Aloitin uuden neuletyön: teen 5 mmn puikoilla Novita Runo-langasta huivia toisesta reunasta joka 4. Krs leventäen. Saas nähdä teenkö baktuksen vai vain levenevän. Katsotaan miten lanka antaa myöten ja riittää.
tiistai 30. heinäkuuta 2024
perjantai 26. heinäkuuta 2024
Paprikoita tulossako?
torstai 25. heinäkuuta 2024
Eilistä päivää
Kyllä oli ikimuistoinen nimipäivä. Ensin aamusta pari onnittelua tekstiviestillä, sitten naisten kokeeseen, jonka aikana ystävä soitteli. Pääsin kävellen kotiin ja soitin ko. Ystävälle. Juteltiin ja hän onnitteli myös. Melkein koko päivän ukkosti, myös silloin, kun olin menossa bussilla terkkarille.
Perjantaina alkavat kesäolympialaiset avajaisilla puoli yhdeksän illalla. Niiden takia kaivoin taas tvn kaapista pöydälle, käänsin sohvan ja onhan siitä kiva katsella päivän kaunarijaksokin.
Illalla vielä toinenkin ystävä soitti ja onnitteli.
perjantai 19. heinäkuuta 2024
Tänään
Puikoilta putosivat helmikuvioiset lapaset hyväntekeväisyyteen naiselle.
torstai 18. heinäkuuta 2024
Liina valmiina tärkkäystä vaille
Tämmöinen siitä liinasta tuli. Kalastajalankaa meni 70 g ja koukulla 1,5 mm tikutin 26.6...18.7.2024 välisenä aikana. Alkuperäinen on hieman tiheämpi, mutta tää saa kelvata. Menee lahjaksi.
tiistai 16. heinäkuuta 2024
Hermoja raastava
Tekeillä on 1,5 mmn koukulla yksi hermoja raastava liina valkoisesta ohuesta kalastajalangasta. Koukku ei meinaa pysyä oikein päin kädessä ja lanka on ohuen ohutta. Vielä kun teen pelkän kuvan perusteella, niin ei ole helppoa! Mutta sitkeästi tehtävää on vieläkaksi palaa ja kaksi välipalaa, sitten on valmiina tärkättäväksi ohuelti sokerivesitärkillä. Saa sitten kuivua ihan kuivaksi tiskipöydällä, mutta keskeneräistä en vielä kuvaa. Laitan sitten vasta valmiista liinasta.
sunnuntai 14. heinäkuuta 2024
Aamusella kuvattuja erikoisia puita
keskiviikko 10. heinäkuuta 2024
Hyvä kirja
Luin piiiiitkästä aikaa kirjan. Elisakirja lopetti, niin siirryin bookbeatin asiakkaaksi. Kuuntelin Kettusen kootut mutta oikein lukemalla luin Marie Kondon: Konmari - iloa säkenöivä järjestys. Oli hyvä kirja lukea tabletilta, jossa näkyy 2 sivua kerrallaan. Luin kannesta kanteen koko kirjan ja sain näin ollen lukuharrastusvihkooni merkittyä luetun kirjan monen vuoden jälkeen. Josko tuosta innostuisi lisää lukemaan.
perjantai 5. heinäkuuta 2024
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....