maanantai 30. joulukuuta 2019

Raskista Raskin päivä...

...kauheeta, ihan hirveetä ja voi meitä onnettomia. Kaikki yrittävät parhaansa, mutta kukaan ei saa mitään tehtyä. En kerro sen tarkemmin, mutta onneksi huomenna on päivä uus.

lauantai 28. joulukuuta 2019

Joulu meni jo...

Vuosikin taas kerran vaihtuu uudeksi, kiireet vähenee ja on taas uusi mahdollisuus. Joulu oli kiva ja rauhaisa. On kiva korkata uusia lankakeriä ja neuloa kaikkea kivaa. Ja virkatakin. Sukkia ja nyt peittojakin aina tarvitaan. Sukat ovat nopea kiva rojekti ja peitto vähän isompi, varsinkin jos tekee paria yhtäaikaa.

lauantai 21. joulukuuta 2019

tiistai 17. joulukuuta 2019

Voiko eläkeläinen pitää lomaa?

Voi, ajankohdankin saa sopia ihan itsensä kanssa palaveeraamalla. Tämän sairaseläkeläisen loma alkaa nyt ja loppuu vuoden vaihteessa. Jes! Hyvää lomaa vaan kaikille raskaan työn ja arjen uuvuttamille sekä rauhaisaa Joulun aikaa itse kullekkin säädylle.

maanantai 16. joulukuuta 2019

Sitten kun...

... paljon kaikkea tekee ja saa aikaiseksi, niin iskee joku flunssa siihen oheen. Pari päivää ja yötä mennyt haahuillessa, niistäessä ja yrittäessä levätä. Eilen tein mustikkasoppaa ja se auttoi pahimpaan. Ei noussut kuume liikaa. Tänään pitäisi jaksaa käydä kampaajalla ja kaupassa. Sitä kun on kipeenä, niin noitakaan ei puolesta kukaan tee. Itse on hoidettava sekä itsensä että asiat.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Parin päivän aikana tehtyä


  • Käynyt ruokakaupassa
  • Pessyt pyykkiä
  • Tehnyt ruokaa
  • Neulonut 3 kpl tiskirättejä omaan käyttöön
  • Ihaillut palavia kynttilöitä
  • Käynyt ystävällä kylässä

tiistai 10. joulukuuta 2019

Uusin video YouTubessa kanavallani, ole hyvä!


Seinätaulua

Olen pitkään miettinyt tehdä seinälle jotain langoista. Muistin eilen, että lintutaulun ohje löytyy jostakin Novitan lehdestä. Löysinkin sen lehden hyllystäni. Aloin virkkaamaan tauluun jämälangoistani osia. Taustalle olisi pitänyt laittaa kangasta, mutta ajattelin neuloa taustan ja kiinnittää kuviot sitten siihen pistoilla. Neulon juurikin taustaa ja osat ovat jo valmiina odottamassa kiinnitystä. Minulla on vaan ongelma, että kenelle Lahjoitan taulun valmiina. Mutta kaippa se sitten selviää taulun valmistuttuakin.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Valmista ja tilattua

Sain huivin valmiiksi, tosin se on vielä kastelematta, kuivamatta ja kuvaamatta.

Kesken on vuoden ainut tilaustyö elikkä kahdet sormettomat hanskat perhostusta varten. Ekat niistäkin on jo valmiina. Onneksi kävi pienellä ehostuksella kahdet harmaat, sillä mustaa olisi ollut kamala tehdä näillä valon määrillä.

Sain tai siis tilasin Novitalta pimeän pussin lankaa ja tuli ihania lankoja 650 grammaa. Kuva tulee myöhemmin niinku huivistakin.

Kuva lankasatsista


Kuva huivista

maanantai 2. joulukuuta 2019

Kiva päivä


  • Runsas aamiainen
  • Lounas ystävien kera, toinen niistä maksoi viulut
  • Lenkillä ystävän kanssa 5 km
  • Kutomista jatkaen isoa huivia illalla

lauantai 30. marraskuuta 2019

Asiaa huivin teosta

Aloitin huivin luomalla kaksinkertaisella pyöröpuikolle 3,5 mm niin perinteisesti silmukat. Vedin toisen pään pois ja aloitin mallineuleen. Vähän enemmänkin aikaa menee kussakin mallineuleen opettelussa ja tajuamisessa. Elikkäs on haastava neulottava eli ei iha aloittelijan tehtävissä oleva. Virheitäkin tulee, mutta se on käsityön leimaa, koska en ole konekaan neuloessakaan.

Aloitin uuden ison neuleen

Ostin www.villapesuohjelma.fi sivuilta ohjeen Villapesupallohuiviin. Siinä onkin vähäksi ajaksi tekemistä. Tässä lankojen värit kuvassa ja aloitettua huivia.


tiistai 26. marraskuuta 2019

Kävelyjumppa

Tämän löysin ja tein heti tänä aamuna. Sopii tällaiselle satakilosellekin, kun tekee omassa tahdissa. Helppo seurata!

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Matkani nollahukkaan eli missä nyt mennään?

