torstai 29. helmikuuta 2024

Paketeita tulossa

Mulle on tulossa oikea viiden paketin suma, yksi on itse tilattu, ja loput 4 pakettia tulevat ilman edestä. Miten osuvatkin kaikki tälle samalle ajanjaksolle eli keväälle? Sitten myöhemmin tilaan vielä yhden paketin, mutta se tulee kans ilman edestä, siis ilman eri kustannuksia. Iloinen pitää olla, kun kaikenlaista saa. :)

maanantai 26. helmikuuta 2024

Raitaunika valmiina

 Tänään aamusella sain tämän valmiiksi. Aloitin 13.2. Puikkoina 3,5 muuten ja pään- ja hihanteissä koukku 3,5 mm, sama kukissa. Jämäpuuvillaa meni 170 g, Svarta fåretin Lisa valkoista 200 g ja Novitan cotton feel sinistä 50 g. Yhteensä 370 g lankoja. Ohje siis Veera Välimäen Raidat-kirjasta Kaisla-tunika. Helppolukuinen Ohje kuin mikä. Reunat vaan virkkasin ja joustimesta tein puolet lyhyemmän, muuten ohjeen mukainen.

Vitkalla otettu kuva

Peilin edessä


sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Kukat virkattu

 En tiedä teenkö vielä valkoisiakin, mutta kontrastivärin kukat tässä, 3 kpl.



perjantai 23. helmikuuta 2024

Raitahame etenee

 Melkein koko pituus jo tehtynä ennen helmamuotoiluja. Ajattelin lisäksi virkata mekkoon muutaman kukan kiinnitettäväksi. Se piristää muuten niin tavallista ilmettä persoonallisemmaksi.

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Vesi poikki

 Kyllä saa taas varautua vedellä, kun sitä taas tulee, niin jonkin aikaa jääkaappiinkin. Voi onnen määrää, kun löysin vedenkeittimestä sen verran, että sain kahvit tiputettua. Kukkakannun vedellä voi pestä käsiään ainakin. Vedenjakelu on kaupan pihassa järjestetty, mutta koitan iltaan asti selvitä näillä eväin. Huomenna aamulla sitten haen vettä, jos ei vieläkään tule hanasta. Tähän iltaan asti kuulemma ainakin kestää tuo katkos.

perjantai 16. helmikuuta 2024

Lainasin kirjan

 Veera Välimäen Raidat. Löysin kivan Kaisla-nimisen tunikan ohjeen. Sitä aloin työstämään ja tilasin siihen lisää lankaakin. 10 kerää valkoista puuvillalankaa 2,90 e per kerä, ei paha. Edit: langat saapuivat tänään. Pääsen jatkamaan, jippii!



sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Kesken

 Tällainen olisi tällä hetkellä työn alla, eli isoäidinraitapeitto. Teen 4 mm:n koukulla ja jälleen jämälangoista. Aloitin tämän 29.1.2024 eli tammikuun lopussa.



lauantai 10. helmikuuta 2024

Valmis paita

 Tänään valmistui villapaita. Lankoja meni jämäharmaita 330 g, Novita Wonder woolia värissä 044 niin 100 g ja Urpolan tilan Päkä-lankaa 70 g luonnonvalkoista. Yhteensä siis tasan 500 g. Alussa ja kädenteillä oli Puikot 3,5 mm muuten 5 mm. Suosittelen isompaa puikkokokoa, kun neuloo 7 Veikka paksuisesta langasta. Tein paitaa tammikuun 31. Päivästä lähtien tänään valmistuen. Ja sopiva on kuin itselleni tehty.



torstai 8. helmikuuta 2024

Tulossa kovaa vauhtia

 Noh viikon päivät vähän yli tehnyt Strömsö-paitaa itselle harmaasta. Nyt olen jo kaarrokekuviota tekemässä. Keskeneräisestä en laita kuvaa, ettei jääkin kesken. Puikkoina työssä 5 mm, sillä 4 mm en olisi päässyt pyydettyyn neuletiheyteen 7 Veikka langalla. Aloitin helman kahtena kappaleena ja yhdistin sileällä osuudella kokonaiseksi saumattomaksi neuleeksi. Näin työ ei lähde kiertämään yli 200 luodulla silmukalla. Suosittelen. Ei tule möbiuspaitaa.

Kiireinen viikko

 Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...