keskiviikko 28. huhtikuuta 2021
tiistai 27. huhtikuuta 2021
Hoksaus!
Mä syön, Pilkoin jätteet ja bokashi hoiti hommansa! Täähän on kiertotaloutta parhaimmillaan. Saan multaa, jossa kasvattaa uusia kasveja ja syön taas ne jne... on luonto ihmeellinen, varsinkin kun se tulee näin ihmisen lähelle. Kiitos, että joku keksi taas hyviä tekoja!
Mustaa kultaa -) työvoitto -) onnen päiviä tämä!
Jaa miksikö kuva mullasta? No näkyykö mitään muuta kuin mustaa kultaa, jota tehnyt tässä keväällä lisää. Ei tarvii ostaa kaupasta. Sais jo kesä tulla ja kukkaset. Hankin bokashin 2 kk sitten. Kokeeksi keräsin kuukauden biojätteet ja laitoin kuukausi sitten multatehtaaseen. Nyt tänään möyhin lapiolla ja haralla, eikä mitään ole enää tunnistettavissa. Jes! Mä olen taas onnistunut. Suosittelen muillekin!
Virkatun takin alku
...lähti eilen purkuun. Kuka jaksaa virkata ksoilla koko takin? Näytti lisäksi seinälläni olevalta raanulta liikaa. Purin ja aloitin neulomaan pitkää villatakki. Neulominen suurissa töissä on kivempaa kuin virkkaaminen. Samasta Novitan 7 veljestä väristä Pihlaja teen. Ohje löytyi Novita knitsistä. Suuri työ, mutta varmasti myös palkitseva. Mulla ei ole vielä villatakkia, joka olisi pitkä isoilla taskuilla. Kohta toivottavasti on.
maanantai 26. huhtikuuta 2021
Tänään
...sai valmistuneisiin laittaa uuden peiton. Tässä oli kukkia ommeltuna, kun piti tulla matto. Mutta en tarvitse ja otin kukat pois. Peittona tämä käyttökelpoisempi.
Lankaa meni 600 g jämiä ja 4 mm:n puikot po. Niinku näkyy koko on 5 x 5 tilkkua lapselle sopiva tai jalkojen päälle pyörätuoliin.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2021
perjantai 23. huhtikuuta 2021
torstai 22. huhtikuuta 2021
Novitan Kaksoset langasta sukat
Aloitin sukkaparin eilen ja sain tänään valmiiksi. Lankaa meni 100 g ja kudoin 3,5 mm bambusukkiksilla, jotka ovat suosikit ja jo vähän vääntyneetkin.
Aloitin kerän sisältä ja oli yllätys minkälainen ekasta sukasta tulee. kerin lankaa vähän pois ja aloitin seuraavan sukan. Nimensä mukaisesti samanlaiset tuli.
tiistai 20. huhtikuuta 2021
Lisää valkoisia juttuja
Ostin minimanista kalkkimaalia ja siveltimen. Ostin valkoista maalia ja vahingossa lakkasiveltimen. Mutta tuli maalattua pari tuolia. Niihin juuri riitti 100 ml eli desin tuubi. Kalkkimaali oli askarteluosastolla, eikä suinkaan rautapuolella. Omituista. Mutta sivellin pelotti hyvin, samoin maali. Saa vetellä puhdistettua siveltimen ja kädet. Maalaaminen on kivaa, kyllä tässäkin tarvittiin kaverin antamia sanomalehtiä alle. Suosittelen muillekin kalkkimaalia, ei edes haise lähes millekään. Parvekkeella maalasin. Kalkkimaalia voi siveltimellä pitkin vedoin vedellä heti uutta kerrosta päälle.
Pussukka valmistui
Tätä virkkasin pari päivää. Purin liian leveän aloituksen, ja olen nyt tyytyväinen lopputulokseen. Lankaa meni Katia revive 50 niin 30 g ja koukku oli 3,5 mm. Kukan vielä virkkasin. Tämä on aloitettu virkkaamaan vetoketjusta lähtien. Valmistui eilen.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2021
perjantai 16. huhtikuuta 2021
Ystävä-viikko
Olen nähnyt tällä viikolla jokaisen lähimmän ystäväni, joka päivä yhden. Kiva viikko sinänsä!