Ostan muovia paketeissa ja käytän muovia edelleen. Ostin muuten palashampoon ja -saippuaa, niin sain lahjaksi muovipullossa saippuaa, hmmm... palashampoo on kestänyt kohta vuoden päivät ja olen yllättynyt sen kestävyydestä. Tukka ei hilseile ja jopa kiiltää muutenkin kuin rasvaisena. Lihatuotteet ovat siis muoveissa ja hedelmät ostan tyhmänä muovipussiin, vaikka minulla on hyvät kestopussitkin. Mutta ne menevät roskispusseina samoin kuin kaikki muut pussit (esim. Leivistä). Banaaneja en pakkaa, lättään lapun kuoren pintaan. Ostan nyt useammin kaurahiutaleita, jotka käytän puurona, se säästää leivän syömisestä. Onneksi kaurahiutale on vain yhdessä pahvissa, eli ei enää paperipussia kartongin sisällä.
Yritin ostaa vähemmän muovia eräällä kauppakerralla ja kävi että sain kerättyä koriini vain sen korillisen ruokatarpeita. Vaikeata on...hmmm... Mutta olen vieläkin matkalla ja sallin itselleni horjahduksetkin. 

tiistai 19. marraskuuta 2019

Suunnitelmia neuloa/virkata 2020


  • Kuvakudos tms. Seinälle
  • Keväthuppari itselle
  • T-paita itselle
  • Kevätpaita itselle
  • Sormikkaat itselle
  • Sininen peitto Iä neliöistä lahjaksi
  • Mustat säärystimet itselle
  • Lapasia ja sukkia lahjaksi

Vuoden saldo

pesukinnas 1
kaulureita 3
Pyyhkeitä monta
Miesten sukat 7
Tossut 6
Kämmekkäät 2
Tuolin huppu 1
Huivi 2
Matto 3
Patalaput 4
Naisten sukat 5
Peitto 4
Toppi 2
Tyyny 4
Pyyhe 3
Rättejä 3
Myssy 2
Pitsi 1
Avainnauha 1
Kissannauha 1
Tunika 1
Pikkuvirkkauksia 4
Kurpitsa 1
Lippuviiri 1
Villapaita 1
Villatakki 1
Rautalankaenkeli 1
Pannumyssy 1

maanantai 18. marraskuuta 2019

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Kun mulle on tehty pahaa tai kohdeltu väärin, en ole syyllinen vaan pahantekijä on.
Kun sairastan em. Takia, ei sekään ole mun syyni, vaan tämän pahan maailman, johon en ikinä synnyttäisi lapsia kärsimään. Pahikset ja valtaiset tyypit paha perii kuitenkin. Oli pakko kirjoittaa tämä tänne hyvään blogiin, niin tiedätte miksi olen yksinäinen, vaikka maailmassa on 7 mrd. Muutakin ihmistä.
Ps: Jos tunnet esim häpeää, että sairastat, se on sun Elämääsi, eikä sitä kannata hävetä. Oma Elämäsi on tärkeä, sitä on vain tämä yksi ainut. Se on lahjana sinulle annettu. Sama.

torstai 14. marraskuuta 2019

Matto valmis

Tehty 8 mm:n koukulla po. Nauhalangasta, joka po. Novitan tahitia. Virkattu 11...14.11.2019 välisenä aikana https://www.lankava.fi/fi/ohje-virkattu-juhannusruusu-matto/ ohjetta käyttäen.

maanantai 11. marraskuuta 2019

Kuuletko, kun nukahdan

Sä kuulet kappaleen ja mietit miten päin sä olisit, ettei enää painajaista näis sun unissa liikkuis ja rajamailla sä et enää huomenna taas kiikkuis. On sulla paha olla ja pää on ihan nolla. Et voi sä enää istua tai edes puhua.
Mut silti on vaan jatkettava ja kaikkeen pystyttävä. Kuuletko kun sua huudan tänne avuksi?
On sulla paksut lääkkeet ja etkä tiedä miksi näin teet, että otat ne ja katsot uuden lehden Elämässäs.
Mut silti on vaan jatkettava ja kaikkeen pystyttävä. Kuuletko kun sua huudan tänne avuksi?
Voi että sua väsyttää ja etees et edes nää, mut jatkat vaan kävelyä ja kohta juokset jo. Toivot edes sekunnin, et puu osuis kohdalle ja sitä kohti olisit menossa.
Kuitenkin sun askeleet ei enempää vois painaa ja vuosi on taas mennyt ohitse. Syksy itkee sateitaan ja kohta sinäkin painat pään tyynylle ja nukahdat.
Mut silti on vaan jatkettava ja kaikkeen pystyttävä. Kuuletko kun sua huudan tänne avuksi?
11.11.2019 kj

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Mustaa

...sukkaa pukkaisi muuten, mutta on pimeällä niin kamalaa ja väsyttävää tehdä. Mustaa matontilkkuakin pukkaa isommilla puikoilla. Ulkona on mustaa, mutta onneksi mieli ei ole.
Pääsee ensi perjantaina sisustamaan parveketta, koska ne vielä tarkastetaan. Sitten onkin pian julkisivuremontti valmiina.
Joulu on tulossa ja taitaa olla jo pikkujoulukausi käynnistynyt. Söin viikolla ekan jouluisen tortun. Nam.
Äsken söin paketillisen tuorejuustoa, valkosipulin makuista. Se on hyvää pikkulusikalla syötynä. Nam.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Talon remontti

Julkisivuremonttiukot tekivät tänään pitkää päivää. Sain astua ekan kerran puoleen vuoteen parvekkeellekin. Jalmarikin olisi mennyt katsomaan, mutta sai vielä haistella oven raosta, sillä ylälaseja vielä asennetaan myöhemmin ja sitten vasta kissa on turvallista päästää parvekkeelle. Kerran viime vuoden kesällä otin sitä takajaloista kiinni, kun se meinasi hypätä linnun perään. Viime tipassa toimin. Nyt on sitten hyvä, kun tulee kokonaan lasiparveke, jes.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Demoday

Elikkäs purin muutaman neuleen ja alun. Ei meinaa sitten millään onnistua itselleni kaarrokevillapaita. Juurikin purin yhden alun. Vaikka kuinka yritän tehdä XL-koollakin. En tiedä missä mättää. Ehkä käsialassa tai puikkokoossa. Tarvii kolmannen kerran vielä yrittää, josko kolmas kerta sanoisi toden.

Aloitin mustia villasukkia, mutta ne ovat valoisan päiväajan työtä.

