennessä mitä tuoteryhmiä voi ostaa kierrätettävissä pakkauksissa tai omaan pussiin. Pääsin lukuun 16 muistaakseni, jonka jälkeen nukahdin.


  1. Maito
  2. Jugurtti
  3. Tomaattikastikkeet
  4. Hedelmät ja vihannekset
  5. Saippua ja shampoopala
  6. Leipä
  7. Jauhot ja kaurahiutaleet
  8. Hernekeitto ja pavut
  9. Hedelmäsoseet
  10. Pyykinpesujauhe
  11. Mausteet ja suola
  12. Sokeri
Nyt en päässyt kuin tuohon asti, enkä ole edes nukkumaan menossa vielä...
Monet ostan joko pahvipakkauksissa, metellipurkeissa tai omaan kestopussiin. Jos kerta zero waste aktivisti Lauren Singer onnistuu New Yorkissa, miksen minäkin täällä pikkutaajamassa. Vielä en ole perustanut roskapurkkia, koska pelkästään yhdeksästä eri lääkkestä tulee niin paljon jätettä, että roskapurkki tulisi pian täyteen. Mutta toisaalta olen mielestäni jo yli puolen välin jätteettömyysmatkallani. Löysin koko ajatuksen vasta 1,5 vuotta sitten katsellessani youtubea,  johon tuon jälkeen olen auttamattomasti jäänyt koukkuun. Ahmin vuorokaudessa vähintään tunnin verran zero waste aiheisia dokumentteja ja ihmisten tapoja toteuttaa ajatusmallia käytännössä. Gurut kuten em. Lauran Singer ja Bea Johnson ovat jo pitkällä omalla matkallaan ja monet tulevat perässä hyvää vauhtia. Onneksi meitä on jo monessa maassa tämän ajatuksen perässä juoksemassa tai kävelemässä, on siten edes joku toivo muuttuvasta maailmasta parempaan suuntaan :))

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Melkein koko yö valvoen

Suuri ongelma pyöri taas mielessä, että kuinka elää mahdollisimman muovitonta tai sekäjätteetöntä Elämää. Yöllä laadin tuon pohjalta tarkkaan harkitun ostoslistan ruokakauppaan tälle päivälle. Taas kävi niin, että melkein noudatin. Pari ostosta tuli ohi listan. Yöllä mietin, että saan ostaa muoveissa enää kissanruoat, wc-paperi, hammastahnan ja lihatuotteet. Muut pitää olla pahvissa, kartongissa tai metallissa tai omissa pusseissa. Voipi mennä hankalaksi, mutta enemmän ahdistaa roskien määrä yleensä. Niin siitä puheen ollen, vein roskat ja pahvit tänään pihan perälle. Oli kertynyt jo niin paljon kaikkea. Loppuviikko sitten uudella tyhjällä rikoksella. Saas nähdä milloin menee viikko yhdellä 10 litran pussilla?

tiistai 11. helmikuuta 2020

Huolestuttavaa

Yritän tällä viikolla - lauantaina aloitin - pitää roskat kotona koko viikon ajan, niin nään paljonko niitä tulee. Nyt on jo muovikassillinen sekaroskaa ja kupillinen biojätettä, joidenka lisäksi metelliroskaa ja kartonkia. Mun on pakko jo huomenna viedä roskat ulos pihan perälle, sillä ne ovat niin täynnä jo - neljän päivän jälkeen. Onneksi myöhemmin tänä vuonna saa lajitella roskista muovin pois talon keräysastiaan. Menenkin tästä tutkimaan, kuinka iso prosentti sekajaätteestä on jo muovia.

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

20 asiaa, joita en enää osta 2020 eteenpäin


  1. Talouspaperi
  2. Vanupuikot
  3. Vanulaput ja pumpuli
  4. Nestesaippuat
  5. Nesteshampoot
  6. Kova juusto
  7. Tiskirätit
  8. Pyyhkeet
  9. Lakanat
  10. Takit
  11. Meikit
  12. Korut
  13. Laukut
  14. Aurinkolasit
  15. Vitamiinit purkissa
  16. Koriste-esineet
  17. Kynttilät
  18. Irtoparistot
  19. Neulekirjat
  20. CD-levyt
Tuossa listassa on monta sellaista asiaa, etten tarvii enää uusia, kun jo on tai sitten olen lopettanut käytön kokonaan.
Aiheesta on YouTubessa olemassa monta kotimaista ja englanninkielistäkin videota. Itse tyydyin pelkkään listaan. Kuinka helposti itse saat 20 täyteen?

maanantai 3. helmikuuta 2020

Löysin oranssia