perjantai 31. joulukuuta 2021

Hyvää Uutta Vuotta 2022!!!

 Kaikille lukijoilleni

Yhdet vielä vanhalle vuodelle

 Eli valmistui palmikkosukat 7 veikasta 3,5mmn puikoilla. Tehty 29...31.122021 välisenä aikana Novitan ohjeella. Lankoja meni 80 g.



Ympäristöystävälliset ostokset

 Ostin Ideaparkista palashampoon, maskeja ja 2 tiskiharjan pyöreätä puupäistä. Kaikista on jo ennestäänkin hyviä kokemuksia. Kuvaa ei nyt tähän tule, kun ovat jo käytössä. 

torstai 30. joulukuuta 2021

Kun

 Kynsikkäät olivat valmistuneet, aloitin tikuttamaan palmikkosukkia n. Koossa 37. Tämän vuoden neulomiset eivät olekaan vielä päättyneet. Nämä molemmat ovat lisäksi tilauksia.

tiistai 28. joulukuuta 2021

Kevyttä

 Valmistui tänään muutamassa tunnissa Kynsikkäät 3,5 mm:n puikoilla 30 g sta Nalle-lankaa.



Melkein kilo lisää lankaa

 Sain ystävältä kassillisen lankoja. 800 g jämälankoja ja tilauksena sukat 37 numeroiseen jalkaan. Nyt on pari tilaustyötä tehtävänä sitten.

Kävelin lisäksi 3 km lenkkiä ja kävin ruokaostoksilla lähikaupassa.

Ai Juu ja olen laihtunut joulun tienoilla liki 3 kg, hassua!

maanantai 27. joulukuuta 2021

Viime yönä

 En saanut nukuttua paristakin syystä, mutta sitten intouduin siivoamaan vanhoja papereita paparinkeräykseen. Osan sain revittyä paperiksi, mutta osa meni sekajätteeseen, kun En jaksanut repiä metallirenkaita niistä irti, olivat siis kierrevihkoja. Aika homma! Kassillinen tuli paperia ja kassillinen sekajätettä eli menee  polttolaitokselle Tammervoimaan. Samalla saan tuhottua kaapeista henkilökohtaisia papereita. Kuka niistä vanhoista välittää mitään? Jotain kymmenen vuotta ja ylikin vanhoja sairaalapäiväkirjoja. Niinku mummo sanoi eläessään, että "mänt mikä mänt, mitä sitä suremaan". Meillä on vaan Joulun pyhien jäljiltä ainakin paperinkeräys niin täynnä, ettei sinne mahdu enää lisää. Tarvii odotella, että tyhjennetään.

Tänään jatkoin siivoamista, mutta ei löytynyt muuta pois laitettavaa. Ai mut yläkaapissa on vanhoja mappeja. Ne vien keväällä keräyslavalle. Pääsee niistäkin sitten. Muutenkin vien kellarikopista tavaraa sinne pois vietäväksi, kunhan kevät koittaa ja lava tulee pihalle.

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Oottekos katsoneet

 Siivoojakuningatarta Youtubesta Aurikatariinaa? On sitten innostava ja taitava ihminen tekemään puhdasta jälkeä vaikka mistä sotkusta. Suosittelen! Liki miljoona tilaajaa youtubessakin.

Tämmöset valmistuivat aattopuhteina

 Paksut sukat ja käsittimet

Lankaa meni yhteensä 170 g ja puikot 5 mm molemmissa.



Joulukoristeet pois, tontut vuodeksi nukkumaan laatikkoon

 Tänään Jouluviikon päätteksi riisuin koristeet pois kaapin kätköön. Pääsevät tontut vuoden unille. Kävin ystävällä kahvilla ja kaupassa ruokaostoksilla pikkusen täydentämässä aina niin tyhjää jääkaappiakin. Kausivalot saavat vielä jäädä ja kynttilätkin saavat ajoittain palaa. Muuten kodin joulupuku on riisuttu.

Keksin foliolaatikoiden pesuun, että laittaa ne likoon vettä täyteen ja antaa olla seuraavaan tiskiin ja kaataa vedet pois ja laittaa kuivumaan, niin saa vuoat metallinkeräyseen. Muuten ne rasittavat polttoarinaa polttolaitoksella. Ei niitä tarvii yhtään jynssätä. Kuka sellaista jaksaisikaan?!

Kiitos, että aattona oli paketteja

 Sain ystävältä rahisevan tontun ja kaksi lankakerää. Äidiltä ihanat ruttusukat ja suklaata pari patukkaa. Kyllä mun kelpaa.

maanantai 20. joulukuuta 2021

Jouluviikko alkoi

 Tänään aloitin ensimmäisellä kunnon aterialla Joluviikon vieton. En ota ateriakuvia kuitenkaan. Kynttilät paloivat ja nautiskelin. Toivotin itselleni Joulua! Ihana tunnelma...

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Tänään lenkillä

 Kyllä nyt illalla suihkun jälkeen on ihana olo, kun olin aiemmin päivällä 5 kmn lenkillä ystävän kanssa. Hänelle annoin Joululahjan ja sain suklaata, perinteisen Jouluyö kakun, kynttilän, salmiakkivadelmaglögiä ja kortin. Iso kiitos!

Eilen sain kaksi pakettia, toiselta ystävältä, jotka avaan vasta aattona. Kiitos!

