Iloista vapun aikaa kaikille lukijoilleni ja videoiden katselijoille!
perjantai 29. huhtikuuta 2022
torstai 28. huhtikuuta 2022
Tänään aloitin
...ties kuin monennen virkkuun jo. Teen siksakkuvioista tyynynpäällistä. Idea lähti Pinterestistä ja ohje löytyi hyllyssä olevasta virkkausohjekirjasta. Teen 4,5 mm:n koukulla. Kaksi riviä on aina yhtä väriä, joita on 7 erilaista.
tiistai 26. huhtikuuta 2022
Nyt on jo uusi viikko menossa
...mutta todellakin olen aloittanut jo viime viikon puolella parikin uutta virkkuuta. Jotenkin nyt tuntuu kesää kohden, että virkkaus nostaa käsitöissä päätään ja varsinkin puuvillalangan virkkaus. Puuvillalangat houkuttelevat viileydellään ja painavuudellaan. Kevyt ja mahdollisesti pisteleväkin villalanka ei sovi kesään, paitsi korkeintaa ohut merinovilla.
perjantai 22. huhtikuuta 2022
keskiviikko 20. huhtikuuta 2022
Ostolakko päättyi
Ostin lankaa neuleystävältä muuton keskeltä n. 1,5 kg lankoja. Ihania taasen ,kiitos!
Mukana oli yllätyspaketti ja kortti.
tiistai 19. huhtikuuta 2022
Vapuksi huivi valmiina
Valmistui hyvissä ajoin. Lankoja meni 210 g ja tein 3,5 mm puikoilla. Tehty siis 10...19.4.2022 välisenä aikana. Ohje Garnstudio Dropsin sivuilta ilmainen ohje Jasmin. Ohjeessa on kaksi kappaletta, jotka yhdistetään ompelemalla toisiinsa. Mutta minä tein vain yhden pitkän kappaleen. Huivi on liotuksen jälkeen kuivumassa eli en saa vielä siitä kuvaa, mutta myöhemmin tulee tähän alle. Aijuu ja olen nyt käyttänyt tänä vuonna käsitöihin jo 4 kilogrammaa lankoja. Aika paljon siis. Valmistunut on 29 käsityötä jo. Huh huh mikä tahti mulla!
sunnuntai 17. huhtikuuta 2022
Vauvanpeitto valmiina
Yhtään en tiedä mitä lankaa käytin 100 gn kerän, mutta kivan pehmeätä on. Tehty 26.3...17.4.2022 välisenä aikana 3,5 mmn addipuikoilla. Loin vaan silmukat ja aloin tekemään ensin ainaoikeata ja sitten viiden silmukan ruutuilua. Kiva tuli!
torstai 14. huhtikuuta 2022
keskiviikko 13. huhtikuuta 2022
Jee 100. Tilaaja youtubessa!
Laitan pystyyn arvonnan seuraavassa videossa, jonka teen piakkoin, vaikka pääsiäisen aikoihin. Täälläkin saa osallistua kommentoimalla tähän viestiin. HUOM! Palkinto on käsityöaiheinen ja määräytyy voittajan lempivärin mukaan.
maanantai 11. huhtikuuta 2022
Parvekkeella
Tänään tarkeni alle puoli tuntia olla parvekkeella, sen verran aikaa, että tuuletin matot ja laitoin kukkamaton lattiaan. Availin ikkunoitakin, mutta sitten tuli jo salakylmää.
Eilen aloitin kutomaan siksak huivia Garnstudio Dropsin ohjeella Jasmin. Teen puuvillalangasta, koska kevät tulossa ja tuollaista minulla ei vielä ollutkaan.
lauantai 9. huhtikuuta 2022
torstai 7. huhtikuuta 2022
Kukkeisa
Kukkamatto valmistui äsken. Nähdessäni vanhan vihreän patalapun virkkasin siihen lisää vihreätä. Sitten aloin virkkaamaan terälehtiä. 25 kjs ja 7 edestakaista kerrosta per väri. Ensin kiinnitin joka toisen. Mietin jatkoideaa, kun terälehdet lerpattivat. Virkkasin lisää terälehtiä ja kiinnitin limittäin ompelemalla ensimmäisen taakse ja toisen eteen puolet ja puolet. Voila ja valmis!
maanantai 4. huhtikuuta 2022
Taskuhuivi on valmiina
Lankoja meni 350 g (= 175 g adlibriksen Socks fine + 75 g Regian Graphics Coloria ja jämiä 100 g), neuloin 3,5 mm knitprot ja prymin pyöröpuikoilla. 28.3...4.4.2022 välisenä aikana.
IHKU!
sunnuntai 3. huhtikuuta 2022
Vapaata
Nyt olis kolmen päivän jakso, ettei tarvii heilua mihkään suuntaan, voi vaan olla. Ihanaa! Ehkä ruokakaupassa tuossa puolen kilsan päässä tarvii käydä, mutta ei onneksi missään muualla. Maito kun loppuu ensimmäisenä aina. Olen ruvennut ostamaan 3l kerralla, mutta silti se tuntuu loppuvan kesken. Enempää ei muiden ostosten lisäksi jaksa kantaa läheltäkään.
lauantai 2. huhtikuuta 2022
14 km
Lenkkeillyt jo tällä viikolla. Ulkona on kaunis aurinkoinen päivä ja kävelin juuri 3 km ystävällä kylässä. Paljon olen kävellyt ja on ihan mukava olo. Tänään oli liikenteessä ekaa kertaa kaukolasit päässä ja kivempi mennä, kun näkee siristelemättä eteensä ja vähän kauemmaksikin. Alan pitämään laseja aina ulkona mennessä. Lähilasit sitten kotona oleviin Tehtäviin.
perjantai 1. huhtikuuta 2022
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....