Hei, ensin kerron vähän itsestäni

Olen 48 vuotta nuori oleva nainen. Historiaa alkaa siis jo olemaan paljonkin. Jos tähän ikään ei olisi mitään nähnyt, niin paljon olisi jäänyt näkemättä. Mutta synnyin kirvesmiehen ja myyjän esikoisena 1969 ja alku oli heti taistelua, sillä olin happikaapissa tovin keisarileikkaussyntymän jäkeen. Mutta tuo taistelutahto ja luja Elämän nälkä ovat ohjanneet minua myöhemminkin. Pikkusisko syntyi normiteitse ja on huumoria ollut alusta asti. Itse olen löytänyt huumorin myöhemmin. Koulussa olin kaikkien kaveri koko peruskoulun ajan, paitsi että muutto kesken ala-asteen uuteen kouluun oli rankkaa. Ystävien tilalle tuli käsityöt ja yksinäisyys epilepsian myötä.
Ammattikoulun jälkeen pääsin työelämään ja koin uutta riemua. Löysin uuden harrastuksen ja 6 vuotta kaikki meni hyvin, kunnes iski taloudellinen lama 90-luvulla. Kurssitin itseäni, mutta se ei enää avannut ovia työelämään takaisin. Kävin vielä iltatekua, mutta se oli liikaa.
Sairastuin henkisesti 1995 ja 12 vuotta kesti sairaalajaksoja psykiatrisella ja lääkitystä haettiin.
Viimein uudessa sairaalassa löytyi uusi diagnoosi ja sen myötä oikea lääkitys alkoi muotoutua.
Muutin kuntouttavaan asuntoon pois exän luota ja erosin 7 vuoden seurustelun jälkeen.  Kävin psykiatrisessa päivätoiminnassa päivien löytäen rutiinin 15 vuotta.
Tämän vuoden alussa muutin omilleni kunnon oltua vakaa jo pidempään. Viime vuonna kävin kokemusasiantuntijakoulutuksen ja sen myötä ensi syksynä alkavat uudet kuviot. Mutta niistä sitten lähempänä, kesällä vielä muuta asiaa.