keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Toivottavasti

 Tänään pääsen lenkille ystävän kanssa, kun aikataulut eivät aina sovi yhteen. Puoli kuudelta illalla olisi jälleen lenkkimme.

Teen taskuhuivia omalla ohjeella ja siihen sopivat langat eivät meinaa millään riittää. Neulon 3,5 mm:n pyöröpuikolla helmineuletta. Loin 90 silmukkaa ja neulon kaksinkertaisesta fingeringvahvuisesta langasta. Kohta on mennyt jo puoli kiloa lankaa. Alussa mietin, että onko liian leveä, mutta tarviihan sen vähän lämmittääkin selkää ja hartioita.

Toinen tekeillä, tauolla, oleva on vauvan peitto hyväntekeväisyyteen. Löysin sopivan langan, jota tikuttelin myös 3,5 mm:n pyöröillä. Tuo taitaa olla tällä hetkellä suosituin ja eniten käyttämäni puikkokoko sekä pyöröissä että sukkapuikoissa.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Pikkunukke

 ...painoi syntyessään 25 g, puikot 4 mm ja tein nyt illalla. Katsoin kuvaa Pinterestistä ja innostuin noista saparoista. Niitä on pienten käsien kiva hypistellä.

Ne virkkasin 3,5 mm koukulla pylpyröinä.

lauantai 26. maaliskuuta 2022

Mitäs sitten tehdään?

 Kun on karsittu kaikki mahdollinen ylimääräinen tavara aika minimiin. Muistoesineistä, kerätyistä kirjoista ja valokuvista en luovu helposti. Yksi mikä muistuttaa menneestä ovat postikortit. Vaikkakin niitä tulee tuskin luettua jälkikäteen. Päiväkirjat ja kalenterit karsin kanssa, mutta vielä olisi tuhottavaa jäljellä. Jotenkin karsiessakin tulee mitta täyteen ja ei jaksa kerralla liikoja. Jää sitten jotain seuraavaankin kertaanpa.

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Valmiit kämmekkäät

 

Tässä kämmekäspari kuvattuna, lankaa meni 20g ja tein 3,5 millisillä Addeilla. Ihanat! Menee hyväntekeväisyyteen nämäkin. Ohje oli kirjahyllyn kirjasta Neuletaito.

torstai 24. maaliskuuta 2022

Puhuttelevia lankoja

 Ei tullut tossuja, vaikka aloitin, alkoi tulemaan kämmekästä. Langan puhuttelevuutta kannattaa kuunnella eikä tehdä väkisin sitä, miksi lanka ei halua tai onnistu menemään eteenpäin. Purkaminen pois kannattaa silloin ja aloittaa jotain muuta ja kokeilla mitä sitten kuuluu.

Mietin

 Josko tekis vaikka tossuja näiden jälkeen

Nämä 15 krsn Palkkisukat tein 21...24.3.2022 välisenä aikana 110 g sta lankoja 3,5 mm:n puikoilla. Puikolla 16 silmukkaa, yhteensä 64 silmukkaa työssä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Sukkaurakkaa

 Ollaan ruvettu minä ja Äiskä urakoimaan sukkia eri hyväntekeväisyyskohteisiin. Itselle kun ei tarvitse mitään neuloa enää, niin tulee helposti ylituotantoa neuleista. Hyväntekeväisyyskohteita riittää, joten paketteja lähtee täältä tämän tästä eteenpäin. Tulee itseĺle hyvä mieli ja toisille lämpimät jalat.🤗

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Palkkiraitaa

 Kudon vihreitä miesten 15 kerroksen palkkiraitasukkia. Valitsin jo seuraaviin sinisiin langat, sitten kai punaiset tai edellisten väriset palkkiraitalapaset miesten koossa. Nämä kaikki menevät hyväntekeväisyyteen. Puikolla on sukissa 16 silmukkaa, lapasiin tulee ehkä 12 silmukkaa per puikko. Teen jämistä 3,5 mm:n bambusukkiksilla. Ne ovat minulle mieluisimmat sukkapuikot.

Valmiit:



perjantai 18. maaliskuuta 2022

Kutomista ja juttelua

 


Olen tyytyväinen itseeni

 Sain pestyä koneellisen pyykkiä ja useamman päivän tiskit. Nyt on taas puhdasta, vaikka yleensä siistiä jo onkin valmiiksi. Mulla on kaikille tavaroille ns. Omat paikat, niin kun ne palauttaa käytön jälkeen paikoilleen, niin löytää ja pysyy yleisilme siistinä.