Tiistaiksi odotan kolmannen ystävän synttäreitä ja vien hänelle tämän kauden isoimman paketin lahjaksi synttäriksi, Jouluksi ja kumppaniksi.

perjantai 17. joulukuuta 2021

Ikealta tilattua

 Tilasin eilen nettisivun kautta Ikeasta Kallax-hyllyn koossa 77x144 cm, joka olisi 2x4 hyllyä eli kahdeksan lokerikkoa. Mulla on jo 4 lankalaatikkoa siihen menossa ja ajattelin jotain käsityötarvikkeitakin laittaa. Paikka on jo katsottuna. Pitäisi tulla osissa, saas nähdä. Laitan kuvan, kun olen koonnut ja asettanut paikalleen kaikki tavarat ja lankalaatikot.

Osat tulivat puoli kahdeksan ja nyt yhdeksältä Kallax on valmis. Oli siihen sopivia laatikoltakin.



 

Reisussa

 Silmänpohjakuvauksessa käyty ja selvitty bussikuskin reittikommelluksista huolimatta kotiin asti. Jäin vaan miettimään, kun jäimme kaverin kanssa pois bussista, että miten osaa loppumatkan ajaa oikeaa reittiä. Voi toista! Oli tuuraamassa sairastuneen vuoroa eikä osannut oikeaa reitttiäkään. Me neuvottiin siihen asti kun oltiin kyydissä.

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Kestävää

 


Jotenkin ajattelen, että kestäviä Joulukoristeita ovat ne , jotka kaivetaan kaapin uumenista joka vuosi. Minulle on kertynyt vuosien varrella ystäviltä saatuja tonttukoristeita. Kun laittelin niitä riviin, muistelin jokaista, joka niitä oli lahjoitellut. Ihania Joulun ystäviä nuo tontut kantavat muistoja. Lisäksi poltan vanhat ja dyykatutkin kynttilät pois, enne kuin hänkin uusiakaan. Tänä vuonna ai tarvitse ostaa omaan Jouluun koristeen koristetta. Yhden kynttilänjalan ostin aikaisemmin syksyn saavuttua ja sekin on kovaa metallia. Löysin kaapistani vanhan tonttukynttilän ja nyt se pääsi poltettavaksi. Kynttilät puhdistavat huokailemaa ja sammuttuaan savu syö hajuja, joita harvemmin edes onkaan.

Osana Joulun koristeita ovat saapuvat kortit. Ne kummasti myös lämmittävät mieltä ja tuovat Joulun sanomaa.

Tänä vuonna Joulun odotukseen minulla on siskoni valkuvaajan kanssa yhteistyössä tekemä luukkukalenteri. Ihanaa, minulla ei ole koskaan ollut niin hienoa luukkukalenteria. 13. Luukussa oli lisäksi siskon tyttären kuva, kivaa. Muistelen samalla yhdessä vietettyjä lomapäiviä loppuvuoden puolelta.

Olen viettänyt monta pikkujoulua käskemäni tänä vuonna ja päätinkin, että aloitan ison Joulun vieton jo ensi maanantaina ja niin vietän kokonaisen viikon. Kivaa!

maanantai 13. joulukuuta 2021

No nyt se innostus iski sitten

 Elikkäs vaihdoin sohvan ja nojatuoli ja tvnkin paikkoja. Flow on taas kunnossa.



Sain ystävältä ekan Joululahjan eli kahvipaketin, kalenterin, Aura juustoa ja kortin, kiitos!

Kiitos myös lähikaupalle Joulukortista!

lauantai 11. joulukuuta 2021

Siivousajatuksia

 Monet tekevät ns. Suursiivouksen näin ennen juhlapyhiä. Mä totesin, että mun ei tarvii tänä vuonna, kuin ehkä imuroida kerran ja se on siinä sitten mun siivoilut. Pidän sen verran siistiä muutenkin, että erillisiin siivouksiin ei tarvitse ruveta. Imuroin noin kerran kuussa muutenkin ja pyyhin kuivamopilla lattiat. Toki joskus vaihtelen huonekalujen järjestystä eli yleensä silloin, kun innostus iskee.

Laitoin eilen Joulun koristeet esille, joten täällä alkoi Joulun vietto. Tänään sain viritettyä eteisen kattoon kolmen vuoden kuluttua muutosta niin lampun. On niin kirkas valo, että kyllä kelpaa muuten niin pimeässä eteisessä.

perjantai 10. joulukuuta 2021

Uusi neuletyö

 Löysin Kotilieden sivuilta raitapeiton ohjeen. En vielä tiedä teenkö siitä ehkä sittenkin pitkän huivin. Leveydeltään 5 mm:n puikoilla kudottuna ei tule peittokokoista. Mutta jos jatkan viiden mallikerran jälkeen vielä, saan kivan saalin/huivin.

torstai 9. joulukuuta 2021

Miten pysyy?

 ...perässä näissä uusissa ohjeissa, joita sain diabetekseen liittyen? Jotenkin tuntuu, että meikän muistin varassa on aika paljon asioita. No ei ainakaan tule muistikatkoksia, kun on niin paljon muistettavaa. Ja vielä tähän Joulun alle, huh. Kaikilla tuntuu olevan kiireinen Joulukuu. Eläkeläisillä luulisi olevan aikaa, mutta ei olekaan, ähäskutti. Sitä on saman verran kuin muilla eli 24 h per vuorokausi. Jos nukkuu 8 h, jää vain 16 h valveillaoloaikaa. Monesti nukun tuostakin osan, sillä niinkuin kaveri sanoo, olen ns. Unimurmeli.

Tarttis muuten keksiä jokin käsityökin...

tiistai 7. joulukuuta 2021

Ei maailman kaunein

 Mutta nukketyyny ja jonkinlainen.



Tehty 6...7.12.2021 välisenä aikana, ohjetta ei ollut mallia kuitenkin otin valmiista. Koukku 4 mm ja lankoja meni 800 g täytteineen.

