keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Puhelin unohtui

 Viikonlopun jäljiltä juhannuspaikkaan ja siitäkös soppa syntyi. Latasin Skypen, sinne rahaa ja soittelin ympäriinsä. No eihän ne heti tajunneet, että kuka soittelee. Mutta eilen lähdin hakemaan puhelinta ja palasin aamubussilla kotiin. Kävin kaupassa ja soittelin taas ympäriinsä, kun sain puhelimen ladattua. Kyllä varmaan puhelimen muistan ainakin tarkistaa, että on mukana, tai sitten... noh, toivottavasti jotain opimme tästä.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Nostin perunat

 Pieniä olivat, mutta muutama silti:



Juhannuksenakin valmista

 

Sininen polvipeitto valmistui juhannuksena, joka oli kevyt ja lämmin. Lankaa meni 250 g sinisiä jämiä.

Toinen valmistunut oli pölyluutu, harpulla tehtynä.

KYH työt kaikki valmiina ja saa ruveta taas neulomaan ns. Normaalitahtia. Harppu tuli tutuksi ja saan sillä jo kivaa pintaa aikaiseksi. Opin luomaan silmukat oikealla tavalla.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Pitkää jussia!

 Kaikille lukijoilleni! KYHaloitukset on pian tehty ja voi laskeutua vain tekemään ja samalla juhannuksen viettoonkin. Ilma on lämmin. Ei lämmin luita riko, jee!

tiistai 21. kesäkuuta 2022

Onnistuin vihdoin

 Saamaan aikaiseksi harpulla jotakin kivaa:




Loomikoukussa

 Noh se oli sitten vanhan harpun menoa se, kun alkoi tulemaan ensin harjoitusta sitten oikeata. Tässä harjoituskukka, joka koottu osista ja ranteenlämmitin paksusta punaisesta langasta.




maanantai 20. kesäkuuta 2022

Päivän paketti

 5 kerää Novitan Rose mohairia ja neuleharppu eli loomi. Paketti oli Kässäkirpusta.



sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Purkuhommia

 Purin vanhan villatakin, jossa oli liian pitkät hihat. Se oli neulottu poikittain, niin niitä ei voinut lyhentää mitenkään järkevästi. Jämiä tuli 700 g.



perjantai 17. kesäkuuta 2022

Ilta-auringon välkkeessä

 Valmistuivat Bara-lapaset Kauneimmat käsityöt 1/2022 lehden ohjeella 65 g sta lankoja 3,5 mm:n puikoilla. Tehty 5.6. 2022 alkaen.



Ollut niin kiire

 ...kaikkien neulomisten kanssa, että olen laittanut pikapostauksia tännekin. Vielä olisi kesäyönhullutuksessa eli kyhissä 7 aloitusta. Rupeaa ideat järkevistä tarpeista loppumaan. Laskin, että mulla on muuten 47 käsityötä tehtynä, joista on 14 patalappuja ja 13 pyyhettä valmiina olevia. Eli 20 on muita. Nuo käsityöt odottavat sopivaa kohdetta joko lähipiiriin tai hyväntekeväisyyteen. Menee aikansa, että saan kaikki kanavoitua oikeisiin kohteisiin. Eli tämänkään takia alkaa tuntua, että mitään ei enää tarvii. Huh mikä probleema! Ylituotantoa näkyvissä! 

torstai 16. kesäkuuta 2022

Päivän opetus

 


Pipopää

 

Tein 15...16.6.2022 välisenä aikana
Lankoja meni tasan 50 g ja 4 mm:n pyöröpuikot
Loin 90 silmukkaa ja pätkyttelin menemään tasona. Lopussa vähän kaventelin ja loppu suppuun. Ompelu ja kuvaaminen. Siinäpä se!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Baralapaset

 ...ovat nekin pitkästä aikaa edistyneet niin, että ensimmäinen on jo peukaloa vaille valmis. Oikeastaan takkuilun jälkeen niitä onkin lempeässä kesätuulessa ihan mukava tehdä parvekkeella.

