Aloitin tämän toukokuussa, mutta meinasi jäädä kesken. Kuitenkin tässä pari päivää sitten päätin tehdä tämän valmiiksi. Lankoja meni Novitan Nallea mustaa 450 g ja puikoilla koko 3,5 mm tikuttelin menemään loppuunkin asti. Siis aloitettu 21.5. Ja tänään 29.8.2022 valmiina. Ensin koko liivi ja sitten kauluksesta yksityiskohta.
maanantai 29. elokuuta 2022
sunnuntai 28. elokuuta 2022
Sukkia menee eteenpäin, mutta pyyhkeitä ei oikein
Mullakin on ylituotantoa neuleista ja virkkuista. Eipä lopu vaatteet kesken. Mutta 10 pipoa rupeaa oleen jo yläraja omassakin kaapissa, samoin 10 sukkaparia tai huiveja. Villapaitoja ei ole liikaa, eikä hameita tai mekkoja. Yksi käytetyimmistä neuleistani on kuitenkin villatakki. Niitäkään ei ole koskaan tarpeeksi. Liivejä jo alkaa oleen kans monta, mutta liki käytettäviä kaikki.
Mihin sitä kanavoi innostuksen lankoihin, jos ei neulomiseen tai virkkusiin? Seinäriepuja ei kannata oikein tehdä pölyttymään eikä liinoja. Mutta matoille on tarvetta aina.
Jonkin verran ylituotantoa kanavoin hyväntekeväisyyteen. Onneksi olen pystynyt tekemään tarpeellista sinne.
Viikonloppuna
Edistin peittoa taas muutamallakin tilkulla, osa neuloen ja toiset virkaten.
Lisäksi sain valmiiksi tuolinpäällisen huopamöteistä.
Sisällä on kaksikerroksisia huopämöttejä ja päällä vanha tyynynpäällinen. Tuli oikein kiva tästä.tiistai 23. elokuuta 2022
maanantai 22. elokuuta 2022
Vihdoinkin
Pipo haettu taas ja oli hyvä. Huh huh. Koen onnistumisen tunnetta vihdoinkin. Mottoni: tehdään mitä tilataan, toimi taas. JEE!
lauantai 20. elokuuta 2022
Katselin muutamaa videota youtubesta
Ensin siivousta ja sitten innostuin järjestelemään vaatekaappini. Löysin järjestellessäni vanhan villapaidan. Se näytti likaiselta, mutta ehjältä. Seuraava video näytti japanilaista zero waste elämää. Noh innostuin sitten pesemään tuon vanhan villapaidan. Voi että siitä lähti lika- ja lanoliinin väristä vettä, kun puristelin paitaa. Kolmannen veden jälkeen laitoin sen kuivumaan tasolle pyyhkeen ja ritilän päälle kylpyhuoneen lattialle. En tiedä kuivuuko hyvin, mutta ainakin sen verran tippua pois, että voi viedä sitten parvekkeelle myöhemmin kuivumaan. Saan talveksi käyttöön upean villapaidan. Olen neulonut sen pässinpökkimästä useita vuosia sitten. Toivottavasti siitä tulee käyttökelpoinen vielä.
Osa virkaten
Teen tekeillä olevaan peittoon osan tilkuista 8 rivin isoäidin neliöinä. Ne ovat yksivärisiä tai kirjavasta langasta, mutta sama tilkku aina samaa väriä. Harvemmin yhdistän neulottuja ja virkattuja tilkkuja, mutta nyt.
keskiviikko 17. elokuuta 2022
Uutena työnä aloitettuna
Aloitin peittoa niin, että tilkun alku on harmaa ja toinen puoli värillinen. En laita kuvaa, koska harvemmin keskeneräisistä laitan, koska sitten ne jäävätkin kesken. Olen tehnyt kai jo 8 tilkkua, sillä aloitin perjantaina viime viikolla. Teen 4 mm:n puikoilla.
Ai juu, tänään pitäisi tilauspipoa tulla hakemaan. Edit: Haettiinkin, oli liian lyhyt. Tein uuden, pitäisi olla parempi. Äh. En tiiä.
sunnuntai 14. elokuuta 2022
Tilasin lankaa pari erää
Adlibriksestä Dropsin Merino extrafinea 100 g ja lankakauppa Nurjalta Vuonuen wilhelmiä 200 g.
torstai 11. elokuuta 2022
Sukat valmiina
Toinen vielä kuivumassa patterilla. Lankoja meni 100 g 9...11.8.2022 välisenä aikana tehtynä 3,5 mm bambusukkiksilla Novitan Melinda-sukkaohjeella.
keskiviikko 10. elokuuta 2022
Naps!
Neuloin niin hartaasti palmikkosukkaa bambupuikoilla, että yksi napsahti poikki. Voi harmi! Aiemminkin on katkennut yksi puikko. Onneksi toisessa sarjassa on puikkoja jäljellä! Saan sieltä korvaavan.
Tämän päivän kohdalle: RIP Vesa-Matti Loiri,,,
tiistai 9. elokuuta 2022
Paidan osat valmiina
Taka- ja etukappaleet sekä hihat ovat juurikin valmiina Halla-paidasta. Ja juu viime hihassa piti käyttää kaikki puretut pätkätkin, sillä lankaa jäi vain pikku nöttönen. Lankaa meni kaiken kaikkiaan 370 g eli ei ihan kaikki puretut, mutta melkein. Etukappale on vähän lyhyempi, kuin takakappale ihan ohjeestakin johtuen. Vielä on tekemättä osien yhdistäminen ja viimeistelyt muutenkin, että sitten näyttää hyvältä.
Valmis paita
maanantai 8. elokuuta 2022
Tämän purin ja uutta siis teen
Tämä 2020 tehty liivi sai purkutuomion viimeisimpänä.
sunnuntai 7. elokuuta 2022
Elämän menoa
Pesin koneellisen pyykkiä, unohdin ystävän syntymäpäivän ja olen kutonut paidan takakappaletta. Kone hidasteli, ystävä soitti ja kutsui kakulle ja otin kutimen mukaan ja lähdin kahveille. Pöydässä oli iskemätön prinsessakakku, joka oli raikasta. Njam!
lauantai 6. elokuuta 2022
perjantai 5. elokuuta 2022
Purku jatkuu
Purin taas yhden neuleen, siitä tuli n. 450 g lankaa. Aloitin Novitan ohjeella tekemään villapaitaa. Takakappaleen teen kirjavasta ja etukappaleen ja hihat yksivärisestä. Tätä kudon 7 mm:n puikoilla. Ohje löytyi Novita knitsistä. Eilen aloitin ja nyt on jo n. 15 cm tehtynä.
keskiviikko 3. elokuuta 2022
Koko kesän työ valmiina
Toukokuussa aloitettu ja nyt valmiina Siksakkia sohvalle.
tiistai 2. elokuuta 2022
Raperperia ja lankaa
Sain taas erän raparperia. Kuorin, Pilkoin, purkitin, sokeroin ja pakastin ne. Nyt on yksi pakastelaatikollinen täynnä raparperia.
Lisäksi sain kirpputorituliaisena kerän Novitan Hitti-lankaa 100 g.
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....