Päivän vakavuudet ja vitsit

 Piti olla 12 tuntia syömättä ja voi että oli pitkä silppuinen yö ja aamu. Laitoin kaverin ideasta teipin jääkaappia kiinni pitämään, etten erehdyksessäkään napannut suuhuni mitään. Tuossa tilassa piti käydä labrassa, torstaina lääkäri soittaa tulokset minulle.

Se vitsiosuus:

Ruokaboxilta tuli viesti: oletko jo kokeillut munaboxia? Vastaamalla tähän viestiin "muna" saat 30 luomumunaa. Hehehhhheheheheh... 

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Huivi edistyy ja valmistui

 Sen verran on edistynyt, että viikonloppuna sain Neulottua valmiiksi. Puuttuu vielä tekemättä kolme tupsua ja kiinnittämättä.

Seuraavaksi ajattelin tehdä vanhasta nukesta tyynysen jollakin netistä löytyvällä ohjeella.

Sain nyt illalla huivin valmiiksi. Tehty 20.11...5.12.2021 välisenä aikana Baktus tyylisesti ja pari tupsua päihin. Puikot 3,5 mm ja lankaa jämiä 220 g.



keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Tänään

 Kävin aamusella kampaajalla, kävelin mennen tullen yhteensä 3 km. Sitten söin ja leivoin joulutorttuja ja menin kaverille kylään lämpimäisten kera. Nautimme kahvit ja juttelimme. Tulin kotiin pesemään pyykkiä.

En ole moneen päivään edes koskenut käsitöihin. Lankatilastoista voit lukea, että olen neulonut tänä vuonna enemmän kuin kilon lankaa kuukautta kohden. Se on mielestäni jo paljonkin. Mm. 20 paria sukkia, ohos. Saa sitä loppuvuoden vähän ollakin laiskana, eikös.

maanantai 29. marraskuuta 2021

Kylässä kylilä kylässä

 Eilen olin ystävällä kylässä, tänään toisen ystävän kanssa kylillä, jonka jälkeen torttukahveille kylään samaiselle. Että semmoista...

lauantai 27. marraskuuta 2021

Taas piti lopettaa

 ...bokashinpito, sillä kukaan ei halua multaa ja sitä tulisi yli omien tarpeiden. Pääasiana nyt on tietoisuus siitä, että osaan tehdä multaa varsinkin tarvittaessa. Mutta kun ei huolita niin ei tehdä, ok. Itsellä on jo Laari täynnä multaa ensi kesäksikin.

perjantai 26. marraskuuta 2021

Kaikenlaista

 Aloitin uuden neuleen: baktus Huivi, jossa ensin lisätään ja sitten kavennetaan ja vain toisessa reunassa, toinen on kokoajan suora.

Eilen olin diabetes lääkärillä vuositarkastuksessa. Kaikki Labrat olivat muuten hyvin, mutta en saa tarpeeksi b12 vitamiinia. Tänään ostin maitoa, jossa sitä on. Käyttämässäni Pirkan luomu rasvattomassa ei ollut. Voih. Sain lisäksi reseptille nesteenpoistolääkkeen, toinen voih.

Olen nukkunut paljon ja kädet ovat aina herätessäni puuduksissa ja se liittyy etsimieni tietojen mukaan juurikin tuohon b12 vajeeseen. Uupumienkin liittyy samaan ja väsymys. Aih ja voih.

Olen katsonut paljon tvstä ohjelmia ja sen kautta myös youtubea. Irtisanoin kaksi ylimääräistä mobiililiittymääni, kun en tarvinnut niitä. Nyt on puhelimessa netti ja talovalonetti. Tarvii aina laittaa tv:n johdot seinään, mutta on sitten helpompi avata tvkin. Muuten kestäisi 5 minuuttia avaaminen. 

lauantai 20. marraskuuta 2021

Palkkiraitasukat tehty

 Lankaa meni 80 g ja puikot 3,5 mm bambuiset sukkikset. Tein neljä päivää 17...20.11.2021 välisenä aikana. Yksi raita on 15 krsta ja puikolla 14 silmukkaa.


 

perjantai 19. marraskuuta 2021

Kaikkea tapahtunut

 Kävin ystävällä kylässä, wcn lampun korjasi huoltomies, pyöräilin, kävin kaupassa ja neulon palkkiraitasukkia. Toissapäivänä lähetin kaksi pakettia neuleita ja virkkuita hyväntekeväisyyteen. Hyvä Joulumieli voi tulla! Hyvää viikonloppuakin!

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Hyvilläni

 ...olin tänään paikallisessa marketissa, sillä sain ostettua irtona omiin pusseihin perunoita, porkkanoita ja tomaatteja. Laput kylkeen oli roskaa, mutta ei muuta. Jippii!

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Uusi aluevaltaus

 Opettelen vihdoin ompelemaan koneella, kun sain ompelukoneen. Neljä Nenäliinat tein vanhasta tyynyliinasta, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Ei niistä kovin kauniita tullut, mutta kylläkin käytännöllisiä ja asiansa ajavia.

torstai 11. marraskuuta 2021

Mielipide

 Kyllä tämä maailma on aika ristiriitainen paikka. Toisaalla ihmiset ostavat muovipusseja ja ottavat kaiken maailman leikkauksia ja botoxia. Toisaalla puhutaan ja eletään zero waste ajattelun mukaan tai ekokylissä. Toiset tuhoavat edelleen itseään ja ympäristöään ja toisessa päässä parannetaan elinoloja. Kai meitä sitten pitää olla kaikenlaista sakkia täällä. Ja onhan se jo mahdottomuus, että olisi yksi ainut ideologia, jonka mukaan kaikki eläisivät. Tai edes yksi elämäntapa. Jotkut ovat yrittäjiä ja toiset ostavat palveluita, niin se menee.

tiistai 9. marraskuuta 2021

Mattotilkkuja kasapäin

 Niitä on jo 37 kpl 41:stä valmiina eli 4 enää puuttuu. Sitten pääsen kasaamaan mattoa. Tarvii ensin järjestellä tilkut niin, että tummat ja vaaleat tilkut ovat sopivasti järjestyksessä. Ohje on oma tälläkin sivulla myynnissä oleva ohje. Maton muoto on kylläkin erilainen. Vaaleat paksut langat melkein loppuivat jo mutta onneksi ohuitakin voi yhdistellä kahta lankaa aina samaan aikaan niin saa paksua. Kuvan laitan sitten vasta valmiista matosta.

