maanantai 11. kesäkuuta 2018
2 yhdellä iskulla
Yksintaloudessa eläminen on siitä kivaa, että kun haluaa muuttaa Elämänsä metodeja, voi aloittaa vaikka heti. Ootteko kuulleet minimalismista tai zero wastesta? Ei hätää itsekin kuulin vasta viikko sitten ja hurahdin molempiin aika äkkiäkin. Molemmissa kulutetaan vähemmän ja vastuullisemmin. Entistä vähemmän on ns. Entistä enemmän laatua. Minimalisimissa koitetaan vähentää tavaran määrää ja zero wastessa jätteen määrää. Miten sitten olen edistynyt näissä jutuissa? Noh omasta mielestä parempaan suuntaan ollaan menossa. Laitoin ekalla viikolla ylös mitä jätettä tuotin ja pelkkää muoviroskaa jo kaksi muovikassillista. Lisäksi sekajätettäkin vielä 1 muovikassillinen. Näiden lisäksi tekstiilinkeräykseen, kartonkeja, metallia jne jotain muuta. Löysin vanhat kestopussit, jotka otin jo viikon loppupuolella käyttöön. Miksi olin ne unohtanut ja käytöstä sivuun laittanut? Sitä ei voi tietää. Mutta tomaatteja jo ostin kestopussilla. Pienin askelin mennään ja ulkomaisissa Youtube videoissa ainakin opetetaan, että ei pidä vaatia itseltäänkään heti liikaa. Omasta mielestäni kehitys ei ole yhden ihmisen asia. Mutta oma tulevaisuus voi olla kenties.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiireinen viikko
Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...

-
Novita Hygge wool flow langasta 130 g 7mmn puikoilla tein kivat lapaset jollekin lahjaksi ne menee.
-
Tänään valmistui 4 mmn koukulla 280 gsta lankoja tämä jollekin vanhemmalle menevä polvipeitto tai mihin näitä nyt käytetäänkin. Koko on n....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti