torstai 29. elokuuta 2024

Kun ei tullut flunssaa kunnolla

 Lähdin sitten tänään jo lenkillekin. Mutta puolen tunnin kävely tuntui ikuisuudelta. Nyt on kyllä jälkeenpäin hyvä olo kun lähti. Kyllä tarttis näin eläkeläisenäkin kävellä ihan ajan kuluksikin puoli tunti per päivä. Miten sitä eivaan tuu useammin mentyä. Matkalla oli muutama levähdyspenkkikin. Siitä eikun uusi vauhti ja raikkaaseen tuuleen uudestaan. Suosittelen.

lauantai 24. elokuuta 2024

Tänäpänä valmistui jälleen pipo

 

Lankaa meni 50 g, kiiltopinkkiä ja 3,5 mmn puikoilla tein 23...24.8. Välisenä aikana.
Aloitin pipon pysäkillä luomalla silmukat ja äsken katselin youtubea ja tein valmiiksi.

maanantai 19. elokuuta 2024

Tapahtumarikasta maanantaita

 Aamupäivällä olin hammaslääkärissä ja paikattin, ei revitty hammasta pois. Onneksi! Pitäisi tilata uusia aikojakin muita hampaita varten. Kunhan kukkaro kestäisi. Tällä kerralla ei sattunut yhtään, vaikka ei puudutettukaan.

Illalla odotin heikkopäisenä monta tuntia ruokaboksia saapuvaksi. Se saapui kymmeneltä illalla. Yksi boksi sisälsi läjän hedelmiä ja toinen kolmen ruokalajin reseptit ja ainekset. Tein jo ensimmäisen ruoan, koska oli iltanälkä.

Tässä hedelmäboxi,jossa 2 Terttua banaaneja.

Tässä tandooriannos lautasellani.


sunnuntai 18. elokuuta 2024

Pipoksi

 Valmistui uusin neule, helmineuleinen pikkuisen erikoinen Pipo 50 gsta Lankaa 3,5 mmn puikoilla. Tehty 16...18.8. Välisenä aikana.



perjantai 16. elokuuta 2024

Valmistui viimeksi aloitettu

 Huivi Novitan Runo langasta väreissä ruska ja kahvi.

Tehty 28.7...16.8. Välisenä.aikana 200 gsta Lankoja 5 mmn puikoilla. Baktus ohjeella.




Kiireinen viikko

 Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...