Tehty 3...10.11.2021 välisenä aikana 
Lankaa meni 400 g
Ohje oma
Puikot 5 mm


lauantai 6. marraskuuta 2021

Yksin

 Musta lintu istuu yksin

Puun latvassa.

Pandemia hakkaa meitä alas

Ja sade valuu.

Mutta meidän Elämä jatkuu

Loppuun asti.

Yksi kerrallaan

Vain kaatuu.

6.11.2021 kj

torstai 4. marraskuuta 2021

Vilkas päivä

 Aloitin eilen illalla neulomaan taas mattotilkkuja. 5 mmn puikot ja paksua vaaleata lankaa 20 silmukalla aloitus. 40 riviä ja päättely. Pari tilkkua jo tehtynä.

Sain hienon Joulukalenterin. Se tuli r-kioskille, josta hain tänään. Kuvaa en laita, sillä tekijänoikeus. Kiitos vielä!

Yrittelin soittaa sokerihoitajalle, mutta en saanut kiinnikään. Harmi!

Muuten ollut kiva päivä, en tässä sen kummemmin erittele.

Laitoin bokashin taas käyttöön, että saan biot mullaksi jälleen. Kivaa puuhaa! On sitten keväällä kukkamultaa riittämiin.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Nyt...

 ...Täällä ei ole pyörinyt kolmeen päivään mitään tai minkäänlaista neuletta tai edes virkkuutakaan. Jotenkin ollut väsynyt ja lisäksi en ole keksinyt mitä tekisin. Kun ei oikeen tarvii mitään neuletta lisää. Kaikkee rupee oleen ja paketitikin jo pakattu loppuvuotta ajatellen. 

Sen verran voin tämän vuoden paketeista mainita, että kaksi on lähdössä hyväntekeväisyyteenkin. Olen niin onnellinen tuosta asiasta. Mulla on joka vuosi tarkoitus neuloa hieman hyväksikin.

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Täällä alkoi torstaina

 ...pyörimään tiskirättitehdas. Ensin tein ainaoikeinrättejä kolme, sitten vinoraitaa pari ja ikkunarätin ja nyt vielä vinoraitaa. Lankaa menee 300 g ja puikot 3,5 mm pyöröt. Kuva:




keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Tämmöinen pieni välityö

 Tiskirätti 30 g sta lankaa 3,5 mm:n pyöröpuikolla ja Novitan ohjeella.

Valmistui katsellessani Tanskalaista maajussia ja hänen väkertämisiään.

 

Maailman meno

 Vähän tuo ihmetyttää. Mutta ei parane tässä liikaa ottaa kantaa puoleen tai toiseen. Onhan mulla selviä mielipiteitäkin asioista kuten ympäristöstä, mutta pidän mölyt mahassani. Niin tehden jotenkin vielä tulee juttuun yhden jos toisen kanssa. Ympärillä näkee vääryyttä ja muuta kurjaa ja joskus lähelläkin. Mutta niitä puidaan parhaan kaverin kanssa vain kahvikupposen äärellä. Siten on hyvä tapa parantaa maailmaa kevyellä.

Pysäkillä

 Istun talvellakin pysäkillä, joten tarvitsin jotain lämmikettä. Virkkasin 4,5 mm:n koukulla tämän puolen ja neuloin toisen puolen 7 mm:n puikoilla. Virkkasin vielä tilkut yhteen ja voila. Lankaa meni 110 g. Ohje Lankava ja omaa.



maanantai 25. lokakuuta 2021

Raitaa muotoutui

 

Lapaset raitaa 24...25.10.2021
Lankaa 50 g
Puikot 3,5 mm
Näitä jo kiva tehdä, kun lanka vaihteli värinsä puolesta. Toivottavasti nyt tuli miehen käteen kokoiset.

lauantai 23. lokakuuta 2021

perjantai 22. lokakuuta 2021

Tumma setti

 Teen seuraavaa lapasparia niin, että aloitin 13 silmukalla per 3,5 mm puikko x 4 ja jatkan 9 silmukkaa per 5 mm puikko x 4. Näin saan käytettyä eripaksuisia lankoja samassa työssä  eka lapanen on valmis. Toista sitten pian tekemään ja pipo kaveriksi näille, jos lankoja jää tarpeeksi.

Sain lisäksi sinisen lisäpipon valmiiksi. Lomalainen halusi sinisen setin pipon aiemmasta. Niinpä siniset lapaset jäivät ilman pipoa, mutta ei enää.



torstai 21. lokakuuta 2021

Junaan lähti

 Lomalainen lähti tänään mm. Junalla kotia kohti. Kivaa oli lenkillä, Ideaparkissa, kaupassa ja kirpputorilla käydessä. Lomalainen viihtyi hyvin ja niin tätikin, joka tällä kertaa oli tyyppä.

Valmistui:



sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Seuraava setti tulossa

 Aloitin ensin lapasesta. Meinaan tehdä piponkin, jos lankaa jää. Nyt on muotoutumassa ruskea setti.

