Kevyt kesätoppi
tiistai 31. toukokuuta 2022
Tänään valmistui
maanantai 30. toukokuuta 2022
Vapaa viikko
Ei mitään menon tynkääkään, jippii! Pesin pyykit, leivoin uuniin porkkanakakun ja tiskasin ison tiskin. Nyt saavat vapaapäivät tulla!
Slipoverin takaosa olikin 5 cm liian lyhyt. Teen etukappaleen ja sitten pidennän myös takakappaletta oikeaan mittaansa. Etukappaleen resori on jo meneillään.
Pian alkaa kyh ja olen päivitellyt listaa Wordiin, blogiin, paperillekin ja Ravelryn palstalle.
Huivin ohjeeksi valikoitui iso Villapesusiskot, jonka haluan tehdä osittain ainakin jämälangoista. Ohjeessa on puikkokoko 3,75 mm. Taidan tehdä kuitenkin 3,5 mm:llä.
sunnuntai 29. toukokuuta 2022
Slipoverista
Sen verran, että takakappale on tehty, mutta tarvii saajan selkään vielä mittailla, että onko sopivan pituinen. Lankaa mennyt jo kolmatta mustaa Novitan Nalle-kerää, mutta onneksi etukappale aloitetaan seuraavaksi. Yhteensä lankaa olisi 500 g. On hyvä, että ostin viidennen kerän varalle. Muuten olisi mennyt liian tarkalle.
keskiviikko 25. toukokuuta 2022
Tekeillä
...oleva Slipoveri edistyy mukavasti, ja kaveri odottaa jopa jo Joulua, että saa sen päälleen. Kainalokohta pian häämöttää takakappaleesta.
Muut käsityöt ovat jääneet tauolle. Voi kun saisi niitä edistettyä. Pian alkaa -kesäkuun alussa- Kesäyön hullutus, niin tarvii aloittaa uusia ja edistää vanhoja. Että tekemistä ei puutu. Ravelryssä on ryhmä kyh-tempausta varten. Ollaan me bimboja, mutta olla vaan porukalla.
tiistai 24. toukokuuta 2022
maanantai 23. toukokuuta 2022
Mahdollista kyh listaa vielä tälle päivälle
- Tossut wip
- Slipoveri wip
- Siksakpeitto wip
- Sukat MALLI?
- Sukat malli?
- Vanulappu
- Vanulappu
- Vanulappu
- Vanulappu
- Tumput MALLI?
- Tumput MALLI?
- Pyöryläkassi
- Mummonkuutiot
- Huivi Villapesusiskot
- Vanhan neuleen tuunausta/purku
- Vanhan kassin tuunausta
- Ponchon tuunaus pidemmäksi
- Boheemi verho
- Amppeli
- Loput 5 työtä keksin myöhemmin ja lisään tähän listaan
Päivän kasvit
Päivän jutut
- Kävin aamulla labrassa, pitkäaikaissokerin tulos huimat 70
- Kävin kaupassa ostamassa tarpeita syömiseen
- Kävin kaverilla kahvilla Ja mehulla pyörähtämässä
- Vielä menossa myöhemmin puutarhalle ostamaan kukkia ja kasveja
- Kaverin slipoveria tehtynä jo 20 cm. Helppo pintaneule, vaikka tuleekin musta. Näin valoisaan aikaan mukava tehdä.
- Ai Juu, lähden kesäyön hullutukseen mukaan, joten kesäkuun aikana pitäisi aloittaa 24 työtä tai jatkaa muutamaa meneillään olevaa ja aloittaa yli 20 uutta käsityötä. Suunnittelin tekeväni lisää sukkia ja voisin itsekin virkata vanulappuja omaan käyttöön.
- Siinä päivän asiat olikin.
lauantai 21. toukokuuta 2022
perjantai 20. toukokuuta 2022
keskiviikko 18. toukokuuta 2022
Uusinta uutta
Uusi Kauneimmat käsityöt-lehti ilmestynyt kotiin pari päivää sitten.
Aloitin virkkaamaan sohvalle aiemman tyynyn ohjetta mukaellen siksakpeittoa. Väritys on sama, mutta silmukkamäärä 99 ja tulee sohvan mittainen eli joku 1,20 m.
Ostin tänään erästä lahjaa varten 500 g mustaa Novitan Nallea. Neljä kerää tarvitaan ja viides on varalle, jos meneekin enemmän.
maanantai 16. toukokuuta 2022
Virkkasin
Ikkunakukkia:
sunnuntai 15. toukokuuta 2022
Pitsisukkaa lisää
Pitsikennosukat valmistuivat tänään 60 g sta Schoppelwollen Zauberballista 3,5 mmllä bambusukkiksilla. Haasteellinen tiimalasikantapää kyllä palkitsee ja kenno on hauskan näköistä. Langan värivaihtelu miehinen, mutta kiva.
torstai 12. toukokuuta 2022
Tyytyväinen
Iso tiski tiskattu ja sellaisen jälkeen olo on vähintäänkin tyytyväinen.
Neule- ja virkkauspuolella on vähän hiljaista. Jotenkin odotan, että saan jonkun idean tehtävistä jälleen. Olen ns. Luovalla tauolla.
Saas nähdä sataako viiden jälkeen vai pääsemmekö ystävän kanssa lenkille?
Uusi videokin YouTubessa, menkäähän katsomaan ja peukuttakaa, jos piditte.
maanantai 9. toukokuuta 2022
Nälkäkiukkuun annos
sunnuntai 8. toukokuuta 2022
Äitienpäivänä valmistui
Pitsireunasukat 50 g sta jämälankoja 3/2022 Kauneimmat käsityöt lehden ohjeella 3,5 mm:n sukkapuikolle. Ihana ohje jotain uutta!
Katsoin, että näistä tulee liian isot, mutta onneksi en purkanut vaan tein toisen heti ja hyvät tulivat!
perjantai 6. toukokuuta 2022
Purkuun ja uutta
Virkattava liina lähti purkuun, sillä en enää tiennyt missä kohdassa ohjetta olin. Ehkä kannattaisi laittaa ohjeeseen joku merkintä ensi kerralla.
Uutena aloitin sukat uusimmasta Kauneimmat käsityöt-lehdestä. Niihin tulee pitsivarret ja nyppyreuna. Kivaa tehdä jotain uudenlaista.
keskiviikko 4. toukokuuta 2022
Liikkeellä
Maanantaina olin ystävän kanssa asioilla Ideaparkissa ja eilen lähti arvontapaketti liikkeelle, ja on jo perillä. Tänään olin 5 km lenkillä toisen ystävän kanssa. Huomenna sen verran liikkeelle, että käyn ruokakaupassa.
sunnuntai 1. toukokuuta 2022
Vappuna valmista
Uusi tyynynpäällinen, joka tehty 200 g sta jämälankoja 28.4...1.5.2022 välisenä aikana 4,5 mm:n koukulla kirjan Nicki Trench: Uudet iloiset virkkausideat Aaltokuvioisen tyynyn ohjeella. Muuten noudatin ohjetta, mutta jätin yhdistäessä viimeisen kerroksen tekemättä.
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....