Synttäreitä monta päivää ja kahviteltu ja kakuteltu pidemmän kaavan mukaan. Kiitos kaikille muistaneille tätäkin kautta.
lauantai 30. syyskuuta 2023
torstai 28. syyskuuta 2023
tiistai 26. syyskuuta 2023
Edistystä
Koko vuoden urakkapeitto on taas edennyt muutamilla virkatuilla riveillä. Taikka onhan se koko peitto virkattua. Mutta nyt yksi miinus. Voi olla, että joudun tekemään pienemmän ja jättämään muutaman loppurivin pois, koska langat uhkaavat loppua kesken. Vielä on keltaista, tummaa turkoosia, luonnonvalkoista ja viininpunaista, mutta vaaleampi turkoosi jo loppui kokonaan. Mutta peitolla alkaa jo olemaan kokoa sen verran, että jos muutama rivi jää tekemättä, niin peitosta tulee silti riittävän kokoinen. Virkatussa peitossa on se hyvä puoli, että se on kertarykäsyllä valmis, koska kaikki langanpäät ovat jo päätelty työn edetessä. Kuvaa en nyt laita, sitten valmiista vasta. Lankoja on tosin jo mennyt liki kilon verran, että kokoa on mandalapeitolla.
lauantai 23. syyskuuta 2023
Nyt katkaisin
...auringonkukan sisälle maljakkoon kukkimaan. Toivottavasti kestää ensi viikon, kun on mun synttärit perjantaina.
maanantai 18. syyskuuta 2023
Nyt kukkii tää
Auringonkukka ehtii kukkia juuri ja juuri ennen kylmiä kelejä, jippii!!!
Kukkivat nyös käsityöt, sillä virkkasin tänään piiiitkästä aikaa taas peittoa. Se rupeaa olemaan jo niin iso, että on vaikea pyörittää ja tehdä. Vielä pitäisi kolmen lehden verran jaksaa vihjeitä painaa menemään eli vuoden loppuun asti. Sitten se on kertarykäsyllä valmis, kun viimeinenkin silmukka on virkattuna.torstai 14. syyskuuta 2023
Nukkuessa
Päivät ovat tällä viikolla menneet pitkälti nukkuessa. Iltapäivällä on paras aika herätä kokonaan ja juoda kahvit tehosteeksi. Menen yleensä puoli yhdeksänkin nukkumaan, mutta herään aamupalalle jo kolmen aikoihin. Unta ei vaan yöllä riitä tai ei tule uudestaan. Tulee jo niin aikaisin pimeä, että on silloin kiva kömpiä nukkumaan ja laittaa uniapnelaite nenälle. Loppuyöstä voikin sitten nukkua ilman laitetta.
sunnuntai 10. syyskuuta 2023
perjantai 8. syyskuuta 2023
Paketit lähtivät tänään matkaan hyväntekeväisyyskohteeseen Helsinkiin. Niitä oli 2 kpl ja menivät yksittäisinä pakettina. Sisältönä neuleita.
Verkkovillatakin takakappale on valmis ja ensimmäinen etukappale tekeillä vielä. Puran vanhaa neuletta ja virkkaan uutta. Näin vanha purkautuu kuin huomaamatta ja uusi valmistuu samalla. Ekaa etukappaletta tarvii vielä leventää, sillä oli sovituksessa liian pieni. Onneksi se onnistuu toisinkin päin, koska verkon neliöt ovat saman kokoisia kumminkin päin. Sitten ehkä kun toinenkin etukappale samassa vaiheessa niin lisään vielä helmaakin. Sitten lopuksi hihojen tekoa, jotka onnistuvat suoraan kappaleeseen suorat hihat. Olen miettinyt josko virkkaan vielä joitakin kukkasia kappaleeseen koristukseksi. Mutta millaisia, se on vielä tosiaankin mietinnän alaisena.
keskiviikko 6. syyskuuta 2023
sunnuntai 3. syyskuuta 2023
lauantai 2. syyskuuta 2023
#virkattuvillatakkical
Aloitin purkamaan yhtä mustaa liiviä, jonka tein rakkaudesta enkä saanut sitä koskaan annettua. Nyt siitä muotoutuu tulevaisuudessa musta verkkovillatakki. Aloitin 120 kjs 4 mmn koukulla. Lanka on siis mustaa Nallea. Tässä alku, jonka tein ko. Calin alotusliven aikana. Kiitos virkkumaniassa-kanavalle!
Kuukauden vaihtuessa
Tässä oikeen muuta ole kesken kuin vuosipeitto, jota teen koko vuoden loppuun asti virkkaamalla. Enää yksi vihjelehti on tulematta. Olen menossa vihjelehti 5 ssä.
Tarttis jotain pientä huiviakin aloittaa. Ehkä omalla mallilla, koska sellainen pyörii mielessäkin koko ajan. Mietin lankoja ja ohjetta samaan aikaan, sekä väriyhdistelmiä.
Muuten käsityörintamalla on hiljaista. Viime podcastikin meni shortsien puolelle youtubessa. Seuraava saa luvan olla sitten pidempi jakso. Ainakin yli 15 minuuttia.
Lankoja on kyllä, mutta ne ovat ihan hiljaa...shhh...
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....