Tänään saan syyslomalaisen kai melkein koko viikoksi kylään. Meille tulee olemaan taas hulinaa ja kivaa. Onneksi jätin karkit pois, niin jaksan paremmin keskittyä tuttuun vieraaseen. 

torstai 14. lokakuuta 2021

Välityönä kevyt setti

 Sitä tämä on, sillä pipon ja lapasten yhteispaino on vaivaiset 80 g. Puikkoina 3,5 milliset bambuiset ja 4 mm pyöröt.



tiistai 12. lokakuuta 2021

Purkuun meni

 Piti purkaa leppäkerttutyynyn alku, kun olin lisännyt joka kerroksella 8 kertaa ja kuusi riittäisi hyvin. Purin sitten siis alkutekijöihin, enkä tee uuttakaan näillä näkymin. Tarttis ruveta kutomaan miesten kokoisia lapasia hyväntekeväisyyteen ennen kuin on tältä vuodelta liian myöhäistä. Lankoja kyllä piisaa. Siis siitä 5 kgn satsista. Tarvii tehdä myös sukkia varastoon, kun niillä voi lahjoa milloin ketäkin.

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Valmiit raidoilla

 JanneT tehty 5...10.10.2021 välisenä aikana sinisistä jämistä, joita meni 100 g 3,5 mm:n puikoilla.



Mullistus

 Jotain oli tehtävä, sillä olin niin kipeä tässä eräänä päivänä pari viikkoa sitten syötyäni kolme rasiallista suklaata. Noh vähensin ruokavaliostani sokerituotteet ja vähensin myös kahveen juonnin kolmeen kuppiin päivässä liki seitsemästä. Kivut lakkasivat ja ikuinen väsynyt olotila lähtivät tipotiehen elikkäs pois kokonaan. Kaksi viikkoa on hyvä aika tehdä pieni muutos, sillä sen jälkeen elimistö vasta reagoi muutokseen. Mutta ei satu eikä väsytä enää!

torstai 7. lokakuuta 2021

Pari uutta aloitettua

 Kävin kaverilla kylässä ja siitä innostuneena aloitin kutomaan sinisävyistä sukkaparia hänelle.

Lisäksi bongasin Pinterestistä idean virkatusta leppäkertusta. En löytänyt ohjetta, joten teen oman version leppistyynyksi ilman jalkoja ja tuntosarvia. Pilkut tulee ja siivet ja pää. Muut jätän siis tekemäti.

Paljolti muuta aktiivista ei ole kesken. Jotain pientä aina tarvii tehdä puikoilla ja koukulla, muuten iskee tekemättömyyspaniikki.

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Viikko siinä meni

 Sateenkaaripaita valmistui nyt yöllä  6.10. Puolella. Aloitin 28.9. Puolella. Lankoja meni jämiä 300 g ja puikkoina käytin sekä sukkiksia että pyöröjä 3,5 ja 4 mm:n koissa. Kuva tulee, kunhan kerkeen. Ohjeena oli ilmainen englanninkielinen ohje ravelryssä eli driftwood. Paita sai lisäksi kuusi sydänkukkanappia.

Olkapäätä


Koko paitaa


Nappilista ja kukkasydännapit


maanantai 4. lokakuuta 2021

Tämä pyykinpesun lomassa valmiiksi

 Multitaskausta taas! Virkattu 20.9...4.10.2021 välisenä aikana 4 mm:n koukulla 250 g sta lankaa.



Päivitystä zerowaste-elämään

 Noh kaikki ei ole mennyt ihan putkeen... vaikkakin lajittelen jätteeni hyvinkin tarkasti, niin silti tulee sekajätettä leipäpussillinen viikossa. Jotenkin tarvitsisi saada pussiin per 2 vkoa. Muovia tulee saman verran ja biojätettä. Pahvia tulee jotenkin muovikassillinen viikossa. Metalleja vähän ja lasia, koska käytän po. Lasipakkaukset uudelleen säilytykseen.

Missä asioissa sitten olen onnistunut? Palashampoo, palasaippua ja palatiskiaine ovat käytössä. Puinen hammasharja ja puinen vartalonpesuun. Samoin keittiössä puinen harja astioiden pesua varten. On mulla muovivartrinen moppi ja kihveli plus harja sekä imuri. Imuroin tosin harvemmin, nyt kun mulla ei ole kissaa. Omat Hedelmäpussit kaupassa ja kestokassi ostoksia varten. On lisäksi paljon tuotteita, joiden ostoa ja käyttöä olen vähentänyt tai vastaavasti lisännyt toisten saman verran.

Yhteenvetona, että tämä on matka omien kulutustottumusten muuttamiseen ja sillä matkalla olen edelleen.

lauantai 2. lokakuuta 2021

Nopeasti edistyy

 Kesken oleva villapaita ei ole nää kauaa kesken, sillä olen jo ekaa hihaa aloittanut. Eilen sain helmaosuuden valmiiksi. Tulee siis sateenkaariraidoituksella. Joka toinen raita on harmaa ja punaisesta lähtien aina kaksi muuta raitaa samalla värillä. En laita keskeneräisestä kuvaa, koska sitten voi jäädäkin kesken. Innolla teen, vaikkakin eilen olin niin fyysisesti rikki etten ole koskaan ollut niin. Tänään jo parempi päivä.

torstai 30. syyskuuta 2021

Lisää kukkia ja muutakin

 

Kiitos ystävälle!

