Sain niin ison nipun raparperia, että itsekin näytän pieneltä niiden kanssa tässä kuvassa:
maanantai 31. heinäkuuta 2023
sunnuntai 30. heinäkuuta 2023
torstai 27. heinäkuuta 2023
Kolmen sairauden asioita
Skitsofrenia, diabetes ja uniapnea. Siinä yhdelle ihmiselle jo ihan tarpeeksi sairauksia. Sitten kun vielä käyn kaikkien sairauksien tutkimuksissa ja hommaan tarpeita eli lääkkeitä sun muita, niin onneksi en enää käy töissä tämän lisäksi, sillä tuo käy jo ihan työstä. Sanon itseäni suurten sairauksien voittajaksi. Miten nyt tulkitaankin tuo.
lauantai 22. heinäkuuta 2023
Sikakiva
Tapasin ystäväni ja hänen pipossaan luki sikaihana, ajattelin että tuon kanssa menen kyllä juttelemaan. Tänään puhelimessa puhuimme tapaamisesta ja hän ehdotti, että mä voisin olla sikakiva. Tuo on kyllä kivoin juttu ikinä.
perjantai 21. heinäkuuta 2023
Talvi tulossa, heh heh heh
Aloittelin viime viikolla jo ensi talveksi uutta villapaitaa. Ohje löytyi Garnstudio Dropsin sivuilta Joyride paita. Langat löytyivät omasta laarista. Pohjana ohjeessa on helmiäisen harmaa, mutta itse käytän puhtaan valkoista, koska sitä on eniten, Novitan Nallea. Puikot alussa 3,5 mm ja sitten 4 mm. Hihoissa tulee olemaan ensin 3 mm sitten 3,5 mm sukkapuikot. Kaarroke tehdään viimeisenä, mielenkiintoista.
lauantai 15. heinäkuuta 2023
Helppo papupata
1 paprika
1 valkosipulin kynsi
1 rkl öljyä
I pkt valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 pkt tomaattimurskaa
Tee näin: pilko paprika ja valkosipulin kynsi ja kuullota niitä öljyssä pyöritellen hetken ajan kuumalla paistinpannulla. Lisää hetken kuluttua pavut ja pyörittele taas lastalla. Viimeisenä lisää tomaattimurska ja sekoita. Lisää myös vähän purkkienhuuhteluvettä.
Anna kypsyä n. puoli tuntia ja hauduta hetken ennen syömistä. Pinnalle voit raastaa lautaselle joko juustoa tai asetella koristukseksi jotain vihreätä.
keskiviikko 12. heinäkuuta 2023
Satoa korjataan
Tämä on jo kolmas satsi auringonkukan versoja syötäväksi asti. Ovat hyviä.
2 valmistunutta tälle päivälle
Ensin päättelin sukat ystävälle synttäriksi. Ohje oma sovellus, Lankaa hillottua ja Novitan Nallea Yhteensä 45 g Puikot 3 mm. Useasta kuvasta olen haaveillut tällaisia tekeväni, no nyt tein sitten.
Toisena valmistui tiskirätykkä kierrätyslangasta 35 g, 4 mmn puikoilla.
maanantai 10. heinäkuuta 2023
Olen tekemässä
Puikoilla on nukkumissukat ja ne tulevat lahjaksi tämän kuun synttäreille. Kuvaa en vielä laita, näätte sitten valmiista. Kivat pilkkusukat monesta eri kuvien mallista sovellettuna. Eka on valmis jo. Nopeatahan sukkia tekeekin.
Tänään kiskoin pois kolmannen paprikan, kun se oli jo muuttunut oranssiksi. Kaksi pääsi jo syötyyn papupataan. Kolmas menee ehkä leipien päälle. Vaikeutta ei ole käyttää muutamaa pikkupaprikaa ja maku on taivaallinen. Lisäksi olen kasvattanut auringonkukanversoja, ekat menivät salaattin ja toinen sato välipalana.
Orvokki ja yksi globelia ovat jo nähneet parhaat päivänsä, joten ne joutuivat kompostiin, tai siis mullat multasankoon ja kasvin muut osat omaan sankoonsa.
En tiedä tuleeko paprikoista toista satoa tänä kesänä, kun olivat puutarhalla jättäneet ekan kukan kehittymään ja se pitäisi aina ottaa pois, että saa runsaan sadon. Tuolla keinolla sain viime kesänä yhdestä taimesta monta paprikaa. On ne kyllä upeita!
perjantai 7. heinäkuuta 2023
torstai 6. heinäkuuta 2023
keskiviikko 5. heinäkuuta 2023
Tänään valmiiksi
Kivat oranssit palmikkosukat:
sunnuntai 2. heinäkuuta 2023
Voin olla ittestäni hyvillään
Sain kolmessa ja puolessa tunnissa väännettyä kilosta kudetta 8 mmn koukulla maton ystävän tilauksesta. Malli on oma sovellus valmiista kuvasta.
lauantai 1. heinäkuuta 2023
Kesätossut
Kesävarpaille lämmikettä Helpot & nopeat lehdestä tehdyllä ohjeella. Lankaa meni kerä Novita Naturaa 50 g ja Puikot 5 mm.
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....