...langanpätkien käyttöä, sillä ne menivät rahin täytteeksi. JES!
sunnuntai 30. elokuuta 2020
lauantai 29. elokuuta 2020
perjantai 28. elokuuta 2020
torstai 27. elokuuta 2020
Tuunasin
Eilen illalla tein erään kirjastosta lainaamani kirjan ohjeella tuunatun patalapun:
...ja kävin uudestaan toisella rannalla yhdistelmässä lisää blokkeja.
Piharemontti alkoi
Maanantaina kaatoivat puita ja pari päivää ovat kaivaneet maata. Kaivuri on lähes koko päivän käynnissä. Aamusta myöhäiseen iltapäivään asti. Taitavat tehdä vaikeimmat pohjatyöt ensin.
*****
Olin läheisellä uimarannalla yhdistelmässä tilkkublokkeja toisiinsa. 7 sain yhdistettyä. Nyt on siis jo 28 tilkkua paikallaan. Yksi blokki koostuu neljästä tilkusta. Koko työ koostuu 25stä blokista.
sunnuntai 23. elokuuta 2020
Kolme asiaa
Nyt on meneillään parikin eri peittoprojektia täällä. Ekassa on jo 12 neljän tilkun blokkia valmiina, puuttuu vielä13 blokkia. Yhteensä ko. Peittoon tulee 10 x 10 tilkkua eli 100 kpl. Toinen peitto koostuu 16 sta neljän tilkun blokista, eli yhteensä teen 64 tilkkua, eli 8 x 8 tilkkua. Näissä peitoissa on iso mutta haastava työ. Tilkut ovat siis isoäidin neliöitä, joissa kussakin 5 kerrosta. Näyttää en voi kuvaa, sillä molemmat ovat salaisia projekteja.
...
Toinen asia: katselin Youtubesta videota, jossa puhuttiin tekemis eli todo-listoista. Listasin elokuusta marraskuuhun tehtäviä asioita, niin niitä ainakin on 30 erilaista tehtävää, huh huh. Työllistän itseni ainakin jollakin tavalla. Kyllä omankin talouden pyörittäminen ruonalaittoineen kaikkineen on useinmiten täyttä työtä ilmankin tekemislistoja. Eikö olekin?!
...
Kolmas asia: syyscal2020 alkaa ravelryssä KirsiJ ryhmässä ensi kuun alusta ja kestää marraskuun loppuun asti. Osallistukaahan sankoin joukoin!
perjantai 21. elokuuta 2020
Lankaa ja langanpätkiä
Tällainen syntyi langanätkistä, jotka ostin kirppikseltä:
Ostin siis kilon pussin langanpätkiä. Mietin pitkään, että miksi ne ovat kaikki metrin pätkissä, hyvät langat. Oli siellä mukana ihan silppuakin. Tässä miettimiseni tuloksia:
. Ehkä joku on suuttunut ja laittanut saksilla vyyhdit puoliksi, kutojan harmiksi
. Ehkä ne ovat olleet jossakin näytelmässä tekotukkaa, kun olivat niin sidottu yhteen
. Googletettuani metrin pätkät löysin parikin ideaa, eli neulakinnastekniikka tai makramee
. Etsittyäni selvää ohjetta löytyi tuo linnun ohje, jalat ja nokan kehitin pussinsulkijoista
. Jatkan miettimistä edelleen...
keskiviikko 19. elokuuta 2020
Ystävät arvokkaat
Tänään teitä tarvitsin taas ja riensitte apuun. Mitä tekisinkään ilman hyviä ystäviä? En niin mitään. Meinasin jäädä koko päiväksi kotiin, mutta vaikka pelkäsin että mitä tapahtuu, niin lähdin liikkeelle. Se kannatti ja kannattaa aina eikä jäädä hautomaan.
Bussissa oli yli puolella matkustajista maskit, hyvä niin, samoin minulla ja ystävällä oli kertakäyttöiset.
Laitoin muuten eilen 4 paprikan kasvustoa omiin purkkeihinsa yhteisestä vadista. Tarttee ottaa koko viidakko muutaman päivän päästä sisälle, ettei halla iske niihin. Alkaa yöllä jo olemaan niin kalsan puoleista.
On se kummallista eli yöajatuksia
Joskus on niiiiiin monta hyvää päivää peräkkäin. Toisinaan huonojen päivien summaa ei jaksa edes laskea yhteen. Onneksi tuon takia Elämä on suht koht tasapainoista. Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki, suoraaaaa...Ylämäki...Onneksi huomenissa on päivä uus ja uusi mahdollisuus myös. Tulee uutta eteen, mutta Toivon, että tästäkin vaikeasta päivästä opin jotain tai sitten en, se jää nähtäväksi.
sunnuntai 16. elokuuta 2020
Aamulenkillä
Olin puoli kuuden aikaan hiljaisella aamulenkillä, että sain silmät kunnolla auki ja päivän hyvin liikkeelle. Omenat tuoksuivat ja notkuivat puissa ja yhtenä päivänä huomasin pihlajanmarjojenkin jo punastuneen. Tarkoittaako tuo kaikki, että lempivuodenaikani on alkamassa. Satoa kerätään ja mökit suljetaan. Metsä kuhisee marjanpoimijoita ja pakastimet pullottavat syksyn antimista.
Uusia neuleita aloitetaan ja kesäprojektit pakataan ensi kesää varten. Minulla alkaa syyscal2020 Ravelryn puolella syyskuun eka päivä. Tervetuloa osallistumaan! Kuka vaan neuloja tai virkkaa ja voi liittyä ravelryyn ja osallistua yhteisvikkuuseen KirsiJ ryhmässä.
Jalmari ohitti huivin, joka on valmis
Kuvasin Liekki huivia ja Jalmari hiipi ohi.
Tehty 11...16.8.2020 välisenä aikana Novitan Teos langasta 5 mmn pyöröpuikolle omalla ohjeella, 150 g meni.
lauantai 15. elokuuta 2020
torstai 13. elokuuta 2020
Kun ostin lankaa
...niin jo eka kerä alkoi polttelemaan, että tarttis aloittaa kutomaan jotakin. Aloitin sitten toissa päivänä heti videon kuvaamisen jälkeen omalla ohjeella Liekki-huivia. En laita keskeneräisistä nyt kuvaa, ettei jääkin käsken. Mutta ihanaa on kutoa pehmeästä langasta, vaikka akryyliä eli muovia onkin.
tiistai 11. elokuuta 2020
sunnuntai 9. elokuuta 2020
Tilauspipo valmiina
lauantai 8. elokuuta 2020
perjantai 7. elokuuta 2020
Sukat parissa päivässä
Reisussa
Kangasalla kylässä ystävän äidillä ja Tampereen ihmeitä kuvasin takaisintulomatkalla:
Mm. Nostureita oli ihan liikaa
Ratikkatyömaavideota bussista kuvattuna:
Kangasalalta bussiin tuli mies ja juteltiin ummet lammet kaikenlaista, ihan uusi tuttavuus oli hän. Lopuksi selvisi, että karjalaista sukujuurta molemmat oltiin, että ei sitä ny tuppisuuna jaksa kauaa olla.
keskiviikko 5. elokuuta 2020
Pohdintaa
sunnuntai 2. elokuuta 2020
Villapaita on valmis
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....