. Niin ja olen tahkonnut paketin langoista jo sateenkaariväristä villapaitaa, jonka aloitin kauluksesta. Olen meneillään helman kohdalla ja hihat sekä viimeistelytkin ovat vielä tekemättä. Eilen olivat hartiat niin niin jumissa, että ajattelin, ettei aamulla enää pääkään käänny, mutta onneksi sentään. Tänään neulonut maltillisemmalla tahdilla ko. Paitaa. Oli se kivaa synttärinä jumittaa itsensä! Heh! Tänään vielä kakkukahvit, joiden johdosta sain kahveepaketin, yo. Kukat ja suklaakarkkeja. Jee!

tiistai 28. syyskuuta 2021

Viimeinkin

 Hain lankaa paketin ja sain lankaa n. 5 kg. Löysin paketista kirjavia, 7 Veikkoja ja yhdet paitalangatkin.

Lankapaketti tuoreeltaan eteisessä

Sekasotkua lankalajittelun keskeltä

Ystävältä saatu kukka-asetelma, kiitos!

maanantai 27. syyskuuta 2021

Vaikea päätös

 On nyt lopettaa podcastin teko. Olen tahkonnut 5 vuotta ja kanavallani on alle 100 tilaajaa. En näe enää järkeä jatkaa kuvaamista kanavalle, joka ei nosta suosiotaan sitten millään ja onkin ollut tarkoitus olla kotikutoinen pieni kanava. Kiitos vuosia minua seuranneille YouTuben puolella. Jatkan edelleen kuitenkin täällä blogissa, sillä tämä on kirjoitustarvettani ylläpitävää. Käsityöt eivät lopu ja jutut jatkuvat täällä. Kuvia myös ilmestyy niinku ennenkin.



Enolle

 Aloitin viikonloppuna tätä projektia varta vasten ostetusta langasta sukat 16 slla per puikko. Opalin mit sibereffect lankaa meni 60 g puikoilla 3,5 mm neulottuna.


 

perjantai 24. syyskuuta 2021

Kuumeista odottelua

 Täällä odotellaan piakkoin kotiin saapuvaa lankapakettia. Meinaan kirjata ylös värit ja grammat ja näin ollen koko satsin. Kerin langat uudestaan näteille kerille, jos tarvetta on. Jos on täysiä keriä, kirjaan myös ne ylös. Kivaa odotella, kun tilasin siis kotiinkuljetuksen. 

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Muutama idea

Olen kehitellyt muutaman virkkaus- ja neuleidean saapuvan 5 kgn lankasatsin varalle:

. Driftwood paita sateenkaariväreillä plus harmaa

. Afrikan kukkia lisää peittoon ja tyynyyn ja muutenkin

. Sukkia, lapasia, pipoja palkkiraitaväritysillä

maanantai 20. syyskuuta 2021

Illalla jo toinen mieli

 Nelimillinen virkkuukoukku taas käteen ja eikun Afrikan kukkia tekemään. Viisi on jo valmiina. Sitten myöhemmin näkee mitä niistä ja jatkoista muotoutuu.


Niin ja neulebingossa on jo neljä täyttä riviä:





Rupeema

 Oli niin runsas valmistumisrupeema viime viikolla, että lauantaina katsellessani missikisoja hartiat olivat ihan jumissa. Pariin päivään en ole tehnyt mitään käsitöitäkään, en virkannut enkä kutonut. Kirjoitellut olen ideoita ylös, koska sorruin ostamaan jämälankoja 5 kgn satsin tori.fistä. Halvalla kun sain!

lauantai 18. syyskuuta 2021

Keinutuolimatto

 Huomasin tänään, tuotteliaana päivänä, että olenkin tehnyt tähän tarpeeksi tilkkuja eli perinteisiä isoäidin neliöitä. Määrä on 3 kertaa 12 eli 36 tilkkua. Kaveri, jolle tämä menee, valitsi värin. Hän saa synttärilahjaksi tämän myöhemmin tänä vuonna. Tarvii tehdä vielä muutama kiinnitysnaru. Lankaa meni Novitan 7 veikkaa 350 g ja koukku oli nelimillinen. Tilkut tehty alkaen 1.6.2021 ja tänään valmistui tämä.



Flow jatkuu aamuyöstä

 Sain valmiiksi ruutuliivin. Virkattu 4,5 mm:n koukulla kaksi isoäidin neliötä a 20 krsta, jotka sitten yhdistetty ja virkattu alareunaan kolme riviä. Lankana Dropsin Big delight väri 07. Ihana tuli!

Tehty 12...18.9.2021 välisenä aikana Pinterestistä löydettyjen useiden ideoiden avulla.


Yöllä ideoinut, kun en saanut nukuttua

 Pyjamapiilo pinterestin kuvan pohjalta. Lankaa meni 100 g ja nappi avaa piilon.

Pyjamapiilo 18.9.2021
Tilkut kudottu aiemmin 5 mm:n puikoilla. Yhdistellen yöpuhteiksi ja tadaa!

 


perjantai 17. syyskuuta 2021

Kettuilu-huivi on valmis

 Idea tähän lähti erään aamun kettuhavainnosta eli oma kehitelmä ketun naaman muodosta. Puikot 5 mm pyöröt ja lankaa 250 g purkupunaisia.

Ketun korva


Ketun pitsi


Ketun  pään muotoa


keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Niin ja valmistakin on

 Nämä on jo aloitettu syyskuun alkupuolella ja nyt puolessa välissä valmistui tänään. Ohjeena perinteinen Lovikka-lapaset. Puikot 5 mm bambuiset ja lankaa meni dropsin nepalia 70 g ja vähän jämiä koristeluun.



tiistai 14. syyskuuta 2021

Aloitin jälleen jotain uuttakin

 Dropsin BIG delight lanka innosti heti isoäidinneliöitä virkkaamaan. Teen 4,5 mm:n koukulla 20 kerroksisen neliön ja niitä kaksi kpl. Sitten virkkaan alareunan ja yhdistellen sivut ja olkapäät. Pitäisi tulla pitkä liivitunika. Ainakin 1. Kpl oli kiva tehdä ja värit sointuvat hyvin yhteen. Langan esittelin viime podcastissasi. Sen kummemmin en laita tähän kuvaa kuin vasta valmiista liivitunikasta. Tarttis aloittaa toinen ruutukappale, mutta painelin niin vauhdilla ekan, että pieni tauko on paikallaan.

