Ajattelin päivittää neule- ja virkkuutilanteen. Mulla on nyt neljä keskeneräistä työtä.
- Afrikankukkatyyny
- Peitto tyttöväreissä
- Tuolinpäällinen 1
- Virkattu hame
Ajattelin päivittää neule- ja virkkuutilanteen. Mulla on nyt neljä keskeneräistä työtä.
Saapui paketillinen Lankoja tuolinpäällisiä varten. Novitan luonnonvalkoista Isoveljeä 1300 g. Yksi kerä on ylimääräinen, sillä yhteen päälliseen menee 150 cm pituisena 6 kerää tuota lankaa. Kudon kutosen puikoilla. Ensimmäinen kerä kohta kudottuna.
Tässä langat:
Olen hevijuuseri kierrätyksen saralla, silti pikku pussillinen tulee sekajätettä per viikko. Muovit, paperi, kartonki, lasi, metalli ja bio menevät jo sujuvasti omiin astioihinsa kotona ja pihalla. Ei tarvii paljoakaan miettiä mikä kuuluu mihinkin lajiin. Mutta nenäliinat ja likaiset jätteet on pakko heittää sekajätteeseen, samoin lääkepakkaukset, joissa muovia seka metallia ja inssuneulat sekä sensorit ja sen jäännökset. Väkisin tulee vieläkin sekajätettä vaikka minkä teet. Onneksi, sillä kuulemma liikaa menee jo jätelaitoksen mukaan kiertoon. Onhan se hyvä, että uudelleen jalostetaan materiaaleiksi. Mikä mihinkin. Lapsille jo kannattaa opettaa vaikka jos nyt ei zerowasteaatetta mutta lowwastea, jossa vähemmän tuotetaan jätettä kuin ennen. Suurin oma omistani on kuitenkin keittiön puolelta tulevaa. Ruokaa on miltei mahdotonta ostaa pakkauksettomasti vaikka kuinka yrittää. Aina joku tarralappukin tulee, joka harmittaa. Onneksi sentään bränditarroja hedelmissä on vähennetty. Ne on kamalia, jos joutuvat suuhunkin. Rupesin lähikaupassa käydessäni kuitittomaksi. Se on kätevää. Tarvii tosin sovelluksesta tarkistaa mitä teki ostokset kuukausibudjetoinnin takia. Mulla meni elokuussa 700 ekee pelkkiin ruokiin ja nyt kun järkeistin ostoksia, niin menee tässä kuussa 500 ekee. Jos vielä saisi 50 pois, sillä pullaa ja karkkia ei tarttis viikolla ostaa. Se tekis miinus 250 ekee per kk ja tuolla menolla säästyisi 3000 euroa per vuositasolla.
Nyt villatakkikin on valmiina. Aloitin siis 5.9. Lankoja meni yhteensä 600 g, joista 330 g uusia keriä ja 270 g jämäkeriä. Puikot olivat 5 mm pyöröt. Vähän muutin toisessa hihassa kuviota, muuten neulottu ihan ohjeen mukaan. Koko XL on hyvä minulle ja takista tuli pitkä ja sopiva ylle. Ohje on ollut mm. Novita kevät 2019 lehdessä, Sisko Sälpäkiven malli. Löytyy myös Novita.comista.
Villatakki valmistunee huomisen puolella. Tähän mennessä, kun eka hiha on ommeltu kiinni, niin siihen mennessä kaikki muukin on ommeltu eli nappilistakin on kiinni ommeltu. Toinen hiha on tekeillä puikoilla ja hartiat jo ilmoittavat, että olis aika pitää taukoa. Kahdessa viikossa olen tahkonnut villatakkia menemään. Se tulee näillä näkymin mulle syntymäpäivälahjaksi. Synttärit ovat virallisesti ensi viikon sunnuntaina 29. Päivä klo 16.40, mutta saa sitä itseltään saadakin etukäteislahjan. En teekään siihen taskuja, sillä ei tarvii. Kiinnityksenä tulee olemaan iso hakaneula. Eikä siitä tullut yhtään liian kirjava. Ihan sallituissa kirjavuuden rajoissa :) .
Lisäksi aloitin tekemään nappilistaa irtokappaleena. Teen niskaan asti ja aloitan sitten toisen puolen. Vielä puuttuvat hihat ja tekisi mieli tehdä myös tasku/taskut eteen.
Aamulla lähdin aikaisella bussilla käymään naapurikunnassa ja voi että mikä sumu oli. Ihan kauhee hernerokka ja puurosumu. Bussikuskikaan ei nähnyt kunnolla eteensä.
Tein vahingossa oikean etukappaleen vasemman väreillä, niin aloitin sitten vasenta oikean väreillä. Että sellaista säätämistä tällä kerralla. Teen nappilistan Yhtenä pitkänä kappaleena harmaasta ja kiinnitän jälkikäteen ompelemalla paikoilleen. Hihat pyrin tekemään lähes oikein. Langat tähän isoon ja pitkään villatakkiin löytyy omasta varastosta. Ei tarvinnut mennä ostoksillekaan tämän takia. Hyvä niin. Todella kirjava tulee, mutta onhan tämä blogikin kirjava nimeltään ja podcasti samoin. Ei täällä tehdä pliisuilla väreillä mitään tai sotketaan niitä kirjavien kanssa yhteen, että tulee iloisen väristä.
Tehtynä kahdesta kappaleesta ja yhdistettynä.
Uutta isoa työtä edellisen valmistuttua. Langat löytyvät ihan omasta varastosta kilon verran tähänkin. Tekeillä on siis Novitan ohjeista kirjava pitkä villatakki. Maanantaina tällä viikolla näin katukuvassa ainakin neljällä pitkän villatakkia ja olen muutenkin kuullut, että ne ovat nyt muotia. Onhan semmoinen itsellekin saatava. Tässä tehdään takakappalekin kahdesta pitkästä osasta ja sitten yhdistetään. Mielenkiintoista. Ajattelin yhdistää osat sitä mukaa, kun ne valmistuvat, ettei sitten lopussa ole liian isoa urakkaa.
Nimittäin yli puolen vuoden työ:
Sain vihdoinkin osoitteen ja voin lähettää 5 polvipeittoa hyväntekeväisyyteen. Ne ovat jo kaksi viikkoa olleet pakattuina lähtövalmiina. Oletettavasti vien ne huomenna aamusella postiin. Samalla käyn ruokakaupassa ja apteekissakin.
Huomenna on diabeetikon vuositarkastus paikallisella terveysasemalla. Tiedän jo, että pitkäsokeri on taas noussut.
Olen edistänyt isoäidinraitapäiväpeittoa parina viime päivänä. Langatkin alkavat loppua, joten kohta sen on parempi tulla valmiiksi. Lankoja on mennyt ainakin 1,5 kg jämiä. Teen 4 mmn koukulla ja aloitin tämän urakan 29.1. Tänä vuonna. Yli puoli vuotta on jo projekti kestänyt. Alkaa olla painoa ja pituutta sillä. Luulenpa, että saan syyskuun alkupäivinä valmiiksi.
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...