Purin yhden valkoisen pakkopaidan, eli ei ollut hyvä se ja näytti ihan pakkopaidaltakin.  Tiedä sitten mitä teen 500 glla valkoista nauhalankaa, puuvillasta on se. Ehkä matto tai kesäkassi,  hmmm....

torstai 31. lokakuuta 2019

Valmis isoäidinneliöpeitto sohvalle

Makuupeitto valmistui tänään. Tilkkuja aloitettuna jo loppukesällä, mutta nyt siis yhdistetty 10 kertaa 10 peitoksi. Tämä on ns. Joulupeitto väriensä puolesta: punaisia, luonnonvalkoisia, harmaita ja vihreitä tilkkuja täynnänsä. 4 mm:n koukulla tikuttelin jämiä, seiskaveikkaa, nallea ja regiaa + joitakin mohairlankoja.


tiistai 29. lokakuuta 2019

Hulluna

Mä olen niin virkannut 20 n päivävauhtia isoäidinneliöitä, että pian valmistuu peitto ihan mulle itselleni vähän niinkuin Jouluisilla väreillä: punainen, luonnonvalkoinen, vihreä ja harmaa. Enää puuttuu 5 punaista ja 4 luonnonvalkoista tilkkua. Sitten pääsee ompelemaan loput tilkut yhteen ja jo valmiina olevaan osaan kiinni. Olkapääkin on välillä vihoitellut, mutta hulluna vain jatkan tekemistä.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Uudistin muutaman tyynyn

...talven aiheilla:


Ekaan neulottu kuusi, sitten virkattu tähti ja vielä Afrikan kukkia somisteeksi kolmanteen.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Yltiöpäättömiä joulukalentereita

Olin Ideaparkissa talvikenkäostoksilla ja kävin monessa kaupassakin. En ymmärrä yltiömittaisia joulukalentereita, jotka sisältävät kauheasti tuotteita, 24 kai erilaista! Koot ovat useita kymmeniä senttejä kertaa useita kymmeniä senttejä. Kuva- ja suklaakalanterit jotenkin vielä ymmärrän. Huoh! Itselleni en osta minkäänlaista. Tulee se joulu muutenkin. Toivon pääseväni joulun tienoilla uudelle parvekkeelle edes.

torstai 17. lokakuuta 2019

Kaksi viikkoa meni tehdessä

Villatskkini on valmis.


Puikkoina pyöröt. 3 mm resoreissa ja 3,5 mm sileässä Neuleessa. Lankaa meni 370 g eli jäi vain 30 g jäljelle. Tehty 3...17.10.2019 välisenä aikana. Lankana Regian fingering vahvuinen. On ihan fit elikkä mulle sopiva. Muistin napit ja löysin ne pakista. Ei tarvinnut niidenkään takia mennä ostoksille. 

tiistai 15. lokakuuta 2019

Ei senttiäkään

Kävin kaupungissa kaverin kera eikä mulla mennyt senttiäkään rahaa, jos bussikortin veloitusta ei lasketa. Kyllä tuli edulliseksi viettää aikaa hyvässä seurassakin koko iltapäivä. Kävimme armeijan ylijäämäkaupassa ja kaveri osti talvikengät.

torstai 10. lokakuuta 2019

Uudistin lamppuni

Näitä näkee ihmisten kodeissa youtubevideoilla. Mietin, että miten vanhasta saisin uuden ja otin vaan kankaan poies. Nyt on valoa koko huoneessa ja monta vuotta oon kärsinyt vähävaloisuudesta kodissani.


keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Iltahäröä

Ihan tuo ylimääräinen iltahärö ottaa pannuun, kun muutenkin saa kuunnella päivän aikana talossa olevan remontin ääniä. Ikkunoissa on muovit, että ulos ei näe. Enkä ilta-aikaan uskalla uloskaan lähteä. Ajattelin, että kutsun poliisit paikalle, mutta sitten iltahärö alakerrassa loppuikin. Tuskin oli kenenkään asukkaan aiheuttamaa, kun muutkin kuulevat remontin ääniä. Tällaista sairaseläkeläistä koettelee hermoja asiaan kuulumaton häröily. Normaalit kerrostaloon kuuluvat äänet eivät hermoja kiristä tietenkään. Niitä kuuluukin kestää, jos aikoo asua kerrostalossa. Mutta muut häirinnät kiristävät piankin pinnaa.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Viisikymppiset juhlittu

Vieraat kävi, tarjoilut oli, lahjat avattu ja kortit luettu. Lahjaksi en saanut mitään turhaa, mitä nyt kaksi samaa kirjaa. Mutta ei se haittaa ollenkaan. Neljänä päivänä tuli juhlittua ja poiki lyhyehkön flunssan jälkimainingeissa eli väsymyksestä. Nukuin melkein koko eilisen päivän ja flunssa on melkein ohitse. Tältä päivältä peruin hammaslääkärin, kun flunssa eikä ole oikein rahaakaan korjauttaa hampaitaan. Juhlimiseen meni sen verran.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Onni


Kirsi-täti 50 vuotta

Sisko, Jarkko, Arttu ja Ella
Ei saa myöskään Oskaria unohdella
Tänään juhlitaan Kirsi-tätiä kaikki
Kukaan ei jää tarjoilusta paitsi
50 vuotta,
Ei yhtään suotta
Kun hän täyttää
Ja kakkukin hyvältä näyttää.


perjantai 27. syyskuuta 2019

Synttärihumua

Yksi päivä juhlintaa takana ja kolmena vielä pitäisi jaksaa juhlia. Ai mitäkö? No mun Elämän puolivuosisatasuutta. Kuinka tällä tyylillä olenkin päässyt näin pitkälle? Onneksi on tullut roisi huumorintaju mukaan matkan varrelta. Sillä pääsee vaikka toiset 50 vuotta, jos suodaan. Elikkäs tähän kommentoimalla saa onnitellakin!