Viikonloppupuhdetta

 Sain jämälankoja pussillisen ja niistä muotoutui 4 patalappuja 4 mm:n koukulla. Lankoja meni 190 g.



sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Purkupäivää taas

 Purin aiemmin tekemäni kolme pannumyssyä. Niissä meni tuotekehittely pieleen, eikä ne olis lämmittäneet pannuja vaan vain mukin kokoisia. Aloitin eilen virkkaamaan jämivillaisista langoista patalappuja. Ajattelin lähettää niitä sitten vaikka hyväntekeväisyyteen. Kolme on valmiina liotuksen jäljiltä kuivumassa. Neljäs on tulossa koukulla. Niitä on kiva tehdä.

perjantai 10. syyskuuta 2021

Yöpuhteina

 Sain idean yöllä selatessani jälleen Pinterestiä. Yhdistelin loput tilkut ja pikkukukat huiviksi. Nurjalla puolella on puuvillaisia ja kukkien alla villaisia tilkkuja. Tästä tuli kiva huivi kerran kaulan ympärille kiedottavaksi. Lankoja meni 200 g aiemmin tehtyihin tilkkuihin ja kukkiin. Olin tehnyt niitä 3,5 ja  4 millisillä koukuilla.


 

torstai 9. syyskuuta 2021

tiistai 7. syyskuuta 2021

Tällaista tänä aamuna

 Elikkäs aamupuhteiksi tuunasin vanhat taskukot uuden karheiksi. Lankaa meni virkattuihin isoäidinneliöihin n. 100 g.



sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Vähiin on päässyt ja kauppa käy

 Minulla on lankavarsto todella pieniin vähentynyt. joskus oli jopa 15 kg, nyt enää kilon verran. Ettei pääsisi ihan loppumaan, tilasin Tapion lankakaupasta muutaman kerän.

Kauppa on tavallaan käynyt viikonloppuna. Laitoin ilmoituksia tavaroista annetaan-otsikon alle, niin haettu on jo 4 muovikassillista: 3 kassillista DVD-elokuvia ja yksi kirpputoritavaraa. Viel pitäisi huomenna hakea cd-tavaroita ja ilmo toisesta kirppiskassista on vielä laittamattakin. Olen ilmoitellut tori.fissä joka tuntuu olevan hyvä kauppapaikka.

lauantai 4. syyskuuta 2021

Pinterest-idea

 Katselin kaulurimalleja ja löysin tilkuilla aloitetun mallin, jossa neulottu joustinkaulaosa. Siitä sitten katselin omia tilkkuja ja lankaa. Tässä siis puuvillaisia kolmiopaloja ja isoäidinneliöitä aluksi ompelin yhteen. Sitten vielä merinolangasta kaulaosa neulomaan. Ja tästä tuli lapselle sopiva kauluri, sillä juuri ja juuri menee omasta päästäni läpi kaulalle.

Tehty tänään ja lankoja meni 80 g ja koukku 4 mm ja puikot 3,75 milliset bambupyöröt. Lopputulos tässä siis:



perjantai 3. syyskuuta 2021

Kokeilulenkkeilyä

 Koitan kävellä noin 3 km per päivä parin kolmen viikon ajan. Jos tuona aikana vatsa ja paino laskevat, jatkan kokeilua seuraavat 3 viikkoa tai sitten muutan jo rutiiniksi. Olen huomannut, että näin sairaseläkkeellä ollessa lenkkeily kävelyn muodossa ei vie mitään pois, vaan tuo hyvää oloa ja jaksamista lisää. Jalkojen turvotus on lakannut jo puolen viikon jälkeen ja iho on entistä raikkaampi ja pehmeämpi. Jos näin äkkiä näkyy vaikutuksia hyvään suuntaan, kannattaa jatkaa lenkkeilyä.

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Kuukausi vaihtunut

 Olkapää vihottelee, niin en pysty neulomaan tai virkkaamaan. Tarvii pitää taukoa ja vaikka kävellä pikkuisen enemmän lenkkejä. Eilen kävin kilometrin ja kahden kilometrin lenkit. Siksi kai tänään taas nukkunut koko päivän. Ruoan ja kahvit tehnyt ja taas nukkunut. Joskus menee päivä näinkin. Nyt vaan tarttis olla hereillä myöhään, että saisi yönkin nukuttua hyvin.

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Valmeina

 Sukat, joihin meni 135 g lankoja, 3,5 mmn puikoilla tehdyt, 16...29.8.2021 välisenä aikana

Meinasi tulla kunnon lapiot, mutta purin ja lyhensin. Näissä 16 silmukkaa per puikko. Kahta lankaa: perus 7 veikkaa ja Pohjolaa. Yksi 100 gn kerä ei olisi riittänyt tämän kokoisiin miesten sukkiin eli n. 43 numeroinen jalka.


keskiviikko 25. elokuuta 2021

Kotosalla

 Tämä päivä on mennyt torkkuessa kotosalla pitkiä päiväunia.

Eilen kudoin niin uutta huivia, että olkapää kipeytyi. Lepäsin sohvalla ja olkapää vikitteli koko ajan.

Illalla katselin uusinta Maajussille morsian-ohjelmaa. Neljä tyyppiä pääsi jatkoille etsimään kumppania ja neljälle ei tullut montaakaan kirjettä. Mielenkiintoista seurattavaa!

