keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Valmistunut aiemmin

 Eilen valmistui liehuponcho Novita Teos ja Nako Boho-langoista, joita meni 240 g yhteensä. Tein 100 silmukalla aloitusreunassa ja siitä vaan pitkää, kunnes sopivan pituinen. Tehty 23...30.3.2021 välisenä aikana 5mmn puikoilla.



Lovikat

 Mistään ei löytynyt 5 mmn puikoille sopivaa ohjetta, joten sovelsin Kotilieden ohjeesta itse. Alussa 7 s per puikko, taitereunan jälkeen 8 s per puikko. Aukkopaeukalo ja narut. Lankaa meni 100 g ja puikot siis 5 mm bambuiset.



lauantai 27. maaliskuuta 2021

Lisää lankaa ja lehti

 Ystävä kävi kylässä ja toi tuliaisena Novitan 7 veikkaa värissä terra niin 400 g eli neljä kerää. Tänään ostin Virkkausmaailma-lehden kaupassa käydessäni. Kivaa jotain uutta! Lisäksi tein toissa päivänä tilauksen adlibrikselle ja tilasin mm. Sisustuslankaa. Tarkotuksena tehdä jokin rahi sohvan eteen jalkojen lepuutuspaikaksi.

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Sukkia taasen

 Teen fanisukkia ihailemalleni soittajalle, mutta en kerro kenelle. Se jääköön salaisuudeksi. Lankana on kuitenkin Novita 7 veljestä Lapin taika violetti. Eka sukka on jo valmis ja toista aloitin tekemään tänään 3,5 mm:n bambupuikoilla.

***

Valmiina, lankaa meni 120 g. Tehty 17...20.3.2021 välisenä aikana 



keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Tarkimmat

 ...ovat huomanneet lankatilanne- ja tekotilastoasivuilta, että olen kuluttanut tänä vuonna jo yli 3 kg lankaa neulomalla ja virkkaamalla. Minusta se on aika paljon, koska yli kilogramma per kuukausi. Ajatelkaa, 100 gn keriä 30 kpl, no huh. Olen valmistanutkin jo liki 20 käsityötä tänä vuonna. Sekin tekee viikkoa kohden melkein 2 työtä. Aikas määrä! Suurin osa tämän vuoden neuleista menee joko hyväntekeväisyyteen tai lahjaksi. Itselle jäävät sitten loput. Kiva tilastoida välillä näitä määriä ja kulutuksia. Kannattaa, niin huomaan kuinka tuottelias olen.

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Sukat jo valmiina kesäreisua varten

 Mökkiläisille sukat

Tehty 11...15.3.2021 välisenä aikana
Ohje perussukka
Langat Austermann Step 70 g ja Novita 7 veljestä 90 g
Puikot 3,5 mm
Miesten vihreissä sukissa on joustinta myös jalan päällä. Naisten keltaiset sukat ovat sileätä päältä ja altakin.


torstai 11. maaliskuuta 2021

Pipotehdas

 Jäi sitten sukista lankoja ja tein pipotehtaan. Neljä pipoa syntyi 7...10.3.2021 välisenä aikana 3,5 mm:n addipuikoilla. Lankaa meni 120 g jämiä.



lauantai 6. maaliskuuta 2021

Villasukkatehdas

 Uudet tasona neulotut. 52 silmukkaa alussa. Puikot 3,5 mm addipyöröt. Tehty tänään. Lankoina musta Novitan Nalle varressa, sitten Nalle taika ja lopuksi jämänä ruskea.



Sukatkin

Sukat valmistuivat. 14 silmukkaa per puikko. Nalle langasta, jota meni 60 g. Puikot olivat 3,5mm bambuiset sukkapuikot. Ohje omaa sovellusta perussukasta. Helppo tikuttaa!

 

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Kevätpuuhia

 Ostin tänään Clasohlsonilta bokashi-ämpärin, jossa on hana. Olen tyytyväinen ostokseeni. Nyt vaan biojätettä keräämään. Kahvinporoja en laita, mutta suurinpiirtein kaiken muun keittiön kasvisjätteen. Mielenkiintoinen systeemi! Suosittelen muille vasta sen jälkeen, kun eka lasti multaa valmiina. Bokashista kannattaa etsiä tietoa täältä netistä, sillä sitä löytyy. Jokainen voi sitten poimia omat tyylinsä joukosta. Suosittelen tutustumaan asiaan, jos tarviit multaa.

Eilen laitoin paprikan siemeniä multaan. Tarvii muistaa suihkutella multaa päivittäin. Näin keväällä on kiva jo alkaa puuhastella syötävänsä eteen jotain pientä, niin pääsee sitten ajoissa satoakin korjaamaan. Aurinko kun tulee jo esiin ja lämmittää, niin on kiva puuhastella parvekkeellakin.

Olen parina päivänä tehnyt käsitöitä kevään ensisäteillä, ihanaa!

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Kirsijn kirjavat jakso 2021.9

 


Valmis mekko

 Tehty 13.2...2.3.2021 välisenä aikana. Ohje Sisko Sälpäkivi Novita syksy 2013 malli 65. Lankaa meni 675 g yhteensä (Nalle taika 2 x 100 g, Nalle musta 175 g, Madame Tricot Dora musta 200 g ja Drops Nord 2x 50g terra). Koukut 3,5mm, 4 mm ja 5mm.

Koko mekko

Kaarroketta

Mekko ylläni


Kiireinen viikko

 Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...