tiistai 24. syyskuuta 2019

Omenapäivä

Piti mennä lenkille, mutta satoi. Tein lohduksi omenapiirakan koulun vanhasta oppikirjasta olevalla ohjeella. Hyvää tuli, njam.
Yhdistelin isoäidinneliöitä ja kudoin sukkaa pukkaa. Niitä ei ole koskaan liikaa ja varsinkaan miesten sukkia.

perjantai 20. syyskuuta 2019

Tänään ja eilenkin

Olivat kivoja päiviä. Virkkasin jämäpatalappuja, kävin naapurikunnassa kotikonnuilla ja tapasin sukulaisiakin.
Enää ei masenna, onneksi niitä päiviä on harvemmin, niinku tuo keskiviikko oli. Mieli on virkeämpi, jääkaapissa omenoita ja kahvin kanssa tuoretta pullaa, nam.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

tiistai 17. syyskuuta 2019

Metallia

Rautaiset hermot ja rautaa koko nainen, eikä pääse metallinpaljastimesta läpi siksi. Ystävien ja tuttavien huomioita minusta. Nuorena kuuntelin metallimusiikkia ja piirsin metallisuunnitelmia puhtaaksi. "Harva meistä on rautaa, niin moni taipua saa...niin moni oppinut ei ole omillaan toimeen tulemaan...minä taivu en koskaan..."

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Tuo somettamattamistaukopäätös

Ei se ole ollut kivutonta, mutta toisaalta helpottanut keskittymistä käsitöihin ja ajattelen enemmän tarvetta ja kohdetta, jolle teen. Viime aikoina on syntynyt isoäidinneliöitä oikein urakalla. Täällä blogin puolella kirjoitan, mutta vähennän kuvaamistakin. Et silleen...

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Mietin minäkin

Olen miettinyt muutamiakin kertoja, josko lopettaisin podcastaamisen. Jotenkin tuntuu, että ei ole tarpeeksi vuorovaikutteista. Minulla on pieni ihana katsojamäärä mutta harvoin saan kommenttejakaan. Ei pitäisi tehdä niin, että vertaa itseään muihin podcastaajiin. Mutta väkisinkin miettii, että miksi teen podcastia ylipäätään. Olen tehnyt videoita jo yli 3 vuotta. Ehkä on aika keksiä jotain muuta tekemistä. Käsitöiden tekoa en lopeta vähään aikaan, mutta joka työn kuvaamisen ja raportoinninkin - ravelryssä- olen ajatellut pistää tauolle tai lopettaa. Jotenkin kyllästyttää raportointi, onhan käsityöt harrastus, joka ei saa tuntua puisevalta ja on kuitenkin ihan minua varten.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Tein toisen villapaidan jo ensi talveksi

Tätä olen aloittanut 18. Elokuuta ja 7. Syyskuuta sain valmiiksi. Lenkkinä Novita 7 veikkaa pinkkiä ja punaista, Rowanin hemp tweediä ja Holst Garnin Coastia. Lankoja meni n. 600 g yhteensä. Puikot olivat 4 mm pyöröt koko ajan. Ohje oli viime vuoden Kauneimmat käsityöt joulun aikaan ilmestyneestä lehdestä. Malli oli aika lyhyt, mutta tein omalle vartalolleni sopivamman pituisen.

   Tässä kuvassa minä paita päällä sekohiuksisena, sori.

perjantai 6. syyskuuta 2019

Elämäni ensimmäistä kertaa

...satuin ystävän kanssa raekuuron ja ukkosen keskelle ulkosalla. Paljon miedompaa kuin sisällä koettuna ikinä. Ihme homma!
...vietän pian puolivuosisatassynttäreitä, jee!

tiistai 3. syyskuuta 2019

Tänään alkoi neulekahvila

Paikallisen opiston järjestämä neulekahvila aloitti tänään kautensa. Voi kuinka taidokkaita käsitöitä ja tekijöitä tänään oli mukana. Kiva ryhmä ja ihana tunnelma. Mutta jotenkin hassua, kun menin mukaan kissankarvaisine jämälankoineni. Mutta pianhan sitä oppii talon tavoille, kun ottaa ne huomioon. Ensi kerralla ajattelin aloittaa ohjauksessa jotain uuttakin. Sitä lähdin hakemaankin ja toivottavasti tulee kiva neulesyksy ja haastavaakin.


torstai 22. elokuuta 2019

Yleistä höpinää käsitöistä

Aloitin neulomaan leveäraitaista villapaitaa ja ekasta kappaleesta tuli liian lyhyt. Aloitin toista eli etukappaletta ja teen varmasti pidemmän. Tarvii purkaa takakappaletta ja jatkaa pidemmäksi.
Sukkien teko jatkuu tällä kerralla punaisilla sukilla. Lankana Step ja kirkkaan punainen, 3,5 mmn bambuiset sukkapuikot. Eka sukka kohta valmiina ja sitten toisen kimppuun.
Ympyriävillatakki oikea etukappale ja takakappale ovat valmiina. Se on virkkausta, eikä teko meinaa hotsittaa, kun on nìn iso kappale se.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Ihanan pehmeitä lankoja

Hain tänään paketin lähikaupasta ja paketti saapui Silmu & solmu-kaupasta. Tilasin siis netistä ja kuinka pehmeitä ne olivatkaan. Rowanin Hemp tweediä kolme kerää, Holstgarnin Coastia yksi kerä ja kaksi kerää teeteen Pallasta. Kaikki langat olivat harmaasävyisiä. Ne oli siis ihanan pehmeitä käsituntumalla.

Tässä kuva langoista:


tiistai 13. elokuuta 2019

Mitä mun zero wasteen kuuluu?