Järjestelin yksi päivä huonekaluja. Se on kuin köyhän naisen etelänmatka, sen verran tulee vaihtelevuutta, heh.

maanantai 23. elokuuta 2021

Kolmioteema jatkuu

 Haussa oli ohjeista - ravelry, Drops design - kolmionmallinen neljän eri punaisen sävyn huivi. No ei löytynyt mieleistä ohjetta, niinpä päätin kehitellä jotain itse. Jotenkin paperille piirtämästäni kuviosta tuli tänä aamuna nähty kettukin mieleen. Tätä aloittaisin tekemään juu. En tähän demonstroi mallia, mutta oikealta se kuitenkin tuntuu. Eikä edes vaikealtakaan.

lauantai 21. elokuuta 2021

Kolmioista

 Muotoutui sitten tyynynpäällinen. Lankaa meni 200 g ja 4 mm:n koukulla tehnyt kolmiot virkkaamalla. Yhdellä silkkinauhalla yhdistin koko homman niin, että saa päällisen sitten joskus pesuun. Aikaa meni 6 päivät ja ohje löytyi lehdestä, siis kolmion ohje.



torstai 19. elokuuta 2021

Raparperia riittää

 Kipotin tänään 7 pakasterasiallista raparperia, jotka sain ystävältä eilen. Nyt on ainakin 20 kipollista pakasteessa talven piirakoiden ja kiisselien varalle. Tykkään molemmista ja niitä kuluu. Hyvä kun saa tehtyä niin on jo syöty.

Sateinen päivä taas on ollut. Huomenna pitäisi ainakin olla kuivempaa, kun lähden toisen ystävän kanssa liikkeelle asioille. Saas nähdä miten käy.

Otin paprikan jo sisälle, kun ulkona rupeaa olemaan parvekkeellakin jo sille liian viileältä. En tiedä tekeekö sisällä satoa, mutta otin siis talvehtimaan. Paprika kun tarvii 20 astetta, että pärjää ulkosalla.

Käsityöostoksia

 Ostin kesänumeron vahingossa, koska seuraava ilmestyy 1.9. Lisäksi yksi kerä Novitan Hygge woolia 100% villaa. Siitäkin tulee ehkä Lovikka-lapaset.


 

tiistai 17. elokuuta 2021

Aloitin sittenkin

 ...virkkaamaan pikkukolmioita puuvillalangoista. Niistä tulee peitto tai jotain muuta kivaa, kunnes yhdistän ne kuusikulmioiksi. Purin isohkon kuusikulmion. Ei ollut se hyvä ollenkaan ja liian reikäinen. Kolmioita on jo 20 valmiina, vielä tarvii joka väriä yhteensä 10 kpl ellei enemmänkin.



sunnuntai 15. elokuuta 2021

Sukat

 Aloitin jälleen uusia sukkia ja ostin niitä varten vähän lisää lankaakin: kerän vihreätä 7 veikkaa. Sukkien tekoa pitää aina olla meneillään, sillä niitä on kiva antaa lahjaksikin.

keskiviikko 11. elokuuta 2021

No on tässä neulottukin

 Sain tehtyä pari pannumyssyä valmiiksi asti, ruskean ja sinisen. Lankaa meni jämiä 200 g ja puikkoina 5 millaiset suorat.

Malli ja ohjeettomuus ovat omasta päästä keksittyjä ja kehitettyjä, ettei niitä ole missäänkään. Näitä ohjeettomia on muutenkin kiva tehdä, kun voi luoda ja soveltaa itse työn edetessä. Mustavalkoinen aiempi ja nämä ovat kaikki jotenkin muutenkin erilaisia kuin värinsä puolesta: mustassa on kahva, ruskeassa nuppi ja sinisessä kukkia. Jee! 

tiistai 10. elokuuta 2021

Kädet tärisevät

 Mitä tässä sitten pystyy kirjoittamaan, kun ukonkeliä on yhtä mittaa. Ainakin samaa kirjainta pystyy naputtelemaan toistolla peräkkäin. Mutta eihän sellaisesta tekstistä saisi kukaan mitään selvää.

Pannumyssyjen urakointi jatkuu ja mietin josko niihin laittaisi tilkkuja tai kukkia koristeeksi. Täytyypi vielä miettiä sopiiko.

Seuraavan on jälleen tarkotus kutoa joko sukat tai lovikkalapaset. Saas nähdä kummat pääsevät puikoille ensin.

Mitä sinulla on puikoilla / koukulla? Saa jättää kommenttia kuka vaan, kiitos!

perjantai 6. elokuuta 2021

Uusia juttuja

 Pannumyssyjä syntyy lisää, nyt puikoilla ruskeasävyinen ja tulossa myös sinisävyinen.

Toissapäivänä hain paketin kaupasta. Se sisälsi 5 mm:n bambusukkikset ja pari kerää Dropsin Nepal lankaa, yhteensä 100 g. Niistä voi tehdä vaikka lovikat taasen.

 Keinutuolin mattokin edistyy pikkuhiljaa viininpunaisesta langasta isoäidinneliöitä. Sitten yhdistän ne 3kertaa x määrä rivejä. X on vielä tuntematon käsite.


Tästä kohta lähdössä pitkästä aikaa Ystävän kanssa 5 kmn lenkille. Toivottavasti hyvin jaksetaan. 

tiistai 3. elokuuta 2021

Pannumyssy

Pannumyssy omalla mallilla tehty 170 g sta jämälankoja 5 mm:n suorilla puikoilla 2...3.8.2021 välisenä aikana. Ihana tehdä ja kehitellä jotain omaakin.

 

Kiireinen viikko

 Maanantaina soitin sokerihoitajalle. Olin huolissani korkeista sokeriarvoista ja sanoin, että omat keinot ovat lopussa. Inssuja nostettiin ...