Tänään oleskellut parvekkeella, kun siellä tarkenee topilla, on niin lämmin, vaikka parvekkeellakin yksi ikkuna on auki. Olen kahvitellut ja virkannut rahia urakalla.
Vähän hoitelin kasveja ja vaihdoin Multia ja ruukkujakin. Kivaa kevätpäivän puuhastelua.
***
Myöhemmin samana päivänä illalla:
Valmis rahi
Tehty 7...16.4.2021 välisenä aikana, lankaa meni Novita Strömsötä värissä speltti yhteensä 700 g ja jäi pikku määrä, virkkasin koukulla joka 8 mm kokoinen.torstai 15. huhtikuuta 2021
Kolmas paketti
...saapuikin tänään. Ja on tulossa kuulemma vielä toinenkin fanipaketti. Olen lähes liikuttunut fanien huomaavaisuudesta minua kohtaan. Ihanaa, kuinka jotkut osaavatkin ilahduttaa.
keskiviikko 14. huhtikuuta 2021
Pakettipäivä
Tiedän, että yksi paketti odottaa hakuani postista, yksi rkiskalta ja kolmas lähikaupasta tänään. Elikkäs Meikällä on vilkas pakettipäivä. Kivaa, kun saa paketteja. Suurimmassa osassa on kai lankaa, jes! Teen sitten videon yhdestä paketin avaamisesta, kun se on tiettävästi fanipaketti. Jee!
***********
Tässä video fanipaketin unboxauksesta eli avaamisesta:
maanantai 12. huhtikuuta 2021
Tänään on niin lämmintä
...että on tarjennut aamu seitsemästä asti virkata villatakkia parvekkeella. Lisäksi mää niin toivon, että paprikoihin tulee talven jälkeen edes yksi lehti. Edes yksi, enempää en vaadi, muut on luojan kädes. Jos antaa muuta, olen enemmän kuin onnellinen.
lauantai 10. huhtikuuta 2021
perjantai 9. huhtikuuta 2021
torstai 8. huhtikuuta 2021
Lisää aloitettuja
Jotta virkkaamiset eivät loppuisi kesken, aloitin tänään vihdoinkin virkkaamaan takkia kiinteillä silmukoilla. Lankana alussa eli pohjavärinä terra 7 Veikka. Tarvii tilata tai ostaa ko väriä lisää, sillä 100 gn kerä ei riitä alkuunkaan. Onhan niitä 4 kpl, mutta silti. Olen virkannut helmaa vasta 7 cm ja lanka on aikas vähissä jo eka kerä. Tarttis keksiä joku neuloin, ettei virkkuita olisi liikoja.
Muutamia mainitsemattomia
...käsitöitä on tekeillä. Adlibriksen organic cottonista ja vanhasta tennesseestä virkkasin seinälokerikon. Se on vielä siistimättä ja ompelematta henkariin kiinni.
Eilen iltasella aloitin kuution mallista pikkurahia sohvan eteen. Teen sitä speltin värisestä Novitan Strömsö langasta. Ensin tein neliön ja aloin nousemaan ympyränä ylöspäin kerros kerrallaan. Koukku on 8 mm eli virkaten mennään etiäpäin. Tähän ei ole ohjetta minulla. Aloitin vain virkkaamaan...jatkuu...
keskiviikko 7. huhtikuuta 2021
Lunta sataa...
...ja meikä keksi paprikan rankuille parvekehyllyviritelmän kenkätelineestä ja kolmihyllystä. Olen tyytyväinen. Nyt ne eivät ole pitkin lattioita.
Lisää lankaa ilman edestä
Meillä on pihassa lava keväisin, johon voi laittaa itselle turhaa tavaraa. Nämä oli joku jättänyt lavan ulkopuolelle koriin. Minä heti bongasin ja otin käyttööni. Olivat muovipussissa, mutta tässä nyt kasassa.
Lisäksi oli valkoista mohairlankaa kerä. Yhteensä 450 g lankaa jee!
***
Aiemmin olin tilannut Novitan Strömsö lankaa värissä speltti 4 x 150 g = 600 g. Ne hain tänään rkiskalta plus pari lehtikansiota käsityölehdille.
maanantai 5. huhtikuuta 2021
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....