Edittiä eka valmis ja toinen hyvällä alulla. Keksin 3 lisää kyh-työksi, pyyhkeen, perussukat ja peruslapaset. Niillä taistoon! 

Yöllä aloitin, kun olin hereillä

 Ja nyt sain aamulla valmiiksi. Salaatti roikkuu amppelissa, johon meni 30 g Bellana June lankaa ja 6 mm:n puikoilla tein.

Ohje oli Kauneimmat käsityöt 2/2022 lehdestä, jossa kolme erilaista amppelia.

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Pikkutöitä kehiin

 Tällä kerralla virkkasin pöytäliinapainon 5gsta lankaa 3 mm:n koukulla tänään.


Päivän ostokset:

Hakaneuloja pari pakettia ja silmukanpidin.

Sain vielä valmiiksi tänään kassisen, 70 g sta lankaa 6 mm:n koukulla virkattuna:



torstai 9. kesäkuuta 2022

Tämän päivän agendat

 Valmistui sekä eilen aloitettu käsipyyhe ja neliön mallinen vanulappu. Olen edelleen aikataulussa aloituksissa. Nämä tässä yhteiskuvassa:



keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Viikko vierähtänyt

 Varsinkin kyh-tempauksen tiimoilta. Aloitin eilen virkkaamaan kassia ja tänään pyyhkeen kutomisen, huomenna on vanulappu4n vuoro.

Enää eivät ole hartiat kipuilleet ja sormissa ei ole reikiä puikoista. Muuten kiva tempaus sii, mutta ideat meinaavat loppua kesken. Huomisen jäkeen on vielä 15 työtä aloittamatta. Vielä ei olla edes puolessa välissä, äh. Listalla on vielä juttuja mutta ei enää noin paljoo. Teen sitten vaikka käsipyyhkeitä lisää, niitä tarvii aina olla.

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Onnistui!

 Huivi valmiina!

Lankoja meni Novitan Venla Naturea 60 g, Taikaa 20 g, Dropsin Fabelia oranssin kirjavaa 80 g ja jämäsinisävyistä 40 g.
Tein ekana kyh-työnä 1...7.6.2022 välisenä aikana
Puikot 3,5 mm ja 120 cm pitkät pyöröt
Iso huivi minulle minun väreissä. 


Keksimättä

 En ole vielä keksinyt mitä aloittaisin tänä aamuna uudeksi kyh-työksi. En haluaisi jättää aloitusta tekemättäkään. Ehkä aloitan pyöryläkassin jämälankailukirjasta.

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Uus aamu ja uus vanulappu

 

Tehty tänään 6.6.
Lankaa 5 g
Koukku 3 mm
Näitä tulee äkkiä tehtyä välitöinä isompien aloitusten keskellä. Tämä on jo kolmas Vanulappu.

perjantai 3. kesäkuuta 2022

Boheemi verho

 Tässä vain osa pidemmästä verhosta, joka on 180 cm leveä (ikkunan levyinen). Lankaa meni n. 100 g jämiä ja tein tämän tänään. Koukkuna 4 mm.


Koko verho ikkunan leveydeltä, hmm...tuli vähän kapeahko, hmm.

torstai 2. kesäkuuta 2022

Uneton yö

 Tein kyhissä pienen vanulapun nyt yöllä rapureunalla 3 mm:n koukulla, halkaisija 6 cm.



keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Eilen vielä tapahtui

 Sain ystävältä eilen raparperia. Istuin ainakin tunnin parvekkeella niitä nuorimmassa, pilkkomassa ja purkittamassa sokerin kerä 15 kippoon. Lopuista tein vielä kiisselin illaksi.

Lisäksi istuin samaisella parvekkeella viimeistelemässä toisen tunnin kesätoppia, jonka laitoin eilen tänne blogiin kuvassa.

...

Tänään aloitin aamun torkkujen jälkeen Villapesusiskot huivin neulomisen kyh-tempauksen tiimoilta. Iltaan asti neuloin taukoineen, kunnes hartioita vähän kivisti. Pakko oli lopettaa, ettei tule vammoja. Koko kuukausi pitäisi kestää ehjänä.

Kiireinen viikko

 Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...