On palasaippuaa ja -shampoota, bambinen hammasharja, puuvartinen tiskiharja, kestokahvisuodatin, kierrätystä ja lajittelua, mutta silti muotoutuu ainakin muovikassillinen sekajätteeseen menevää ja biojätettäkin toinen pussillinen. Kierrätän materiaalina seuraavat: lasin, kartongin, paperin ja metallin. Ennen tosin tuli tästäkin huolimatta 5 pussia jätettä viikossa, että onhan sen määrä ainakin vähentynyt sen 80 %, joka on mun mielestä aika paljon. Hedelmät ostan omaan pussiin, samoin tomaatit, mutta esim. Leipä tulee aina muovipussissa. Voihan isoa leipäpussia hyödyntää roskapussina. Olenhan siis mennyt ainakin pienen tai keskisuuren askeleen eteenpäin mm. Muovin kulutuksessa vai pitäisikö sanoa kuluttamattomuudessa.

maanantai 12. elokuuta 2019

Niin hyvä

Tästä piposta tuli niin hyvän tuntuinen ja oloinen, että tekisi mieli pitää itse, mutta silloin pitääkin antaa pois.



Lankaa meni 90 g ja 4 mm:n pyöräillä kudoin 11...12.8.2019 välisenä aikana.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Virkkausinnostusta

Tänään olen virkannut varsinkin aamuyöstä, kun en saanut nukuttua kuin pari tuntia alkuyöstä. Virkkasin siis pari pikkutyötä virkkauslangasta. Toisessa on hopeanharmaa yksinkertainen lanka virkattuna 3 mm:n koukulla ja pussukassa on kaksinkertainen valkoinen lanka virkattuna 4 mm:n koukulla. Pikkutöitä siis virkannut.



Lisäksi tänään julkaisin videon isoäidinneliöstä, kuinka teen:


tiistai 6. elokuuta 2019

Tämä päivä

... on mennyt nukkuessa, tiskatessa ja äsken vein sylillisen roskia pihan perälle. Jotenkin kaikkea oli kasaantunut ja kerääntynyt. Remppa talossa jatkuu vielä tiettävästi 3 kk.

perjantai 2. elokuuta 2019

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Nyt kesken


  • Tilkkupeitto isoäidinneliöistä
  • Piiiitkä villahuivi
  • Ympyriävillatakki
  • Oranssit sukat
  • Kori kolminkertaisella

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Vihdoinkin jotain muuta

Elikkäs aloitin virkkaamaan ympyriävillatakkia Garnstudio Dropsin ohjeella Blue Helix. On helpohko ja kiva virkata. Tehdään po. Ympyrää virkkaamalla. Olen jättänyt jo hihojen aukot. Teen ympyrän kerroksia vielä eli ns. Takakappaletta. Koukku on 4,5 mm ja lankoina sinisiä ja violetteja ohuita jämiä kaksinkertaisena niinku ohjeessakin on neuvottu. Toinen lanka pörröisempää. Teen meinaan xln kokoisena itselleni. Piti tehdä mustasta, mutta sitä ei ollut tarpeeksi ali villatakin verran. 

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Sukatus jatkuu

Aloitin eilen viidensiä sukkia viikon sisään. Nyt teen oranssilla muuten, mutta pari raitaa tulee eri värillä. On mulla joku sukkabuumi meneillään, kun en yhtään tiedä kenelle niitä teen.
Lähetän lähipäivinä eräätkin sukat - 10 vuotta sitten tilatut - postissa nyt vihdoinkin. En tiedä onko osoite oikea, mutta yritän lähettää siltikin kirjeenä, että menisi helpommin perille. Hmm...

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Sunnuntainakin sukkia

Eli sunnuntaina siis tänään aloitin uusia sukkia. Nyt oranssi alku ja kirjavaa lankaa muuten. Teen 15 silmukalla per puikko, kun on Nallen vahvuista lankaa. Kivaa kun sukatuttaa...


perjantai 19. heinäkuuta 2019

Aloitin sitten uudet sukat

Teen ihan itselleni Lauri kehrä sukkalangasta 3,5 mmn bambusukkiksilla eli viidellä puikolla. Ohjetta ei ole mutta sukan päällä kulkee palmikkorivi ja lanka on sateenkaarenväristä yhdistelmää. Näistä tulee kotisukat.

Tässä valmiina:


torstai 18. heinäkuuta 2019

Eilen illalla valmistui

Ihana sukkapari, johon meni 70 g lankaa yhteensä. Puikot olivat 3,5 mm bambusukkikset. Kivat tuli. Nimensä on Pohjustussukat ja nimen alkuperän jätän omaan tietooni ;)


tiistai 16. heinäkuuta 2019

Eilen vielä aloittelin

...sukkaparia kutomaan turkoosista Novita Woolista ja Dropsin Fabel printistä. Eka sukka on nyt jo ohi kantapään. Kivat tulee ja sattuneesta syystä niiden työnimi on Pohjustussukat ;)

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Jotta ei kävisi liian tylsäksi

...niin aloitin taas uuden neuleen. Katselin Maikin kontti podcastia ja ihastuin erääseen topin muotoon ja tyyliin. Malli on Stephen Westin Parachutey. Maikki oli hyvin toteuttanut oman toppinsa. Mutta saas nähdä minkälainen mun versiosta tulee.

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Jäi lankaa

Tunikan neulomisesta jäi lankaa pari ihan täyttäkin kerää Novitan Puroa värissä Lehto. Aloitin sitten eilen heti neulomaan samaisilla 5 mm:n puikoilla huivia Unelmien käsityöt -lehden viimevuotisella ohjeella. Luotiin 46 silmukkaa ja neulotaan ainaoikeata suoraan. Kivaa on tulossa nopsaan tahtiin youtubea seuraten.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Viikossa

...tein itselleni vanhalla Pirkan ohjeella Lämpöisen tunikan Novitan Rulla- ja Puro-langoista.

