torstai 26. lokakuuta 2023

Mukavasti

 On jo ilmoittautuneita arvontaan ollut. Palkintoa jo ajattelin, mutta kerron vasta sitten tarkemmin, kun arvon.

Aloitin patenttineuleisen raidallisen huivin 100 gn punaisista 7 Veikka langoista. Yhteen raitaan käytän aina 100 g Lankaa, sitten vaihdan uuteen kerään, kun edellinen loppuu. Teen omakeksimääni kaksipuoleista patenttia. Huivia voi siten käyttää miten päin vaan.

Että sellaista tällä kerralla.


perjantai 20. lokakuuta 2023

Plevna

 Syömässä ystävän kanssa ja elokuvissa katsomassa Michael Monroe elokuva.

Tässä ruoka-annokset:



tiistai 17. lokakuuta 2023

Tänäänkin valmistui

 Kämmekkäät 60 gsta Novitan Korpilankaa 4,5 mmn koukulla parin illan tekemisen jälkeen:


Aloitin lisäksi uudesta ohuesta Fabelin print langasta itselleni sukkia. En tykkää enää yhtään puuvillasukista. Aina on oltava villasukat!


maanantai 16. lokakuuta 2023

Päivän agenda

 Saapui uusin Kauneimmat käsityöt lehti ja valmistuivat tumput Novitan 7 Veikka korpi langasta. Uusi pikkukalenteri kuvassa myös ensivuodelle ja uudet käsityösakset. Kaikenlaista siis tälle päivälle.



Höpisee po. Langoista

 


sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Pitkästä aikaa valmistunutta

 Tein Baktushuivin ohjeella 200 gsta Lankaa 5 mmn puikoilla hyväntekeväisyyteen hartiahuivin 8...15.10.2023 välisenä aikana. Syyskuussa ei valmistunut mitään, joten oli jo aikakin.

Lankoina Red heartin soft lilakirjava ja viininpunainen.


Kävin eilen omilla myöhästyneillä synttäreilläni

 Sain lahjaksi kortin ja kolme kerää 7 Veikka Lankaa eri väreissä. Tarjottaviakin oli ja todella hyvää kaakaota. Kiitos ystävälle, kun järjestit.

torstai 12. lokakuuta 2023

Taas on

 ...lenkkeilty pitkä lenkki viikon alkajaisiksi. Nyt ei sattunut lonkkiin, ei tarvinnut pysähtyä ja jälkeenpäin upea olo pienten palautusvenyttelyjen jälkeen. Ensi viikolla ei ole tuota lenkkiä, mutta onneksi hyötyliikuntaa kuitenkin sen tilalle. Kaupunkiin katsomaan Michael Monroe dokumenttia ja shoppailemaan tai syömäänkin jotain pientä. Jippii! Tuo varmasti virkistää mieltäkin. Vaikka ihan kivalla mielellä olenkin ollut. Multa loppuivat kuukausittaiset terapiat tänä syksynä: pärjään taas omillani. Jihuu sillekin!

lauantai 7. lokakuuta 2023

Voi että

 Olin pitkän lenkin jälkeen keskiviikkoaamuna ihan kipeä ja voipunut. Onneksi iltaan mennessä olin jo palautunut. Jalkaan tullut rakkokin on jo parantunut. Urheilija ei tervettä päivää nää, vanha sanonta piti taas paikkansa.

Käsityöt eivät ole oikein innostaneet. Kolme on kesken ja piiiitkän aikaa ovatkin. Keskityn nyt enempi liikkumiseen kuin istumiseen. Joka päivä yritän käydä jonkun pikku kävelyn. Se pitää virkeänä.

Syksy on saapunut myrskyinen ja kylmemmät ilmat. Saa jo pukea kunnolla päälle, kun lähtee ulkoilmaan. Ei riitä enää t-paitasilla kulkeminen. Takki on oltava joka kerta.

tiistai 3. lokakuuta 2023

Pitkästä aikaa

 Pitkällä lenkillä Ystävän kanssa eli vanha tuttu lenkki melkein, mutta ainakin 5 kilometriä mentiin. Ja 50 minuutissa, vielä vanhalla vauhdillakin. Huh huh. Ystävän piti kyllä hieman potkia ja kannustaa, että jaksoin koko lenkin vetää. Mutta näin jälkeenpäin on voittajafiilis.

Hikinaamana tässä vielä:



Kiireinen viikko

 Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...