Hyväntekeväisyys

 On lähdössä kaksi pakattua pakettia eri kohteisiin. Kiva lahjoittaa eteenpäin, kun itsellä on jo ylituotantoa neuleista. Näin tarvitsevat saavat lahjoitusta. Sukkia ja pipoja on nyt lähdössä plus yksi huivi.

torstai 17. maaliskuuta 2022

Mökkitilkkupeitto valmiina

 Tässä:

Tehty 18.2...17.3.2022 välisenä aikana neulomalla. Lankaa meni jämäruskeita 300 g, Svartå Fåretin luonnonvalkoista Frostia 275 g ja Dropsin ruskeata alpaca mixiä 25 g, eli yhteensä 600 g lankoja. Neuloin 4 mm:n suorilla puikoilla ja ihan omalla ohjeistuksella mukaillen vanhaa perinteistä mökkitilkkua.

maanantai 14. maaliskuuta 2022

Lämpimiä päiviä, mutta liukkaita kelejä

 Ihanaa kun Kevätaurinko lämmittää jo hipiää ja lumikasat alenevat silmissä. Räystäät tippuvat vettä ja aurinko houkuttelee ulkoilemaan. Parvekkeellakin jo tarkenee istuskella ja ottaa vaikka kutominen käteen ja antaa mennä. Tosin liikaa ei parane istua, ettei saa kylmää. Kymmenen astetta lämmintä menee jo lähes rikki. Ihqu aurinko!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Peiton luonne alkaa jo näkyä

 Aloitin eilen parvekkeella yhdistelemään pitkään kaistaleeseen tilkkuja ja kulmatilkut. Peitosta ai ole tulossa järin iso, mutta kivan näköinen. Kuvaa en nyt laita, mutta puolet on jo valmiina. Koko tulee olemaan n. 85 x 100 cm. Sen voi laittaa jaloille tai tuolin peitteeksi tai sohvan vaikka. Teen ystävän värimaailmaan sopivaksi.

torstai 10. maaliskuuta 2022

Muutin peittosuunnitelmaa

 Tilkkuja tarviikin ehkä 20 tai 24, miten nyt päätänkin tehdä. Peitto sai vähän uutta väriä suunnitelmaan. Nyt on ruskeita mökkitilkkuja 17 valmiina, 3 tai 7 puuttuu niitä. Sitten pitäisi tehdä pitkät vaaleat kaistaleet ja kulmat, plus reuna virkata. Hyvällä mallilla on kuitenkin jo.

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Hyvää naistenpäivää!

 Sehän on tänään!

Siivoskelin eilen kaappeja ja sain jopa tyhjiä hyllyjä jäkitulemana. Kyllä viiskymppiselläkin alkaa jo olemaan kaikkea tarpeeksi: vaatteita, astioita ja ihan sellaistakin, jota arjessa tarvii joka päivä. No sitten on ylimääräistäkin, kuten kylpypyyhkeitä (4 ylimääräistä) tai koristetavaraa. Mutta kun... ei koskaan tiedä...varsinkaan näinä aikoina...mitä tarvii ja milloin. Useimmiten kun luopuu jostain, tuleekin juuri sille tarve. Näin on käynyt lankojen ja tarve-esineiden kohdalla.

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Olen jatkanut

 Ruskeilla langoilla tehtävää Mökkitilkkupeittoa. Valmiina on jo 13 tilkkua. Teen 4 mm:n puikoilla ja aloituksessa on 10 silmukkaa. Yhteensä tarvitsisi ainakin 9 riviä peittoa eli jos yhdelle riville tulee 6 tilkkua, niin tilkkuja tarvitsee 54 kpl eli vielä 41 kpl. Saa nähdä miten langat riittävät, intoa tehdä kyllä riittää. 13 tilkkuun on mennyt n. 130 g lankoja, eli 10 g per tilkku ja näin ollen menisi vielä 410 g lankaa. Kyllä niitä on n. Sen verran, mutta onko oikeita värejä oikeita määriä.

torstai 3. maaliskuuta 2022

Paita on valmiina

 Mutta kastelun jäljiltä kuivumassa telineellä. Lankoja meni 300 g ja puikot po.3,5 mm. Aloitin viime viikon maanantaina ja tänään valmis. Tehty 11 päivää kaiken kaikkiaan. Näyttäisi, että on minulle liian pieni. Joku pienempikokoinen sen saa sitten.



Kiireinen viikko

 Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...