Helmaan halkiot

Kaulusta

Hihoihin lisäpalkit

Valmis tunika 5 mm:n puikoilla

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Makkarin ikkuna auki

Meidän makkarin ikkuna on ollut yli 3 kk muovitettuna. Tänään remonttiukot ottivat muovin pois. Avasin tuuletusikkunan ja sieltä todellakin tulee sisälle asti raikasta ilmaa. Mikä onnen päivä! Kämpän kosteusprosenttikin laskee nyt ja happea saa taas. Vielä tarvii oottaa, että saa parvekkeen oven auki. Se se vasta on sitten juhlaa. Tässähän ihan innostuu.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Uusi podcasti

...ilmestynyt ja sain paketin, jossa 765 g ohuita villajämälankoja. Ihanaa! Kiitos jälleen Ansku!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Ystävä yökylässä

Syötiin hyvin, katsottiin tvtä ja vietettiin muuten ystäväaikaa. Ihan parasta ikinä!

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Muutamia valmistuneita

...löydät 2019 tuotantoa sivulta. Siellä on muutenkin tämän vuoden alusta valmistuneet käsityöni.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Voi että Elämän kesä

Ihana kesä! Että ottaa silti päähän pari asiaa: juhannukseksi luvattiin huonoa keliä ja koko kesä on uhkailtu punkin hyökkäyksellä. Olin toissapäivänä aamupuolella rannalla kalposessa,  eikä ollut paljoo muita. Eilen oli iltapäivän puolella sakkia muitakin. Ajattelin, että kuka uskaltaa istua ruohikossa tai viipyä paisteessa. Mutta onneksi meitä huolettomia kesän lapsiakin vielä on, vaikka olenkin syksyllä syntynyt.
Nauttikaa ihmiset kesästä ulkoilemalla, muutenkin kun auton ratissa ;)

Nonni

Nyt on haettu kirpputorilta tavarat pois ja sain myytyä juuri sen verran, että kahden viikon vuokra tuli peitottua ja hitusen ylikin. Syksyllä sitten uudemman kerran, mutta ei kaikilla jäljelle jääneilläkään, vaan jotain uuttakin. Suosittelen! :)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Ihana pitsi


Tämä pitsi on sitten sopiva ja kaunis, vaikka itse kehunkin.
Lankaa meni 10 g ja 3,5 mm bambupuikot olivat käytössä teon aikana.

Pari valmistui

Eli myssy ja huivi. Myssyyn meni 50 g lankaa ja huiviin 125 g. Puikot samat eli 5mm. Molemmat tein peräkkäisinä päivinä. Syksyä odottamassa nyt.




maanantai 17. kesäkuuta 2019

Näin pian

...raportoin teille roskapurkista. Ei se purkkeilu vielä onnistukaan, sen verran tulee jo yhdeksästä lääkkeestäkin roskaa, että sunnuntain dosetin täytön jälkeen purkki oli jo täynnä ja kuukautiset ja sellaista, että otin sekaroskat taas käyttöön. Katsotaan muutaman kuukauden vaikka puolen vuoden kuluttua lisää, josko onnistuu. Zero waste tai low waste matka jatkuu...

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Vuosi kulunut ja nyt ollaan tässä

Noin vuosi sitten kesäkuussa heräsin, että zeroweistailu sopisi minun arvoihini. Ensin tutkin roskiksen ja siitä se alkoikin sitten.
Tänään otin käyttööni ensimmäisen roskapurkin. Jos olen lajitellut jo tarkemmin vuoden päivät, niin nyt se huipentuu, sillä sekaroska-astia tyhjeni viimeksi tänään ja tästä lähtien lasipurkkiin kaikki se, jota ei voi kierrättää (kartonki talon astiaan, paperi talon astiaan, lasi kaupan astiaan, metalli kaupan astiaan, muovi 2 km keräyspisteelle, tekstiili uffin laatikko) tai kompostoidakaan (ns. Biojäte).
Tyhjää purkkia ei ole järkeä kuvata, joten kuukauden kuluttua vasta otan valokuvan mitä on purkkiin kertynyt ja riittikö koko. 0,5 litraa.
Kuukauden sisällä on tapahtunut isoja muutoksia Elämässäni: ostin ensimmäisen e-kirjani eli Otso Sillanaukeen Zero waste jäähyväiset jätteille, teen jo deodorantinkin itse, ostin puuvillaiset kahvinsuodattimet (2 kpl), palashampoon (todella kestävän palasaippuan ostin viime kesänä), olen pessyt pyykkiä mm. Itsetehdyllä marseilleliuoksella (kuumaa vettä ja marseillesaippuaa hienonnettuna), ja matka jatkuu...

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Tossuja



Näitä tossuja on kiva tehdä perinteisesti, mutta olisi kiva jos olisi jokin kelle antaakin näitä. Tarvii etsiä vaikkz facebookista joku hyväntekeväisyysryhmä, johon lahjoittaa. Pienellä ajalla syntyivät nämät kolme paria, parissa päivässä. Näihin saa menemään jämälankojakin.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Nyt mulla on...

...bambuinen hammasharja
...kestotiskiharja
...ja jes saa muoviset hiiteen!

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Näitä syntyy




...mutta tuoreimmassa menivät langat niin sekaisin, että taidan vaihtaa tossujen tekoon välillä.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Tänään on ilon päivä

Kiikutin pari kestokassillista tavaraa lähikirppikselle myyntiin. Toivottavasti sen verran menee kaupaksi, että vuokra tulee niistä. Yllättävän helppoa toimintaa, kun vielä luvattiin pitää järjestystä pöydässä kaupan päälle. Lähikirppis onkin siisti!

En saata käsittää

..tämä on jo todellista säästöä. Sillä palasaippua kestää älyttömän kauan käyttöä. Ennen piti ostaa suihkusaippuaa kerran kuussa pullollinen. Nyt ei tarvii puoleen vuoteen ostaa mitään uutta saippuaa. Uskomatonta! Ei tule muovipulloja eikä mikromuovia joudu ihon pintakerroksiin. Wow!

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Uusia rättejä keittiöön

Näitä tullut tehtyä kesäyön hullutuksessa:




Ihmiset eivät osaa

Säälittävää, mutta taas on heitetty muuttojätettä tavalliseen talon roskikseen. Vielä varikset olivat repineet pusseja ja roskis oli yäk-kunnossa. Dyykkasin sitten kolme saviruukkua. Ne ovat kalliita kaupassa. Sain vaihdettua kukkiini mullat ja kunnon saviruukut, jes. Työvoitto!!! Vielä kun Jalmari-kissa jättäisi uudet ruukut rauhaan, niin vot pojat!

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Tänään alkaa

Ravelryn kautta kesäyön hullutus 2019, jossa tarvii aloittaa juhannukseen asti 21 käsityötä ja saada ne valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä saadakseen pisteitä tjtn.
Mulla on tekemislista melkein valmis, muutama vielä puuttuu. Keskeneräinen podcasteissakin nähty matto osallistuu.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Niinku oikealla olevassa kuvassa näkyy

...valmistui toppi2 samalla mallilla kuin aikaisempikin toppi. Ajattelin tehdä vielä ainakin yhden samalla mallilla. Harvoin teen samanlaisia, mutta nyt on niin hyvä ohje, että kannattaa. Puikot tuossakin olivat 4 mm ja lilakirjavaa lankaa meni 340 g. Galleriasta näkyy millä välillä on tehty.
Aloitin sittemmin pyyhettä samasta langasta. Kiva tulee!

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Neuleplääh

Eilen pitkästä aikaa otin kutomisen käteeni, varmaan kahteen viikkoon se ei ollut edistynyt mitenkään mainittavasti. Podcastailukin on tuon vuoksi nyt tauolla. Mitenkä sitä saisi neuleinnostuksen takaisin meikäläiselle käsiä kutittamaan? Kai se sitten kesän mittaan jatkuu. On nimittäin oikeasti kesä: eilen olimme kaverin kanssa Tampereella vähän niinku turisteina ja näimme 3 pääskystä. Että ihan kaupunkiin asti piti lähteä niitä bongaamaan jee.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Havaintoja


  • Karsin asunnostani tänään muovitavaroita, joita kertyi äkkiäkin puoli jätesäkillistä. Jotenkin tuntuu, että en edes olisi tarvinnut enää ko.tavaroita. Ainoat mitkä oli pakko jättää, niin kaikki masiinat. Niissä kun on paljon muovia.
  • Aloitettuani nollahukkailun jätekassieni määrä on vähentynyt viidestä yhteen viikossa
  • Ruokaan menevä raha on vähentynyt järkeistettyäni ruoan käyttöä ja laittoa lisää
  • Leivon itse myös leipäni helpolla vuokaleipäohjeella. Tänään käydessäni kaupassa en olisi ostanut yhtäkään muoviin pakattua leipää, ne ovat höttöä.
  • Tämä aamu meni muulla aamupalalla, huomenna ruotuun taas kaurapuuron kerä.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Kaupassa käyntiä

Ostin +kierrätykseen -roskiin
  • Banaaneja -hintalappu
  • Oliiviöljyä +lasipullo
  • Jäätelötuutin -muovikansi ja roskia
  • Naposteluporkkanoita -muovipussi
  • Tuorejuustoa -muovirasia +foliokansi
  • Maitoa 2 l +tölkit
  • Jugurttia 1 l +tölkki
  • Munkki -paperipussi ikkunalla

torstai 16. toukokuuta 2019

Eka e kirjani

...on Otso Sillanaukeen Zero waste jäähyväiset jätteille. Ahmin kirjan heti, kun sain sen luettavaksi ja olen palannut siihen uudestaan ja uudestaan. On meinaan hyvä ostos pitkiin aikoihin! Vieläpä aineeton ostos, jes!

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Pohdintaa...

...hmm...Miten selvitä päivä tuottamatta roskia? Tällä hetkellä se tuntuu mahdottomalta. Mutta olen jo matkalla parempaan, sillä ennen tuotin 5 muovikassillista viikossa sekajätettä. Nykyään enää muovikassillisen. Mutta lajittelen roskani tarkemmin kierrätettävään materiaaliin: muovit, metalli, lasit, paperi, kartonki, bio, palautuspullot ja -tölkit, loput jäävät sekajätteisiin, joissa suurimmassa osassa on vaikeata määrittää selvää yhtä ainesosaa. Lasipurkkeja käytän nykyään ruoan säilytykseen ja vaikka talossamme ei ole muovin keräystä, vien ne n. Kerran kahdessa kuukaudessa kauemmaksi eli 2 kilsan päähän kerättyäni muovikassillisen. Kuitenkin sekajätteeseen jää liikaa: esim. Kissanruokapusseja, nenäliinoja, lääkepakkauksia, toilettitarviketta, kaikkea likaista muoviroskaa (pesen minkä pystyn), imurin pusseja, kissan karvoja, hiuksiani, yms. Yleensä kaikkea yäks-roskaa.
Kyllä mahdollinen vähäroskaisuuskin tuottaa todellista päänvaivaa ja pohdintaa, vaikka ihan roskattomaan päivään ei pääsisikään.

torstai 9. toukokuuta 2019

Kissan zero waste

Jalmari-kissani on velvoittanut minua taas muutamia öitä. Eilen sain tarpeekseni. Menin kuitenkin ajoissa nukkumaan kymmenen aikoihin. Kun Jalle aloitti huutokonserttinsa, rupesin miettimään seuraavan päivän zero waste ajatuksia. Keksin viisi toteutettavaa asiaa ja sain unen ja nukuin aikas hyvin aamuun asti nousematta edes veskiin. Aamulla huomasin, että Jalle ei ollut huutanut yöllä yhtään tai en ollut kuullut. Ihmettelin miksi se on yleensä elämöinyt niin paljon. Mutta keksin pian syyn. Jalle oli joutunut uuden opetteluun ja protestoi sitä vastaan. Vaihdoin tulivuoresta tehdyt kissanhiekat puupohjaiseen, eikä Jalle tiennyt miten puun tuoksussa kaivetaan laatikkoa. Mutta ajattelin, että päivän kun pidättelee, niin jossain vaiheessa on pakko mennä laatikolle. Niinhän siinä kävi. Jalle oli joutunut zero waste aatteen uhriksi. Kyllä Jalle on älykäs, sillä tänään se sai uutta kissanruokaakin metallipakkauksesta ekokalaa. Voi ressua! Nyt nukkuu niin tyytyväisenä että!

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Täytyy jo myöntää - ei onnistu

Siis karkiton elämä tai sokerilakko tai karkkipäivä yms. Yritelmät eivät kyllä onnistu tämän pullukan kohdalla. Ei vaikka hampaat menevät rikki ja sokeriarvot ovat koholla. Ei! Mutta jos tuo sokeria vastaanpyristely onkin se pahin ongelma hmm.....

Zero waste aatteen petrausbuumi Elämääni

Yhtäkkiä iski taas ajatus tuosta, kun katselin muutamiakin aiheeseen liittyviä videoita. Onneksi niitä on, mutta yllättävän vähän suomeksi. Toinen onneksi on, että ymmärrän englantia ihan kuuntelemalla ajatuksen tasollakin.
Löysin kaapista uudelleen kestohedelmäpussini ja jatkan niiden käyttämistä jälleen. Silti talouteeni tulee yllättävän monta muovipussia, jotka soveltuvat roskapusseiksi. En siis osta roskakasseja kaupasta paitsi biot, jotka kuulemma eivät maadukaan, no höh.
Kahvin keittoon löysin yhdestä verkkokaupasta jopa teräksisen suodattimen, mutta on sen verran kallis, että en siihen vielä investoi. Paperisia harmittaa käyttää. Mutta onneksi on harmitusta, sillä silloin on varaa vielä muuttaa tapojaan paremmiksi. Murukahviakin join, mutta se turvottaa. Lopetin siksi käytön.
Miten sinä olet petrannut Elämänmuutoksessasi vaikka zero waste pohjalta? Jätä kommenttia alle, kiitos. Saatan vastaltakin, jos hyvin käy.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Uusin valmis

Istuintyyny



Tehty 3...4.5.2019


Ja muuten, toi sohva onkin vuodemekanismilla, jee!

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Kesätoppi

Tämä toppi valmistui pääsiäisen aikoihin. Lankaa meni noin 300-350 g neljää eri väristä. Malli oli muuten kiva, mutta pidensin helman osuutta minulle sopivammaksi eli 10 cm lisää. Puikkojen koko oli 4mm eli numeroa pienemmät kuin ohjeessa. Silti tein mallin L:n koolla. Sopiva tulikin!

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Ajoissa valmistunut

Ko. Synttärit vasta ensi vuoden puolella ja nyt jo valmistui peitto. Lankaa meni 550 g jämiä ja kudoin 3,5 mm puikoilla 27.3.-19.4.2019 välisenä aikana:


keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Vilvoittavasta parvekkeesta hyppyä tyhjyyteen

Haikea olo, kun vanha parveke lähti. Ennen oven avattuaan pääsi vilvoittavalle parvekkeelle, nyt sieltä on... pääsy ns. Tyhjyyteen. Eihän tyhjää ole, mutta kuitenkin. Jotenkin on niin avaruudellinen olo. Milloinkahan on uusi parveke paikallaan? Sitä saamme vielä odotella.

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Elämään lisää iloa

Jotenkin tuntuu, että taas on vaihe, jolloin on vaikeata nähdä Elämän hyviä ja iloisia puolia. Mutta taitaa olla taas aika lähteä niitä etsimään. Mitä esim. tässä päivässä voisi ilonaihetta olla. On kuin onkin: söin paikallisella leipomon kahvilassa perunaleivoskahvit ja kävin jalkahoitajalla. Kissa saa nukkua rauhassa hiljaisempana remonttipäivänä ja mulla on muutamakin mielenkiintoinen käsityö kesken. Kyllä niitä ilon aiheita löytyy ja samalla unohtuvat ne päivän nurjat puolet. 🤗🐱

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Viikonloppu koittanut

Ihanaa, juuri päättelin viime viikonloppuna neulomani sukat.



Lankaa meni 100 g seiskaveikkaa, puikot 3,5 mm bambuiset

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Kevättä kohti mennään

Remontti alkanut talossa, lumet sulaneet vauhdilla lisää ja linnut laulavat myös niin keväisesti. Tänään kävin kampaajalla, joten tukkakin on uusi. Parin viikon päästä on jalkahoitoaika. Huomenna on lenkki (5km) pitkästä aikaa.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Tarinaa huivista jota teen

Sain paketissa ihania mohairlankoja ja mukana oli idea tehdä niistä huivi. Heti pian näin Heidi Alanderin satakielen ohjeen ja huomasin, että siinä on samanväriset langat kuin mohairlangoissa. Kuitenkin rupesin oma ideani pohjalta tekemään toista huivia. Mielessä pyöri vain Satakielen kuva. Sitten menin ja ostin ohjeen ja purin aloittamani huivin. Nyt olen yli puolen välin Satakielessä ja langat ovat juuri kuin tehty tuota projektia varten. Wow!


sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kevyt Sunnuntai

On ollut auringonpaisteinen ja kevyt sunnuntaipäivä. Tänään ollut kotona ja stromsöillyt sen verran, että tein mallilla huovutettavan patalapun paksusta langasta. Kyllä on ihanaa, kun lanka soljuu puikoilla sormien läpi. Se jos mikä on terapeuttista. Ja koko ajan näkee mitä syntyy valmista. Ei sen ihanuutta voi tarpeeksi korostaakaan.
Toivottavasti Sinullakin lukijani on ollut "kevyt kenttäsunnuntai"!

Kiireinen viikko

 Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...